Hyvistä enkeleistä

Esitelmä Haukiniemen II teologisilla päivillä Willa Nutussa 4.10.2009

Sammeli Juntunen

Johdanto

Enkelit ovat minulle aika vieras aihe. Ne eivät merkitse itselleni käytännön uskonelämän kannalta oikein mitään. Kuitenkin, koska Raamatussa ja kirkon traditiossa enkeleistä puhutaan, en ole niiden olemassaoloa kieltänytkään. Mutta kuten sanottua, en ole osannut jäsentää niitä osaksi uskoani tai ajatteluani.

Näin asia kai on ollut 1700-luvulla alkaneen valistuksen jälkeen oppia saaneiden kristittyjen uskossa yleisemminkin. Enkelit eivät ole sopineet sellaisen kristityn maailmankuvaan, joka on saanut yhtään tieteellistä koulutusta.

Mutta kansan syvissä riveissä enkeleihin on uskottu. Olen lukenut, että esim. Paavo Ruotsalainen tiesi oman suojelusenkelinsä nimen, joka hänelle oli kerrottu profetiassa.

Olen tätä esitelmää varten tutustunut amerikkalaisen prof. Susan R. Garrettin enkeleitä koskevaan tutkimukseen No Ordinary Angel  (2008). Siinä hän esittelee Raamatun sekä juutalaisen ja kristillisen tradition näkemystä enkeleihin ja vertailee sitä mielenkiintoisella tavalla nykyisiin kansanuskomuksiin enkeleistä. Tulos on mielenkiintoinen.

Hänen näkökulmansa on kuitenkin eräässä suhteessa pettymys. Hän ei ensisijaisesti kysy sitä, että ”Enkeleitä, onko heitä?” Hän tutkii, miten enkeleihin on uskottu ja nykyisin uskotaan. Vasta sen jälkeen hän miettii varovaisesti enkeleiden olemassaoloa.

Toisaalta, ei kai tällaista teemaa muuten voi lähestyäkään.

 

Herran enkeli Jumalan ja ihmisen välittäjänä Vanhassa testamentissa

Eräs keskeinen teema Vanhassa testamentissa on se, että Jumala on täysin eri asia kuin ihminen. Hän on Luoja, joka asuu pyhyydessä ja kirkkaudessa, jonne ihmisellä ei ole mitään pääsyä. Hän on niin pyhä ja suuri, että jos ihminen kohtaisi hänet kasvoista kasvoihin, hän kuolisi ja korventuisi heti. Jopa Jumalan puhe Siinain vuorella oli niin pelottavaa, että Israelin lapset eivät voineet kuunnella sitä vaan pyysivät, että Jumala ei puhuisi heille suoraan vaan Mooseksen kautta.

Tuon näkemyksen taustalla on jotain samaa kuin filosofisessa käsityksessä siitä, että jos Jumala on, hän on ääretön eikä voi tulla äärelliseen hahmoon ihmisen käsitettäväksi tai kohdattavaksi. Teologiassa puhutaan tästä asiasta Jumalan ”tuonpuoleisuutena” (transsendenssi). Kuuluisa teologi Karl Barth on ilmaissut tämän sanomalla, että Jumala on jotain täysin toista (etwas Ganz Anderes). On tajuttava, että ”Hän on taivaassa ja sinä olet maan päällä”.

Toisaalta Jumala on Raamatun mukaan kuitenkin myös ”tämän puoleinen” (immanenssi). Hän välittää ihmisistä, rakastaa heitä, on kiinnostunut heidän tekemisistään, antaa heille lakinsa, ohjaa kansojen ja jopa yksilöiden vaiheita. Hän tulee liittosuhteeseen Israelin kansan kanssa, sitoutuu heidän heimojumalakseen, alkaa toteuttaa pelastushistoriaa Abrahamin heimon ja siitä syntyneen kansan kautta.

 

Kuinka hän voi sen tehdä, jos hän on kerran toisaalta täysin tuonpuoleinen, ääretön ja kaikkivaltias?

 

Uuden testamentin perusteella vastaukseksi nousee Kristus. Hänessä Jumalan ja ihmisen, Luojan ja luodun välinen kuilu on ylitetty. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, Sana tuli lihaksi, Pyhä tuli syntisten luokse, Ääretön omaksui äärellisen ihmisluonnon. Siksi me voimme uskon ja kasteen ja ehtoollisen kautta olla tekemisissä hänen kanssaan. Siksi itsessään äärettömästä Jumalasta voidaan puhua äärellisin ihmissanoin.

