Kirkkovaltuutettuja siunattaessa 2011

3. sunnuntai loppiaisesta

Jeesus herättää uskon

Hepr. 11:1–10, Joh. 4:39–42

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

 

Tämän sunnuntain aiheena on ”Jeesus herättää uskon”.

 

Mitä usko on? Uskonko minä? Mitä minun pitäisi uskoa?

 

Otaksun, että aika monella meistä on tällaisia ajatuksia mielessä. Ehkä niitä on myös teillä, hyvät uudet kirkkovaltuutetut. Ehkä jotkut teistä lähtivät seurakuntavaalien ehdokkaaksi sillä toiveella, että oma uskonnäkemys voisi kirkkovaltuutettuna syvetä.

 

Eräs näkökulma uskoon on päivän Uuden testamentin lukukappaleessa, Heprealaiskirjeessä:

 

Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä. (Hepr 11:3)

 

Se, että Jumala on maailman luoja, se ymmärretään uskon avulla. Yksinkertaisinkin mummo, joka ei tiedä tieteestä mitään, voi uskon avulla ymmärtää maailmankaikkeuden syvimmän olemuksen: sen että kaikki on Jumalan luomaa.

 

Mutta eikö sitten järjellä voi tietää mitään Luojasta? Onko Jumalaan vain sokeasti uskottava, vailla mitään perusteita?

 

Ei se ihan noin ole. Luonnontiede on nimittäin saanut selville, että maailmankaikkeus syntyi noin 14 miljardia vuotta sitten. Silloin tapahtui alkuräjähdys. Olematon, matemaattinen piste posahti. Tapahtui valtava, räjähdyksenomainen energiapurkaus. Siitä aika sai alkunsa. Ja samalla avaruus eli ulottuvuus. Samoin aine.

 

Tyhjästä alkanut aika-avaruus laajeni. Vähitellen räjähdyksen kuumuus vaimentui. Syntyi alkuaineita, galakseja, aurinkoja, planeettoja. Myös meidän rakas maapallomme. 4 miljardia vuotta sitten se oli sen verran jäähtynyt, että tänne saattoi putkahtaa ensimmäinen elävä solu.

 

Tieteen kuvaus kaiken synnystä ei ole kauhean kaukana siitä raamatullisesta uskosta, että Jumala on luonut kaiken tyhjästä. Näinhän meille on opetettu: Jumalalla ei ollut mitään ennalta olemassa olevaa ainetta, jota hän olisi luomistyössään käyttänyt. Oli vain täysin tyhjä ei-mitään. Ja Jumala sanoi sanansa. Sen voimasta maailma tuli olemiseen, tyhjästä.

 

Niin kuin Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan:

 

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. - -
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä. (Joh 1:1–3)

 

Mutta ei kai tiede pysty sanomaan, mikä tai kuka sai aikaan alkuräjähdyksen? Ei kai sen takana tarvitse olla kaikkivaltias ja viisas Jumala?

 

Tuo on aivan totta. Ei järki voi todistaa Jumalan olemassaoloa.

Mutta silti, ainakin monen tiedemiehen mukaan, paras järjellinen tieto maailmankaikkeuden synnystä tuottaa sellaista ihmettelyä, jossa Jumala nousee esiin.

 

On nimittäin havaittu, että alkuräjähdyksessä maailmankaikkeuden perustavat fysiikan voimat olivat jostain syystä juuri täsmälleen oikein. Näitä perusvoimia ovat mm. painovoima, heikko ydinvoima, sähkömagnetismi ja vahva ydinvoima. Niiden säätö on elämän kannalta aivan älyttömän tarkkaa. Jos esimerkiksi avaruuden laajenemisnopeus olisi alussa poikennut 0, 00  ja sitten 56 nollaa ja sitten vasta ykkönen prosenttia, elämä ei olisi mahdollista. Pienikin heilahdus noissa perusvoimissa olisi saanut aikaan sen, että ei olisi voinut syntyä elämälle suotuisaa planeettaa. Vaadittu tarkkuus vastaa kuulemma sitä, että pitäisi osua hirvikiväärillä tulitikkuaskiin miljardien valovuosien päästä. Vastaavia hienosäätöjä on havaittu kymmeniä.

 

Alkuräjähdys ei siis ollut mikään kosminen dynamiittipötkö. Dynamiitin räjäytyksessähän ei synny mitään järjestystä, vaan tuhoa ja epäjärjestystä. Alkuräjähdys oli erilainen; elämän kannalta mielettömän tarkkaan oikein. Siksi se lopulta tuotti kauniin ja elämää sisältävän maailmankaikkeuden.

 

Tieteessä on ihan yleisesti herännyt kysymys, että miksi näin on. Miksi ne voimat olivat juuri oikein, että järjellistä elämää saattoi syntyä? Olisivathan ne voineet olla muullakin tavalla.

