Godot ja Betesdan pylväikkö

Saarna radiojumalanpalveluksessa 25.9.2011

Savonlinnan Tuomiokirkko

Joh 5:1–15

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

 

Tuhat kuusisataa luvulla elänyt ranskalainen tiedemies Blaise Pascal kirjoitti muistiin teologisia mietelmiä, jotka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Eräässä niistä hän kiteyttää kristinuskon sanoman näin: Kristinusko opettaa oikeastaan vain kahta asiaa, ihmisluonnon turmeltuneisuutta ja Kristuksessa olevaa lunastusta.

 

Puhutaan ensin siitä ihmisluonnon turmeltuneisuudesta.

 

Se tarkoittaa suunnilleen sitä, että itsensä varassa jokainen ihminen on kuin tuo Betesdan lammikolla maannut mies, josta evankeliumissa kuulimme.

 

Hän oli sairastanut jo kolmekymmentä kahdeksan vuotta. Maannut kolmekymmentä kahdeksan pitkää vuotta pylväskäytävässä ja odottanut muutosta kurjuuteensa.

 

Mikä oli hänen sairautensa? Sitä ei tekstissä kerrota. Ehkä siksi sitä ei kerrota, että tuo mies voisi toimia vertauskuvana siitä toivottomasta henkisestä tilasta, jossa jokainen ihminen on ilman yhteyttä Jumalaan.

 

Mitä hän odotti? Sitäkään tekstimme ei kerro kunnolla, ei ainakaan kaikissa Raamatun käsikirjoituksissa. Sen merkiksi Johanneksen evankeliumin jae 4, jossa sairaan odotuksen kohde mainitaan, on nykyisessä Kirkkoraamatussa laitettu hakasulkeisiin. Edellisestä, vuoden 1938 käännöksestä se on jätetty kokonaan pois. Tuolloin luotettavimpana pidetyt kreikankieliset käsikirjoitukset eivät tunne koko jaetta.

 

Tuo kertoo, kuinka epämääräinen sairaan odotuksen kohde oli: Hän odotti, että Betesdan lammikon vesi alkaisi kuohua. Niin tapahtui silloin tällöin. Kiistanalainen jae 4 kertoo uskomuksesta, jonka mukaan sen aiheutti Herran enkeli, joka astui lammikkoon. Se, joka silloin ensimmäisenä pääsi veteen, parani sairaudestaan. Mutta Johanneksen evankeliumin kirjoitusaikanakin kai tiedettiin, että kyse oli herkkäuskoisille keksitystä sadusta. Siksi se jo varhain poistettiin monista käsikirjoituksista.

 

Tai sitten se myöhemmin lisättiin joihinkin käsikirjoituksiin kuvaamaan sairaan epätoivoista, tappavan pitkää odotusta: ”Kun enkeli seuraavan kerran tulee lammikkoon, olen valppaana ja paranen.” Näin kolmekymmentä kahdeksan vuotta. Eikä se koskaan onnistunut.

 

Teksti tuo mieleeni erään toisen kuvauksen toivottomasta odotuksesta. Se on Samuel Beckettin näytelmä Godota odottaessa.

 

Näytelmä tunnetaan myös nimellä Huomenna hän tulee. Olen nähnyt sen vuosia sitten Kansallisteatterissa. Nyt se on tullut jälleen ohjelmistoon, ja siksi Helsingin Sanomissa (17.9.2011) oli siitä arvostelu. Se oli otsikoitu näin: ”Elämän kerjäläiset täyttä vauhtia pitkästymässä.”

 

”Kahta rutiköyhää kulkuria ja paria ohikulkijaa kuvaava teksti, jossa ’mitään ei tapahdu, kaksi kertaa’ tuntuu kertovan kaikesta: ihmisenä olemisesta, ajasta, elämästä, ja kaiken alla tietenkin Jumalasta, jota tuskin on”.

 

Ja Jumalastahan näytelmässä on kysymys. Kerjäläiset Vladimir ja Estragon odottavat herra Godota (vrt. engl. God), josta he eivät tiedä mitään ja joka on luvannut tulla huomenna, mutta ei koskaan tule. Mikään ei muutu, huominen tulee, mutta Godot ei. Odotetaan jälleen, vaikka elämä on kuin visvaa, vailla mieltä ja toivoa.