 

Vanhassa testamentissa Kristuksen inkarnaatiota ei vielä tunnettu; sitä korkeintaan ounasteltiin hämärin ennakkokuvin (ks. esim. 1 Moos 3:15, Jes 9, Miika 5, Jeremia 25). Siksi myöskään Jumalan tuonpuoleisuuden ja tämän puoleisuuden välinen ristiriitaa ei Vanhassa testamentissa ratkaista Jumalan Pojan inkarnaation avulla. Se oli vielä pelastushistoriassa vailla toteutumista.

 

Silti tuo ristiriita tiedostetaan Vanhassa testamentissa. Eräs sen ratkaisukeino on Herran enkeli (malak Jahve).

 

Vanhassa Testamentissa pistää silmään se, että enkelikertomuksissa enkeli on välittäjä, joka välittää Herran ja ihmisten välillä niin, että ihmiset voivat olla tekemisissä äärettömän Jumalan ja hänen pyhyytensä kanssa. Enkelit kulkevat taivaan ja maan väliä, niin kuin Jaakobin unessa.

 

"Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas." (1 Moos 28:12)

 

Enkeli on siis Herrasta erillinen persoona. Juuri siksi hän voi kohdata ihmiset. Niin kuin vaikkapa kertomuksessa Mooseksesta ja palavasta pensaasta.

 

"Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut.
Niin Mooses sanoi: "Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi". (2 Moos 3:2-3)

 

Tai vastaavasti kertomuksessa Haagar-orjattaresta, joka pakenee emäntäänsä Saaraa.

 

"Ja Herran enkeli tapasi hänet vesilähteeltä erämaassa, sen lähteen luota, joka on Suurin tien varressa.. Ja hän sanoi: "Haagar, Saarain orjatar, mistä tulet ja mihin menet?" Hän vastasi: "Olen paossa emäntääni Saaraita". Ja Herran enkeli sanoi hänelle: "Palaa emäntäsi tykö ja nöyrry hänen kätensä alle". Ja Herran enkeli sanoi hänelle: "Minä teen sinun jälkeläistesi luvun niin suureksi, ettei heitä voida lukea heidän paljoutensa tähden." (1 Moos 16:7-10)

 

Tai kertomuksessa, jossa Simsonin vanhemmat kohtaavat Herran enkelin.

 

"Eräänä päivänä Herran enkeli ilmestyi Manoahin vaimolle ja sanoi: "Minä tiedän, että sinä olet hedelmätön etkä ole voinut saada lapsia. Kuitenkin sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan." (Tuom 13:3)

 

Olennaista ja mielenkiintoista on se, että tämä Herran ja Herran enkelin erillisyys toisistaan ei suinkaan ole koko totuus. Melkein kaikissa kertomuksissa, joissa Herran enkeli Vanhassa testamentissa esiintyy, enkeli samalla on Herra itse.

 

Palava pensas kertomuksessa se ilmenee näin:

 

"Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut.
Niin Mooses sanoi: "Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi". Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi hän, Jumala, hänelle pensaasta ja sanoi: "Mooses, Mooses!" Hän vastasi: "Tässä olen".

 

Kun Hagar oli kohdannut Herran enkelin, hän koki kohdanneessa Herran itsensä:

 

"Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: "Sinä olet ilmestyksen Jumala". Sillä hän sanoi: "Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?" (1 Moos 16:13)

 

Samoin Simsonin vanhemmat samaistivat Herran ja Herran enkelin:

 

"Manoah haki nuoren pukin ja ruokauhrin ja uhrasi ne kalliolla Herralle. Manoahin ja hänen vaimonsa katsellessa tapahtui ihme: kun liekki nousi alttarilta kohti taivasta, Herran enkeli kohosi ylös liekkien mukana. Tämän nähdessään Manoah ja hänen vaimonsa lankesivat kasvoilleen maahan. Herran enkeli ei sen jälkeen enää ilmestynyt Manoahille eikä hänen vaimolleen. Manoah käsitti, että mies oli ollut Herran enkeli, ja hän sanoi vaimolleen: "Nyt me varmasti kuolemme. Me olemme nähneet Jumalan." Mutta vaimo sanoi hänelle: "Jos Herra tahtoisi surmata meidät, hän ei olisi ottanut meiltä vastaan polttouhria eikä ruokauhria. Hän ei myöskään olisi antanut meidän nähdä eikä kuulla tätä kaikkea." ( Tuom 13:19-23)

 

Mielenkiintoisella tavalla Herran enkelin ja Herran itsensä toisaalta samuus, toisaalta erillisyys näkyy myös kertomuksessa Abrahamin uhrista:

 

"Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: "Aabraham, Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen". Niin hän sanoi: "Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi". (1 Moos 22:11-12)

 

Herran enkeli siis puhuu kuin Herra, ensimmäisessä persoonassa: ”kun et kieltänyt minulta”.

