Uskonpuhdistuksen muistopäivänä 09

Pääskylahden kirkko, 1.11.09

Matt 5:13-16,  Room 10:12-18

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

 

Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Te olette maan suola.” – Mitä hän tällä tarkoittaa?

 

Sitä mietittäessä on lähdettävä liikkeelle suolan tehtävästä. Miksi suolaa käytetään? -  Se on säilöntäaine. Jeesuksen aikana ei ollut pakastimia eikä jääkaappeja ja siksi lihaan ja kalaan piti laittaa reilusti suolaa, jotta se säilyisi pilaantumattomana.

 

Jeesus tahtoo siis sanoa, että hänen seuraajiensa pitää olla yhteiskunnassa sen säilöntäaineena. Että ihmisyhteisö säilyisi sellaisena, että se ravitsee yksilöä eikä sairastuta. Sellaista säilöntäainetta Jeesukseen uskovien pitäisi olla.

 

Miten se voi tapahtua? – Jeesus sanoo näin: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Kirkon ja kristittyjen pitää esimerkillään ja puheillaan tehdä hyvää. Näin he osoittavat, että on olemassa ero hyvän ja pahan, oikean ja väärän, toden ja valheen välillä. Että rakkaus, toisen kunnioittaminen, heikon auttaminen, kostosta luopuminen, siveys, lohduttavat sanat ja yksinäisen luona käyminen ovat oikein. Että viha, röyhkeys, irstaus, välinpitämättömyys, töykeys ja omahyväisyys ovat väärin.

 

Kun kristityt sanoillaan ja varsinkin teoillaan tekevät hyvää, he pitävät yhteiskuntaa yllä. He estävät sitä pilaantumasta ja mätänemästä sisäisesti. Jos rakkaus, toisen kunnioittaminen, heikon auttaminen, kostosta luopuminen, siveys ja lohduttavat sanat loppuvat, ei täällä kukaan jaksa elää. Ihmisyhteisöstä tulee itse itselleen ruokamyrkytyksen aiheuttaja.

 

Toinen suolan tehtävä on se, että se antaa ruualle makua. Vailla suolaa liha tai kala on aika tylsää ja tympeää syötävää.

 

Jeesuksen seuraajat tuovat maailmaan ja yhteiskuntaan makua. He tekevät sen puhumalla oikeita sanoja tosi Jumalasta. Ja tekemällä rakkauden tekoja tosi Jumalan välikappaleina.

 

Silloin he aukaisevat maailmaan ja yhteiskuntaan ikuisuuden horisontin: Kaikki ei olekaan tätä yhtä ja samaa. Kaikki ei olekaan tätä yhtä ja samaa aineellisen hyvinvoinnin ja menestyksen etsimistä. Elämällä on merkitys, koska sillä on rakastava Luoja. Hän on Jumala. Hän on korkein hyvä, jota etsimällä ja jonka löytämällä ihmisen rauhaton ja rakkautta kaipaava sisin löytää tyydytyksensä.

 

Se antaa elämään suolaa. Se antaa merkitystä. Itua. Se voittaa ihmisten mieliä jäytävän tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden.

 

Olennaista sille, että kristityt voivat toimia makusuolana, on se, että Jeesuksen Kristuksen kautta elävä Jumala voidaan löytää. Kyllä yhteiskuntakin tietää paljon tuosta ensin mainitsemastani oikean ja väärän erosta. Yhteiskuntakin tietää paljon Jumalan laista.

 

Mutta ei se loppujen lopuksi riitä. Oikean ja väärän tietäminen ei kovin paljoa auta, kun elämä vaikuttaa tyhjältä ja tarkoituksettomalta ja ihminen etsii siihen syvempää sisältöä ja tarkoitusta.

 

”Missä on Jumala? Missä on Luoja? Jos löytäisin Hänet, löytäisin etsimäni. Löytäisin maun elämääni ja silloin olisi jotain järkeä siinäkin, että vältän pahaa ja teen hyvää. Mutta ei Jumalaa missään näy, ehkä häntä ei olekaan. Pitääkö minun vaan painaa eteenpäin ja yrittää löytää tyydytys menestyksestä koulussa, töissä, ihmissuhteissa ja vapaa-ajassa. Ja tehdä aina oikein ja välttää väärää? Plaa-plaa.”

 

Tällaiseen elämän mauttomuuteen Jeesuksen seuraajat voivat tuoda maun. He voivat sanoa ja omalla kokemuksellaan vahvistaa: ”Kuule, Jumala on tullut meidän tasollemme. Jumala ei ole pelkkä korkea ja saavuttamaton Majesteetti. Hän syntyi ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa. Hän tuli sellaiseksi kuin sinäkin, mutta vailla syntiä. Hän opetti rakkautta, hän otti päälleen meidän syntimme ja sovitti meidät Jumalan kanssa kuolemalla meidän puolestamme. Jumala herätti hänet kuolleista ja osoitti näin, että Jeesus tosiaan oli Jumalan Poika. Jeesuksessa tapahtuneen Jumalan tulemisen meidän luoksemme voi saada hyödykseen, jos on kastettu Jeesuksen nimeen. Kun uskoo, että se on totta. Kun käy ehtoollisella, silloinkin sen saa omakseen. Sitä ei pysty järjellä käsittämään, sillä se on mysteeri. Mutta silti se voi ruokkia sielun kaipauksen; silti se voi antaa maun elämään. Ja syyn sille, että rakkaus on parempaa kuin viha ja itsekkyys.

