Millainen Messias?

Saarna 13.3.2011 Invocavit-sunnuntai

Matt 16:21–23

1 Moos 3:1-15

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

 

Evankeliumiteksti kuvaa yhtä käänteentekevää kohtaa Jeesuksen elämässä. Se oli se, kun hän kertoi ensimmäisen kerran muille sen, mitä oli itse jo pidempää miettinyt: Että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Ja että hänet tapettaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.

 

Tämä tapahtui Filippuksen Kesarea –nimisen kaupungin tienoilla. Pääsin itse käymään tuossa paikassa toissa viikolla. Se on aivan ihanaa seutua, noin 40 kilometriä Gennesaretin järveltä pohjoiseen. Lumihuippuinen Hermon-vuori kohoaa aivan vieressä, myös Jordan-joen alkulähde on siellä. Väestö oli Jeesuksen aikana pääasiassa kreikkaa puhuvia pakanoita.

 

Miksi Jeesus oli tullut opetuslapsiensa kanssa sinne? – Ilmeisestikin siksi, että hän halusi rauhassa opettaa heille jotain tärkeätä; ilman, että kotipaikka Kapernaumin häntä ihaileva väestö tungeksi ympärillä. Filippuksen Kasarea oli hyvä paikka siksikin, että se oli rajan toisella puolella. Sitä hallitsi Filippos-niminen ruhtinas. Hän oli verrattain hyvä ja lempeä hallitsija; aivan toista maata kuin Jeesuksen kotiseutuja hallinnut velipoika, Herodes Antipas.

 

Tuo Herodes Antipas hallitsi Galileaa tiukalla otteella. Hänellä oli joka puolella urkkijoita, jotka raportoivat hänelle, jos joku yritti kansannousua.

 

Sellaisen yrittäjiä nimittäin juutalaisten parissa riitti.  Kansassa oli monia uskonnollisia suuntauksia: oli kiivailevia selootteja, oli tikarimiesten lahko, oli askeettisia essealaisia, oli Mooseksen lakia tiukasti seuraavia fariseuksia. Kaikkia näitä yhdisti usko siihen, että kerran vielä saapuisi pelastaja, Messias. Hän palauttaisi Israelin maahan sen jumalalliset perusarvot. Pakanalliset ja puolipakanalliset hallitsijat, kuten roomalaiset ja heitä hännystelevä Herodesten suku voitettaisiin. Sen saisi aikaan Messias. Hän olisi loistava sotilasjohtaja mutta samaan aikaan hurskas ylimmäinen pappi. Vähän kuin esi-isänsä, Jumalan erityisesti siunaama kuningas Daavid.  

 

Herodes ei tietystikään pitänyt tällaisista ajatuksista. Hän oli pari vuotta aiemmin heitättänyt tyrmään ja mestauttanut erään tunnetun pyhän miehen, Johannes Kastajan; syynä kansankiihotus.

 

Niinpä on ymmärrettävää, että Jeesuksen ei ollut turvallista liikkua Galileassa. Hänkin oli saanut aikaan valtavan kansanliikkeen. Oli ollut parasta siirtyä vaivihkaa rajan toiselle puolelle, missä häntä ei tunnettu niin hyvin ja missä hallitsija oli lempeämpi.

 

Jeesuksen oli nimittäin tarkoitus lopultakin nostaa kissa pöydälle. Ja se kissa oli vastaus seuraavaan kysymykseen: Kuka hän oikein oli?

 

Opetuslapset olivat miettineet sitä jo useampaan otteeseen: Kuka ja mikä tämä rabbi oikein on? Hän oli pelkillä sanoillaan tyynnyttänyt myrskyävän järven, kun he meinasivat hukkua veneretkellä. Hän oli ruokkinut monituhatpäisen ihmisjoukon muutamalla leivällä. Hän oli parantanut sokeita ja halvaantuneita ja riivattuja ja spitaalisia. Hänen opetuspuheissaan oli aivan ihmeellinen voima ja valta.

 

Mutta toisaalta Jeesus oli nöyrä ja köyhä. Hänellä ei ollut minkäänlaisia sotapäällikön elkeitä. Hän vaan kierteli vähäpätöisissä kylissä, opetti ja paransi. Toisaalta, hän kuului nasaretilaiseen sukuun, joka oli tunnettu siitä, että se periytyi suoraan kuningas Daavidista. Ehkäpä hän sittenkin oli Messias. Vai oliko?

