Itsenäisyyspäivänä 2011

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa

Joh 8:31–36

Apt 17:22–34

 

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

 

Itsenäisyyspäivänä kiitämme Jumalaa maamme ja kansamme vapaudesta. Se on tietenkin kallis asia jo sinänsä. Lisäksi se on vertauskuva vielä kalliimmasta vapaudesta, siitä, jonka Kristus on meille hankkinut ja josta kuulimme evankeliumissa.

 

Aion kuitenkin saarnata apostoli Paavalin puheesta, jonka hän piti Ateenassa, Areiopagi -nimisellä kukkulalla. Sen kuulimme aiemmin lukupulpetista luettuna. Sen avulla voimme pohtia maamme suhdetta laajempaan kulttuurisen kokonaisuuteen, Eurooppaan.

 

Saavuttuaan Ateenaan Paavali oli ensin puhunut kaupungin toreilla. Ateenalaiset filosofit olivat huomanneet hänet. Heitä kiinnosti tietää, mikä oli se uusi oppi, jota Paavali opetti. Siksi he haastoivat hänet puhumaan virallisella hallintokukkulalla.

 

Ja niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja piti kuuluisan puheensa.

 

Silloin kristinusko oikeastaan astui ensi kertaa länsimaiden kamaralle. Ilosanoma Jeesuksesta alkoi tehdä itseään ymmärrettäväksi kulttuuripiirissä, jonka käsitteet olivat sen kannalta aivan uusia.

 

Tuolloinen myöhäis-antiikin Eurooppa oli itseensä väsähtänyttä. Kreikan suuruuden aika oli ohi, roomalaiset olivat tehneet siitä lopun. Mutta ei Roomakaan kyennyt tuomaan kulttuuriin mitään uutta ja elävää. Juuri kukaan ajatteleva ihminen ei enää uskonut antiikin jumaliin. Jotkut yrittivät innostua idän mysteeriuskonnoista. Mutta yleisin asenne elämän tarkoitusta kohtaan oli väsähtänyt kyynisyys. Sitä edusti esimerkiksi maaherra Pontius Pilatus, kun hän tokaisi Jeesusta kuulustellessaan: ”Mitä on totuus?”

 

Paavalin ajan Eurooppa oli henkisessä mielessä samanlaista kuin tämä nykyinen postmoderni Eurooppa. Sekin on menettänyt uskonsa totuuden olemassaoloon. On vain yritettävä viihtyä ja välttää kyllästymistä. Monenlaisia kultteja ja dieettejä voi kokeilla, mutta mitään niistä ei pidä ottaa kovin todesta, koska ihmiselämän tarkoitusta tuskin on edes olemassa. Jos ihmisellä on ansiotyö, jatkuva kiire turruttaa kyllä pois haikailun sellaisesta. Jos on työtön, samaan pääsee internetin avulla.

 

Muinaisen Euroopan muutos alkoi Ateenasta, Areiopagilta, Paavalin puheesta. Ilosanoma Jeesuksesta antoi itseensä väsähtäneelle maanosalle uuden toivon.

 

Paavali aloitti kertomalla siitä, kuinka hän oli kierrellyt kaupungilla, katsellut Ateenan temppeleitä ja löytänyt sellaisenkin alttarin, joka oli osoitettu ”tuntemattomalla jumalalle”. Sitten hän jatkoi: ”Mitä te tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.”

 

Paavalin mukaan kaikki maailman kansat ja kulttuurit tuntevat jossain mielessä Jumalan. Hän siteerasi kreikkalaista runoilijaa, Epimenedestä: ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.”

 

Luojamme, pitää jatkuvasti yllä jokaisen ihmisen olemassaolon. Hänen luova voimansa virtaa jatkuvasti kaikkeen olemassa olevaan ja estää sitä raukeamasta tyhjiin. Siksi Jumala on lähempänä meitä kuin me itse. Hän ympäröi meidät joka puolelta, ylhäältä, alhaalta, sivuilta ja jopa sisäpuoleltamme.

 

Paavalin mukaan myös kreikkalaiset pakanafilosofit olivat tietoisia tästä. Jumala on luomisessa laittanut kaikkien kansojen ja kulttuurien sydämiin tietoisuuden Pyhästä, ”jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.”

 

Vastaava tieto oli myös muinaisilla suomalaisilla. He puhuivat Ukko Ylijumalasta tai Taivahan Taatosta, joka on luonut kaiken.

 

Mutta kansojen hapuileva tieto Luojasta ei saavuttanut häntä. Luojan sijasta ihmiset taantuivat palvomaan luonnonvoimia: meren jumalaa, hedelmällisyyden jumalatarta, auringon jumalaa, pellon jumalia. Niistä tehtiin kuvapatsaita, hopeisia ja kultaisia, kuten rikkaissa maissa, tai kivisiä, kuten lappalaisten seidat. Niille uhrattiin ja niitä rukoiltiin.

 

Paavali jatkoi aikansa eurooppalaisille: ”Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.”