 

Kulttuuritoimittaja Suna Vuori osuu oikeaan kirjoittaessaan Beckettin näytelmästä, että se on ”syvä ja kevyt, järkyttävä ja hilpeä” sekä ”ihmeellisellä tavalla ajaton, jopa moderni, aina vain.” Mutta siinä hän on liian optimistinen, kun sanoo, että Beckettin näytelmä olisi synkkyydessään ”ainutlaatuisen lohdullinen”.

 

Minusta se ei ole lainkaan lohdullinen. Ellei ihminen nyt sitten tyydy niin laihaan lohtuun, että ei ihmiselämässä mitään mieltä olekaan. Jumalaa saa odottaa, mutta hän ei koskaan tule, koska häntä tuskin on. Ihmisen osa on pitkästyminen. Se jatkuu usein paljonkin yli kolmekymmentä kahdeksan vuotta; kunnes elämä lopulta sammuu ja on taas yö ja muutumme visvaksi.

 

                           *                       *                    *

 

Se Pascallin mainitsema toinen kristinuskon opettama asia. Se on se, että Beckett oli väärässä.

 

”Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?”

 

Tähän mies virkkoi, että hänellä ei ole ketään, joka auttaisi hänet ensimmäisenä altaaseen. Nykyihmistä ajatellen tuon voisi tulkita näin: ”Herra, minulla ei ole tarpeeksi rahaa, jotta voisin ostaa tyylikkäitä tavaroita ja pääsisin matkustelemaan.”

 

Jeesus ei ryhtynyt lainkaan keskustelemaan tällaisista lääkkeistä. Sen sijaan Vapahtaja puhui. Hän sanoi miehelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”

 

Sitten seuraa sykähdyttävän lyhyt toteamus: ”Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.”

 

Kolmekymmentä kahdeksan vuotta jatkunut kuolettava pitkästyminen oli lopussa. Sen loppuminen oli tullut miehen kannalta niin sanotusti ”puun takaa”, täysin odottamattomasta suunnasta. Sitä ei saanut aikaan taikauskoinen lähteeseen rynniminen, ei raha eikä matkustelu. Vaan Jumalan Pojan sanat.

 

Meidän kirkkomme tehtävä on puhua Jumalan kadottaneelle nykyihmiselle samanlaisia sanoja kuin mitä Jeesus puhui.

 

Mutta onko se mahdollista? Voiko Jumalasta puhua? Voiko Jumalasta sanoa sellaisia sanoja, jotka ovat totta ja tavoittavat hänet? Voivatko sanat tuoda Jumalan meille ja meidät Jumalalle?

 

Voivat. Juuri siksi kirkon sanoman nimi on evankeliumi eli ilosanoma. Se kertoo, että Kaikkivaltias on Pojassaan Jeesuksessa syntynyt ihmiseksi, tullut alas, meidän luoksemme. Jeesus on ottanut päälleen syntimme. Hän on omassa ihmisluonnossaan voittanut meidän ihmisluontomme kuolemansairauden eli eron Jumalasta. Siksi Jumalasta voidaan puhua. Kunhan hänestä puhutaan ihmisen Jeesuksen kautta.

 

Jumala on salattu, mutta hänet on mahdollista löytää, toivoksi ja elämäksi. Mutta siihen ei ole kuin yksi keino: Hän, joka sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luokse muutoin kuin minun kauttani.”

 

Ei siis ihme, että niin monet odottavat turhaan Godota saapuvaksi eli makaavat oman Betesdansa pylväikössä.

 

Jos sinä olet yksi heistä, niin tiedä, että sinne pylväikköön saattaa kerran astella tuntematon mies, joka sanoo sinulle: ”Tahdotko tulla terveeksi?”

 

Itse asiassa hän on jo astellut sinne pylväikköön. Olen itse ollut makaamassa siellä ja kuullut, kun hän puhuu meille eläväksi tekeviä sanoja.

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteen ääneen yhteinen kristillinen uskomme.