Jeesus arvosti sanoja

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 22.1.2012

Mark 1:29–39

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

 

Äsken kuulemamme Markuksen evankeliumin kohta on kuvaa Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheita. Hän tuli Kapernaumin kaupunkiin ensimmäisten opetuslastensa kanssa, kävi synagoogassa ja meni sieltä Simonin eli Pietarin kotiin, vähän niin kuin kirkkokahveille (vaikka ei ihan kahveille, sillä kahvia ei oltu vielä tuolloin keksitty). Samalla hän yhdessä hetkessä paransi Pietarin anopin, joka makasi kuumetaudissa, ilmeisesti malariakohtauksen kourissa.

 

Tuossa kertomuksessa on korutonta yksinkertaisuutta. Jotenkin tulee mieleen, että evankeliumin kirjoittanut Markus on hyvin voinut kuulla sen Pietarin suusta, kun Pietari on muistellut aikoja, jolloin lähti seuraamaan Jeesusta. Perimätiedon mukaan evankelista Markus oli Pietarin sihteeri.

 

Tuossa muistelossa korostuu se, että Jeesus sai Kapernaumissa aikaan valtavan ihmetyksen ja kansanliikkeen.

 

Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. (Mark 1:32–33)

 

Vasta aamulla hän oli puhunut seudulla ensi kerran, ja jo auringon laskiessa koko kaupunki oli liikkeellä sairaineen. Väkeä oli Pietarin oven edessä satoja tai jopa tuhansia. Ja monia kansallisuuksia. Tuon ajan Kapernaumissa asui noin 10 000 ihmistä, joista puolet oli muita kuin juutalaisia.

 

Lopulta tuli yö ja ihmiset lähtivät koteihinsa. Talon väki kävi nukkumaan, samoin Jeesus, jonnekin sinne Pietarin anopin taloon. Aamulla Jeesus heräsi muita aikaisemmin, lähti hiljaa ulos ja meni jonnekin kauemmas rukoilemaan.

 

Rukoileminen ei ollut ainoa syy aikaiseen lähtöön. Jeesus ei halunnut olla enää toista päivää Kapernaumissa. Hänellä oli kiire muualle. Hän tiesi, että jos hän olisi yrittänyt lähteä kaupungin väen herättyä, häntä ei hevin laskettaisi. Kapernaumilaiset olisivat tietysti halunneet pitää ihmeparantajan luonaan.

 

Herättyään Simon ja väkijoukko huomasivat Jeesuksen lähdön ja suorastaan ajoivat häntä takaa:

 

Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: "Kaikki etsivät sinua." (Mark 1:36-37)

 

Eli siis: Mihin ihmeeseen sinä lähdit? Älä mene, vielä on paljon parannettavia!

 

Mutta Jeesus sanoi: "Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen."  (Mark 1:38)

 

Jeesus piti tärkeimpänä tehtävänään saarnaamista. Puhumista. Opettamista.

 

Aika erilainen näkemys uskonnosta, kuin mikä nykyisin Suomessa on vallalla. Meikäläisessä julkisuudessa kuulee usein sanottavan, että kirkko ja papit puhuvat liikaa. On liikaa sanoja. Sanat eivät kosketa, ne vain tukahuttavat oikean pyhyyden kokemuksen. Että Jumala on kohdattavissa hiljaisuudessa, ei sanoissa tai valmiissa opetuksessa.

 

Jeesuksen näkemys oli aivan erilainen. Jumala oli lähettänyt hänet nimenomaan saarnaamaan ja opettamaan: ”Sitä vartenhan minä täällä olen.”

 

Kuinka on mahdollista, että Jeesus antoi sanoille noin suuren arvon?

 

Sillä on syvälliset perusteet.

 

Ensinnäkin: Raamatun mukaan sanat ovat hyvin tärkeä asia. Maailma on luotu sanoilla, Jumalan sanoilla: ”Jumala sanoi: Tulkoon valo. - - Jumala sanoi: Kasvakoon maa vihreyttä.” Ja niin tapahtui.

 

Tuon voi ymmärtää myös nykyajan maailmankuvasta lähtien. Nykytieteen mukaan todellisuuden perustana on kaikessa oleva informaatio. Kaikki oleva on täynnä informaatiota. Informaatio saa aikaan järjestyneen maailman, joka ei ole kaaos, jossa voi olla elämää. Elämäkin perustuu informaatioon. Esimerkiksi ihmisen DNA:ssa on niin paljon sanoja, että jos sen kirjoittaisi kirjoihin, se täyttäisi 100 metriä kirjahyllyn hyllyjä. Ja nämä sanat on jokaisessa solussamme. Raamatun kielellä sama asia sanotaan siten, että kaikki on olemassa Jumalan Sanan voimasta.