 

Myös nykyinen Eurooppa tarvitsee parannusta. Me olemme langenneet pois uskomasta Jumalaan. Eurooppalaisen ihmisen sydämessä aineellinen rikkaus on ottanut sen paikan, joka kuuluu hänelle. Jumalan sijasta olemme alkaneet etsiä elämän mielekkyyttä talouskasvusta, tavaroista, matkailusta, yhä hienommista ruuista ja viihteestä. Niistä on tullut meille jumalankuvia, joille uhraamme työmme, aikamme, ihmissuhteemme, terveytemme ja yhteiskuntamme. Ja ne vaativat aina yhä enemmän, sillä vain jatkuva talouskasvu pitää ne tyytyväisinä. Kymmenen miljardia on pikkusumma.

 

Jälleen kerran Euroopan muutos on alkamassa Ateenasta. Ja nyt se on muutos ihan toiseen suuntaan kuin mitä Paavalin Areiopagi- puheen jälkeen. Paavalin puhe synnytti uuden toivon. Nyt alkamassa oleva muutos romahduttaa toivon. Hopeisten, kultaisten, kromisten ja elektronisten epäjumalien varaan rakennettu rikas Eurooppa näyttääkin yht’äkkiä katetta vailla olevalta valheelta.

 

Paavali sanoo meille eurooppalaisille jälleen: ”Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.”

 

”Tekemään parannuksen.” Tuo on vähän huonosti käännetty meidän suomalaisessa Raamatussamme. Oikeastaan Paavalin kreikankielisen puheen sanat kuuluvat näin: ”Jumala vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla muuttamaan mielensä”.

 

Muuttamaan mielensä. Mielen muutos koskee Jumala-suhdetta. Meidän ei enää tarvitse pelkästään hapuilla Jumalan puoleen. Eikä palvoa häntä kasvottomissa luonnonvoimissa tai markkinavoimissa. Jumala on saanut kasvot, meidän syntiemme vuoksi kärsineet Jeesuksen ihmiskasvot. Hänen edessään mielemme voi muuttua.  Meidän ei tarvitse kyynisenä pakoilla Jumalaa. Saamme juosta Taivaallisen Isän syliin, Jeesuksen ristiltä loistavan sovituksen turvin.

 

Mutta onko se totta? Näin jokainen ajatteleva eurooppalainen kysyi Paavalin puheen kuultuaan. Ja kysyy nykyäänkin. Eikö Jeesuksessa ole kyse taas yhdestä ideologiasta, yhdestä myytistä? Niihin me eurooppalaiset olemme jo riittävästi pettyneet.

 

Paavali sanoi puheensa lopussa, että Jumala on antanut kaikille takeet Jeesuksesta herättämällä hänet kuolleista. Jeesus voitti kuoleman, toisin kuin Marx tai Lenin tai Hitler tai Napoleon. Se todistaa, että hän tosiaan on Jumalan Poika. Hänen kauttaan meillä on ihan oikeasti uudenlainen pääsy Luojamme yhteyteen.

 

Jotkut ivailivat Paavalia, kun kuulivat hänen puhuvan kuolleen miehen ylösnousemuksesta. Toiset taas hakeutuivat hänen seuraansa. Heitä olivat Dionysios -niminen Areiopagi -neuvoston jäsen, Damaris -niminen nainen sekä muutamia muita. Heille sanoma Jeesuksesta kirkastui.

 

Aluksi näitä Jeesukseen uskovia eurooppalaisia oli vain harvoja. Mutta heidän lukumääränsä kasvoi. Se antoi koko maanosalle uuden toivon, uuden Jumala-suhteen ja uuden suhteen lähimmäiseen.

 

En tiedä, selviääkö Eurooppa ehjin nahoin Ateenasta alkaneesta kriisistä. Mutta sen tiedän, että yksilön, sinun ja minun, on mahdollista saada Jeesukselta mielenmuutos ja uusi Jumala-suhde. Hänessä löydämme elämän tarkoituksen, vaikka aineellinen ylenpalttisuus kävisi nykyistä harvinaisemmaksi.

 

Jeesuksessa me myös löydämme myös aidon Euroopan. Sen, joka on kehittänyt länsimaisen tieteen, musiikin, maalaustaiteen, demokratian ja ihmisarvon. Sen kaiken taustalla on Kristuksen tunnetuksi tekemä Jumala; sen Kristuksen, jota Paavali julisti Ateenassa.

 

Sama koskee meitä suomalaisia. Meidän eurooppalaisen isänmaamme parhaiden hedelmien juurena on Kristuksen kautta saatu a) usko Jumalaan ja b) rakkaus lähimmäiseen. Niiden varassa on nimittäin elämän tarkoitus. Se että ihmiselämässä on olemassa muutakin kuin yritys viihtyä ja rikastua.

 

Siksi, nouskaamme Paavalin ja eurooppalaisten esi-isiemme, Dionysioksen ja Damariksen kanssa tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.