 

Yksi vastaus on, että niin ne nyt vaan olivat. Elämällä vain sattui käymään älyttömän hyvä tuuri.

 

Toinen järjellinen vastaus on, että universumilla ihan oikeasti on Suunnittelija; kaikkivaltias ja viisas Jumala. Luodessaan hän käytti Sanaansa, eli Viisauttaan. Hän antoi kaikkeuden alkuun valtavan määrän prikulleen oikeaa informaatiota. Siksi maailmankaikkeus kehittyi sellaiseksi, että täällä voi olla elämää.

 

Silti tuo alussa lukemani Heprealaiskirjeen kohta on oikeassa: ”Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla.” Järki ei nimittäin voi olla varma, että juuri Jumala on universumin Säätäjä ja Suunnittelija. Ehkä kaikki tosiaan on vain sattumaa ja älyttömän hyvää onnea.

 

Jumala-suhteeseen tarvitaan uskoa.

 

Usko on heittäytymistä jonkin sellaisen varaan, mitä ei voi nähdä tai todistaa todeksi. Niin kuin Heprealaiskirjeessä sanotaan:

 

”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (Hepr 11:1).

 

Uskossa pidetään totena sellaista mitä ei voi nähdä tai todistaa, mutta jonka silti toivotaan olevan totta. Kun uskot Luojaan, heittäydyt sen toivon varaan, että tämä kaikki ei ole syntynyt sattumalta. Vaan että on olemassa viisas Jumala, joka on kaiken suunnitellut. Myös minut ja minun elämäni.

 

Jolla on usko Luojaan, se omistaa paljon, vaikka olisi köyhäkin. Mutta sellaiseen on hyvin vaikea päästä. Täällä maailmassa on niin paljon pahaa ja kärsimystä ja mielettömyyttä, että usko Luojaan uhkaa kuolla.

 

Juuri siksi tarvitaan tämän sunnuntain aihetta. Se on: ”Jeesus herättää uskon”. Luoja ja luominen ovat loppujen lopuksi liian vaikeita asioita, jotta yksin niistä syntyisi omakohtainen usko Jumalaan. Uskomiseen tarvitaan Jeesusta.

 

Siitä kertoo päivän evankeliumi. Se on jatkoa kertomuksesta, jossa Jeesus kohtasi samarialaisen naisen erään kaupungin kaivolla. He juttelivat ja sen seurauksena naisessa heräsi usko siihen, että Jeesus on Jumalan maailmaan lähettämä Pelastaja.

 

Nainen innostui löydöstään niin, että hän meni kaupungille sanomaan ihmisille: "Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?"

 

Jeesus jäi siihen kaupunkiin kahdeksi päiväksi. Ja tapahtui niin, että ”yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan”

 

Nyt he eivät enää tarvinneet uskomiseen toisten kokemuksia ja vakuutteluja. He sanoivat naiselle: "Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja."

 

Miksi he uskoivat? Koska he saivat tietää, millainen Jeesus oli, mitä hän teki, mitä hän opetti.

 

Jeesuksen kohtaamisen kautta noille samarialaisille tuli todeksi se toivo, että jospa maailmalla sittenkin olisi pelastaja. Se toivo, että jospa minäkin löytäisin Jumalan! Koska he saivat kuulla Jeesusta, heissä toteutui tämä sana: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (Hepr 11:1)

 

Meidän seurakuntamme tehtävä on aivan vastaava. Meidän on oltava yhteisö, jossa tulee todeksi se ihmisen salainen toivo, että jospa Jumala olisi olemassa ja välittäisi minustakin. Se toivo tulee todellisuudeksi, kun saamme kuulla opetusta siitä, kuka Jeesus on.  Mitä hän on tehnyt, mitä hän on opettanut, miten hän on ottanut pois kaiken sen, mikä erottaa minut Jumalasta, kuinka hän on noussut kuolleista ja voittanut kuoleman minunkin puolestani.

 

Tämä on teidänkin, hyvät kirkkovaltuutetut, perustavin tehtävä. Ei saarnaaminen. Sen me papit ja muut työntekijät hoidamme. Mutta teidän on tehtävä sellaisia hallinnollisia ja taloudellisia ja muita päätöksiä, että tässä kaupungissa saadaan kuulla opetusta Jeesuksesta.

 

Silloin savonlinnalaisissa voi tulla todeksi se toivo, että Luoja sittenkin on olemassa. Ja että hän välittää minusta. Että maailma ei ole syntynyt sattumalta, vaan sen tosiaankin on suunnitellut viisas ja rakastava Luoja. Että hän on lähettänyt Jeesuksen maailmaan pelastajaksi, jotta minäkin löytäisin hänen kauttaan yhteyden Luojaani.

 

Silloin tällä kaupungilla on elävää toivoa. Silloin täällä on lähimmäisen rakkautta, jolla on perustus.

 

Hyvät kirkkovaltuutetut, tulkaa nyt alttarille siunattaviksi.