Isänpäivänä 2011

Saarna isänpäivänä 13.11.2011

Savonlinnan Tuomiokirkko

Hepr. 3:12–15

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

 

Tuo joka saarnan alussa lausumani ns. apostolinen siunaus sopii erityisen hyvin isänpäivään:  ”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.”

 

Jumala on siis meidän Isämme. Sen vuoksi jokaisen inhimillisen isän suhde lapseensa heijastelee tai ainakin sen tulisi heijastella sitä, kuka Jumala on. Tässä Jumala on antanut meille isille valtavan vastuun, mutta myös suuren kunnian. Sen tulisi tehdä meidät nöyriksi ja iloisiksi.

 

Miten inhimillinen isä heijastelee Taivaan Isän olemusta?

 

No ainakin näin: Lapsi on riippuvainen isän huolenpidosta. Isä rakastaa lastaan ja huolehtii siitä, että lapsi saa ruokaa, vaatteita, lämpöä. Isä haluaa, että lapsi kuuntelee häntä ja oppii sen, mitä elämässä tarvitaan. Isä juttelee lapselleen ja tykkää kuunnella, kun lapsi juttelee hänelle. Isä mahdollistaa lapsen itsenäistymisen ja kehittymisen omaksi persoonakseen. Isän kautta mahdollistuu, että lapsi erkaantuu äidistään. Lapsi uskaltautuu siihen, koska äidin lisäksi on olemassa toinen rakastava vanhempi, isä.

 

Kukaan inhimillinen isä ei kuitenkaan rakasta lastaan yhtä ehjästi kuin Jumala rakastaa meitä.

 

Siksi inhimillisestä isästä ei koskaan pysty täydellisesti päättelemään sitä, millainen Jumala on. Jonkun isä on voinut olla jopa niin kelvoton ja raaka, että hän kavahtaa ajatellessaan Taivaan Isää. Hänelle sanaa ”isä” liittyy liian ikäviä kokemuksia.

 

Tosiasiassa kukaan ei voi suoraan omasta isä-suhteestaan päätellä sitä, millainen Isä Jumala on. Meidän on tarkattava Jeesuksen opetusta. Se kertoo sen, millainen Isä Jumala todellisuudessa on.

 

Se löytyy vaikkapa Jeesuksen tuhlaajapoika-kertomuksesta: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” (Luuk 15:20)

 

Tämän päivän kirkollinen aihe on kuitenkin ihan toinen. Nimittäin ”valvominen”. Eli hengellinen valveilla olo.

 

Vaikea aihe. Lähestyn sitä sen vastakohdan, hengellisen unen tai hengellisen välinpitämättömyyden kautta.

 

Kristitty voi nimittäin tulla niin välinpitämättömäksi uskoa, rukoilemista, Raamattua ja ehtoollista kohtaan, että hän on hengellisesti aivokuollut tai syvässä unessa, koomassa.

 

Silloin suhde taivaan Isään ei toimi. Vaikka Jumala olisi miten hyvä Isä tuhlaajalastaan kohtaan, niin jos lapsi on koomassa eikä kuule Isän rakastavia ja armahtavia sanoja, niin ei se mitään auta. Ei vaikka isä kuinka juoksisi vastaan, ottaisi syliin ja suutelisi.

 

Siksi pitää ns. ”valvoa”. Pitää olla hereillä eikä saa olla vajonnut hengelliseen koomaan.

 

Miten se toteutuu? Siitä kerrotaan päivän epistolassa: ”Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.” (Heprs 3:14).

 

Tuo todellisuus on kaste. Kasteessa meille on annettu omaksi se, mitä varten Jeesus Kristus tuli maailmaan. Hän tuli tuomaan meille yhteyden Jumalaan. Itsessään Kaikkivaltias Jumala on aivan liian suuri, pyhä ja käsittämätön, että me pienet ja syntiset ihmiset voisimme olla tekemisissä hänen kanssaan. Mutta Jeesuksessa Jumala laskeutui alas, syntyi ihmiseksi, meidän tasollemme. Hän otti päälleen meidän itse kunkin synnit ja sovitti ne. Hän teki ne tyhjäksi niin, että ne eivät enää voi estää jumalasuhdettamme. Siksi Jeesuksen kautta meihinkin pätee se, mitä hän opetti Jumalasta: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.”