 

Filippuksen Kesarean tienoilla Jeesus kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka minä ihmisten mielestä olen?” He vastasivat: ”Kuolleista herännyt Johannes Kastaja tai sitten joku profeetoista.” Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Pietari vastasi koko opetuslapsijoukon puolesta sen, mihin johtopäätökseen he olivat tulleet: "Sinä olet Messias".

 

Nyt se oli lopultakin sanottu ääneen. Jeesus oli Messias.

 

Mutta asia ei suinkaan ollut sillä selvä. Jeesus nimittäin tunsi olevansa hyvin erilainen Messias kuin mitä opetuslapset ja juutalaiset yleensä Messiaasta kuvittelivat. Siksi Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.

 

Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!"

 

Tällaista reaktiota on helppo ymmärtää. Mitä järkeä on siinä, että Messias antautuu jumalattomien kansanjohtajien tappamaksi?! Eikö hänen pitäisi pikemminkin murskata nuo luikurit ja perustaa kunnon hallinto. Älä hulluja puhu, Herra! Ei Messias saa haaskata itseään!

 

Vähän vastaavia reaktioita kuulee Jeesusta ja kirkkoa kohtaan nykyäänkin. Miten muka kenenkään verinen kidutuskuolema on voinut meitä auttaa? Eikö se ole brutaalia ja sivistymätöntä, kun puhutaan Jeesuksen sovintouhrista? Eikö se kerro verenhimoisesta ja julmasta Jumalasta, joka nauttii viattomien kärsimisestä? Eikö kirkon pitäisi keskittyä köyhien avustamiseen ja lasten kerhoihin. On järkyttävän fundamentalistista puhua jostain synnistä ja synnin sovittamisesta Jeesuksen verellä. Eikö ihmisten pitäisi antaa muodostaa itse oma jumalakuvansa, monesta eri lähteestä? Positiivisista aineksista, eikä jostain ihme perisynnistä ja jeesustelusta?

 

Jeesuksen vastaus Pietarille oli yllättävän raju: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

 

Miksi noin kova kielenkäyttö? Varmaankin siksi, että Pietari tosiaan asetti Jeesuksen eteen kiusauksen ja houkutuksen. Kuinka paljon helpompaa olisikaan valita sellainen Messiaan tie, jota Pietari ja ihmiset yleensäkin hänelle tarjosivat. Muuttaisi kiviä leiviksi ja ruokkisi nälkäiset. Saisi hallintaansa kaikki ihmiset. Voisi käyttää valtavia rikkauksia ja tuoda niillä paratiisin maan päälle. Voisi kukistaa pahat asevoimin.

 

Mutta Jumala tarjosi hänelle toisenlaista Messiaan tietä. Pitäisi kuolla ristillä; pitäisi sovittaa ihmisten synnit; pitäisi kärsiä heidän syyllisyytensä takia; kaikkien aina Aatamista ja Eevasta lähtien. Pitäisi uskoa, että lopulta Isä herättää kuolleista.

 

Meidän onneksemme Jeesus valitsi Jumalan hänelle tarjoaman Messiaan osan. Sehän oli ennakoitu jo syntiinlankeemuskertomuksessa, jonka kuulimme. Sen lopussa Jumala sanoi käärmeelle, eli paholaisen vertauskuvalle, että vielä tulisi naisen jälkeläinen, ”naisen siemen”. Hän murskaisi käärmeen pään eli syyllisyyden vallan ihmisiin. Mutta samalla käärme iskisi häntä kuolettavasti kantapäähän.

 

Juuri näin Jeesukselle kävi ristillä. Hänet naulattiin ranteistaan ja kantapäistään ristin puulle. Mutta siinä samalla, kun hän kuoli ja nousi kuolleista, siinä hän voitti ihmiskunnan syyllisyyden.

 

Silloin hän murskasi synnin ruhtinaan pään sinunkin puolestasi. Sinä olet Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman takia vapaa kaikesta syyllisyydestä, mitä olet Jumalan edessä tehnyt.

 

Sinun ei enää tarvitse Aadamin ja Eevan lailla piileksiä Jumalaa pusikossa. Sinulle on kasteessasi annettu sellainen Messias, Jeesus Kristus, joka on ristinkuolemallaan ottanut pois kaiken syyllisyyden, mikä erottaa sinut Jumalasta. Tule siksi ehtoolliselle, tule syömään hänen ruumiinsa ja juomaan hänen sovintoverensä leivässä ja viinissä. Siinä saat sovituksen omaksesi.

 

Miten hyvä onkaan, että meillä on Messias, joka Filippuksen Kesareassa suostui Jumalan hänelle antamaan tiehen. Eikä siihen, minkä Pietari ja me ihmiset yleensäkin häneltä toivoisimme.