 

Niin kuin suola, Jeesus tuo esiin elämän muutkin maut. Normaali arkinen elämä ja normaali maailma alkavat näkyä luomakuntana, Jumalan maailmana, jossa meillä kullakin on mielekäs tehtävä.

 

Suolaa tarvitaan vain vähän. Mutta pääasia on, että suola säilyy suolaisena. Jos se muuttuu mauttomaksi, ei sillä tee enää mitään. Se heitetään menemään ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

 

Vastaavalla tavalla kirkollakaan ei tee mitään, jos se menettää ominaislaatunsa. Silloin se ei enää pysty olemaan mauste eikä säilöntäaine. Ihmiset eroavat siitä, halveksivat sitä ja tallaavat sen jalkoihinsa.

 

Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Sitä vietetään sen muistoksi, kun Jumala Martti Lutherin kautta uudisti keskiaikaista katolista kirkkoa. Silloin kirkko oli menettänyt makunsa. Siitä oli tullut mahtava poliittinen valtatekijä, mutta se oli menettänyt oikean sanomansa. Ilosanoma oli pimennossa. Ihmiset yrittivät itse ansaita pelastuksensa hyviä töitä tekemällä. Lisäksi kirkko kaupitteli heille syntien anteeksiantoa rahasta.

 

Tätä vastaan Martti Luther nousi. Jumala oli hänen kanssaan ja Kristuksen evankeliumi nousi jälleen esiin: Ihminen ei itse voi ansaita pelastustaan. Kristus on ansainnut sen meille ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Sen saa omakseen uskomalla se todeksi. Pelkkä Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä uskominen tekee ihmisestä vanhurskaan eli Jumalalle kelpaavan. Armosta, ei ansiosta.

 

Nykyisin kirkon suolana olo ei ole vaarassa samasta syystä kuin Lutherin aikana. Jumalan armoa pidetään nykyisin aika hyvin esillä.

 

Kirkko on vaarassa menettää makunsa muista syistä. Ehkä tärkein syy on seuraava: Nykyisestä kristinuskosta on katoamassa se, että Jumalasta voidaan tietää jotain. On häviämässä se, että kirkolla olisi jokin tietty sanoma kerrottavaksi ihmisille. Aika usein kuulee nykyisin kirkon miesten ja naisten sanovan, että Jumala on niin suuri, ettei hänestä voi sanoa mitään. Ettei häntä voi sitoa mihinkään oppiin tai opetukseen.

 

Tällöin käy niin, että jokainen saa muodostaa itse oman jumalakuvansa, sellaisen joka häntä puhuttelee. Kirkko muodostuu siitä, kun ihmiset tulevat yhteen keskustelemaan jumalakuvistaan ja muista elämänkysymyksistään.

 

Mutta juuri silloin kirkon suola on kadottanut suolaisuutensa. Kirkolla ei ole enää ominaislaatua, ei sanomaa, ei sisältöä. Kirkolla ei ole enää Jumalan sanaa eikä evankeliumia Kristuksesta ja hänessä olevasta mahdollisuudesta päästä Jumalan yhteyteen. On vain ihmisten mielipiteitä ja niistä keskustelemista.

 

Jos tänään tehtäisiin uskonpuhdistus, niin minusta sen tulisi käsitellä kirkon jumalapuheen mahdollisuuksia. Sen tulisi tuoda selkeästi julki, että me kristityt voimme tietää tosiasioita Jumalasta. Ja me voimme puhua niistä. Me voimme kertoa ihmisille siitä, kuka elävä Jumala on ja mitä hän on tehnyt hyväksemme.

 

Miksi? Siksi, että Jumala on Jeesuksessa ilmaissut itsensä meille käsitettävin sanoin. Jumala on tullut meidän tasollemme Jeesuksessa. Siksi voimme puhua Jumalasta ja sanamme voivat tavoittaa hänet ja hänessä olevan pelastuksen. Kunhan puhumme oikeista asioista, kunhan puhumme Jeesuksesta ja siitä, mitä hänessä on hyväksemme tapahtunut.

 

Kirkon on uudestaan tajuttava, että Jumala on antanut meille Kristuksen kautta tietoa itsestään. Oikean opin, jonka perusteella meidän on mahdollista opettaa ihmisiä niin, että he saavat uskonyhteyden Jeesuksen kautta Jumalaan. Siksi tämän päivän epistolatekstissä sanotaan: ”Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!”

 

Nykyisessä yhteiskunnassa kirkolla on suurena vaarana livetä pois tuosta ihanasta peruskatsomuksestaan. Nykyisin on nimittäin hyvin epämuodikasta uskoa, että jokin uskonto tai näkemys olisi toista parempi.  Jeesus tai Muhammed, Buddha tai hindujumalat; kuka voi sanoa, että toinen on toista parempi. Kirkkokin vaan tarjoaa aineksia elämänkatsomukselliseen pohdintaan ja uskontojen väliseen vuoropuheluun. Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi.

 

Mutta mihin kirkkoa silloin tarvitaan? Se on menettänyt makunsa, ei pysty olemaan säilöntäaine eikä mauste. Ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

 

Älköön meille käykö niin. Pysykäämme suolana.