 

Tähän todellisuuteen me olemme päässeet, kun meidät on kastettu. Uskominen on sitä, että pidämme sydämessä ja omassatunnossa kiinni kasteessa saadusta Jeesuksen armosta..

 

Mutta niin monet, niin valitettavan monet eivät pidä siitä kiinni. Toisille edes tuskin opetetaan, mitä he ovat kasteessa saaneet. Kaste on heidän vanhemmilleen lähinnä söpö siirtymäriitti, jossa sukulaiset tapaavat ja ottavat valokuvia herttaisesta vauvasta. Ehkä vanhemmat eivät itsekään ole oikein päässeet ymmärtämään kasteen merkitystä. He luulevat, että kristinuskon ydin on etiikassa ja arvoissa. Ja niinhän se osittain onkin. Mutta valitettavan harvat ymmärtävät sen, että meistä ihmisistä ei ole pitämään eettisiä arvoja niin hyvin, että me sen perusteella voisimme elää Jumalan yhteydessä. Me tarvitsemme kastetta,  sitä, että Jeesuksen kautta pääsemme Taivaallisen Isän lapsiksi.

 

Ja niin kaste jää lähes hyödyttömäksi, vaikka siinä onkin lahjoitettu kaikki. Ihminen vajoaa jo lapsena hengelliseen koomaan. Ei hän osaa rakastaa Taivaallista Isää, ei hän osaa jutella Isälle, ei hän osaa kuunnella Isän ohjeita. Hän ei ”pidä kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen hän jo alussa” on päässyt.

 

Tämä voi tapahtua muullakin tavalla. Siitä päivän epistola puhuu näin: ”Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta.”

 

Olennaisin syy, joka vajottaa hengelliseen koomaan on siis sydämen epäusko.  Siihen uskovakin voi vajota lähes huomaamattaan. Se käy siten, että vähitellen  luopuu rukoilemisesta. Luopuu Raamatun lukemisesta ja ehtoollisella käynnistä. Harrastukset, viihde ja aineellinen hyvä ottavat sen paikan, joka ennen oli jumalasuhteella. Kristitty luopuu elävästä Jumalasta.

 

Vastalääkkeitä tähän:

 

Käy kirkossa. Siellä saat tunnustaa Jumalalle sen, että taas olen vajonnut hengelliseen koomaan. Siellä saat kuulla Jumalan sanaa. Se lupaa sinulle uuden alun, se kertoo, että sinäkin saat tuhlaajapoikana ja tuhlaajatyttönä palata kotiin. Kun vielä olet kaukana, Isä on nähnyt sinut ja heltynyt, hän juoksee sinua vastaan, sulkee sinut syliinsä ja suutelee sinua.

 

Käy ehtoollisella. Siinä saat ottaa jälleen kerran vastaan sen, että Poika on Isän käskystä antanut itsensä uhriksi. Isä rakasti sinua niin paljon, että antoi ainoan Poikansa sinun edestäsi.

 

Näin voit palata takaisin ”siihen todellisuuteen, jonka yhteyteen olet jo alussa päässyt.” Isän armoliitto, jonka hän on kasteessa sinun kanssasi solminut, se pysyy hänen puoleltaan voimassa, vaikka sinä olisit sen rikkonut.

 

Silloin hengellinen kooma on sinun osaltasi voitettu ja sinä olet jälleen hengellisesti valveilla. Voit jutella Taivaan Isälle hänen lapsenaan. Hän tykkää kuunnella sinua. Ja sinä tykkäät kuunnella häntä. Jotta oppisit sen, mitä elämässä tarvitaan. Jotta kasvaisit itsenäiseksi persoonaksi, joka lepää Isän kasvojen edessä.

 

Jatka siinä Isän kasvojen edessä lepäämisessä. Sitä on hengellinen valvominen.

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.