 

Toiseksi: Sana on olennainen siksi, että kaiken luonut Jumalan sana syntyi Jeesuksessa ihmiseksi. Näin Jumala ilmoitti itsensä luomalleen ihmiselle. Pelkästään luonnon järjestyksestä me emme voi käsittää kuka Jumala on. Mutta rakkaudessaan meitä kohtaan Jumala lähetti Sanansa maailmaan ihmiseksi, ihmisten tasolle. Jotta me voisimme tuntea hänet. Jotta me löytäisimme Jeesuksesta tyydytyksen elämän janoon.

 

Nyt on helpompi ymmärtää, miksi Jeesus piti sanoja, saarnaa, opetusta niin tärkeinä. Ei hän puhunut mitä tahansa löpinää. Hän puhui ”Jumalan sanoja”. Hän puhui sanoja, joiden kuulija tulee tuntemaan Jumalan.

 

Juuri siksi Jeesuksen opetus oli hieman aiemmin herättänyt niin suurta huomiota: ” Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.” (Mark 1:22)

 

Tuo Jeesuksen opetus kosketti ihmisiä kahdella eri tavalla. Ensinnä: Jeesuksen opetus toi kuulijansa Jumalan kasvojen eteen. Jos joku otti sen vastaan, niin hänelle paljastui oman sielun laita kipeällä tavalla: ”Minun välini Jumalaan eivät ole kunnossa.” Tai niin kuin Pietari oli Jeesuksen kohdatessaan ensin huudahtanut: ”Mene pois minun luotani, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen!”

 

Mutta toiseksi: Jos kuulija ei torjunut Jeesusta ja lähtenyt pois, hän sai kohdata Jeesuksen puhumissa sanoissa aivan toisenlaisen viestin, armon: ”Jumala rakastaa minua kaikesta huolimatta. Tässä Jeesuksessa Jumala on jollain ihmeen tavalla läsnä, niin armollisena että syyllisyyteni sulaa pois.” Pietarinkin sai sanoa: ”Herra, kenen luokse me menisimme. Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.”

 

Sen takia Jumalan sanan saarnaaminen ja opettaminen on edelleenkin kirkolle kaikkein tärkeintä. Kirkossa pitää saarnata samaa ilosanomaa, samaa opetusta, jota Jeesus puhui. Ne ovat Jumalan sanoja. Niissä sanoissa, siinä opetuksessa, siinä ilosanomassa toteutuu se, mitä Jeesus sanoi: ”Ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.”

 

Mutta miten ihmisen sanat, miten minun papin sanat voivat olla Jumalan sanoja? Eikö se ole aivan älytöntä ylpeyttä väittää, että minä voin puhua sinulle Jumalan sanoja?

 

Ei ole. Miksi? a) Evankeliumin saarnan sisältönä on Jeesus itse. Saarnaan siitä kuka Jeesus oli. Kuka hän edelleen on, mitä hän on Isän tahdosta tehnyt meidän ihmisten hyväksi. Hän on rakastanut jokaista syntistä niin paljon, että on kuollut meidän syntiemme sovituksena, noussut kuolleista ja voittanut meidän kuolemamme. b) Evankeliumia saarnataan Jeesuksen käskystä: ”Menkää siis ja saarnatkaa ilosanomaa kaikille luoduille. Joka sen uskoo, pelastuu.” Kun minä puhu teille tällaista, en puhu omiani. Toimin Jeesuksen äänitorvena. Kuulutan hänen rakkauttaan. c) Joka kuulee sydämessään tämän sanoman, siihen syntyy suhde, ei minuun, vaan Jumalaan. Myös siksi on kyse Jumalan sanoista, ihmisen puhumana. Pyhä Henki nimittäin vaikuttaa noissa sanoissa ja synnyttää uskon niihin.

 

Siksi meidän tulisi, ihan vähintään joka sunnuntai, kuulla Jumalan sanan opetusta. Sen kautta, kuultuna tai Raamattua itse lukemalla ja mietiskelemällä, meissä syntyy yhä uudelleen usko. Pääsemme Jumalan kasvojen eteen ja pysymme siinä. Saamme rauhan, saamme sielullemme evästä. 

 

Ihminen ei elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Ihme kyllä, niitä sanoja voi kuulla ihmisen suun kautta. Jeesuksen suun kautta. Ja niiden kautta, jotka jatkavat Jeesuksen antamaa tehtävää saarnata Jumalan armosta hänessä. Näin Jeesus lahjoittaa meille uskon, yhä edelleen.

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.