 

Ehkä kaikkein selvimmin tämä näkyy kertomuksessa, jossa kolme enkeliä tulivat vierailulle Abrahamin luo Mamren tammistoon ja kertoivat, että Saaralla on vuoden kuluttua poika. Sitten enkelit jatkavat matkaansa kohti Sodomaa ja Gomorraa. Yksi heistä jää puhumaan Abrahamin kanssa, ja puhuu Abrahamille sanamuodoin, jotka osoittavat hänen olevan Herra itse (ks. 1 Moos 18:9-19:1)

 

Herran enkeli on siis Herran sanansaattaja, Herran ja ihmisten välittäjä, joka tekee mahdolliseksi sen, että täysin tuonpuoleinen Jumala voi olla tekemisissä täysin tämän puoleisen ihmisen kanssa. Toisaalta Herran enkeli puhuu Herran sanoja, hän on Herra itse ihmisten luo tulleena.

 

Uudessa testamentissa enkeli ei ole välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä

 

Uudessa testamentissa tällaista puhetta Herran enkelistä tai enkeleistä ei enää esiinny. Herran ja ihmisten välittäjä on Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja ihminen, jossa Luojan ja luodun välinen kuilu on ylitetty.

 

Jeesuskin on toisaalta eri asia kuin Isä Jumala. Kuitenkin hän puhuu Isän suulla ja on Isän sana. Hänessä kohdataan Isä. Joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän.

 

Näin ollen Jeesus Kristus, Pyhästä Hengestä siinnyt Jumalan ja neitsyt Marian Poika on saanut sen tehtävän, joka Vanhassa testamentissa oli Herran enkelillä.

 

Kirkko on vanhastaan opettanut, että Herran enkelin ilmestykset Vanhassa testamentissa olivat ennakkokuvia Kristuksesta. Ne ovat kuin ennakoivia välähdyksiä siitä, kuinka Jumalan ja ihmisten välinen kuilu kerran ylitetään. Kirkkoisät tulkitsivat nuo Vanhan testamentin enkeli-ilmestykset siten, että niissä Jumalan Sana, Poika toimi ilmoittaen Isän. Siksi Herran enkeli on noissa kertomuksissa toisaalta eri asia kuin Herra, mutta toisaalta ei kukaan muu kuin Herra itse.

 

Juutalaisen apokalyptiikan pohdiskelut ylienkelistä

Vanhan testamentin myöhäisemmissä kirjoissa ja sitä nuoremmissa juutalaisissa kirjoituksissa, jotka eivät päätyneet Raamattuun, eli voimakas spekulaatio yhdestä enkelimäisestä hahmosta, joka välittää Jumalan ja ihmiskunnan välillä ja edustaa Jumalaa meille, koska Jumala itsessään on liian korkea. Susan Garrett  mainitsee kirjassaan monia tällaisia hahmoja. Niistä kerrotaan ns. apokalyptisessä kirjallisuudessa, kuten Heenokin kirjassa.

 

Eräs tällainen hahmo oli nimeltään Metatron. Nimi tulee sanoista jotka tarkoittavat valtaistuimen vierellä olevaa. Myös puhuttiin Jumalan sanasta, Logoksesta, joka oli ylin enkeleistä ja välitti Jumalan ja ihmisten välillä.

 

Vanhassa testamentissa tällaista spekulaatiota edustaa Danielin kirjan pohdinta Ihmisen Pojasta:

"Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä. (Dan 7:13-14)"

 

Uudessa testamentissa Jeesus sanoo olevansa tuo ennustettu Ihmisen Poika.

 

Myös Johanneksen evankeliumin kirjoittaja samaistaa Vanhan testamentin näyn taivaallisesta valtaistuimesta ja Kristuksesta.

 

Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: ”Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?” … Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. (Joh 12:38-41)

 

Nuo Jesajan kirjan sanat, jotka Johanneksen mukaan tarkoittavat Kristusta, on Jesajan kirjan luvussa 6.

 

"Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät. He huusivat toinen toiselleen: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.”

 

Olennaisena erona Vanhan testamentin ja juutalaisuuden uskoon on kuitenkin se, että Jeesus ei ole ylin enkeleistä.

 

"Sitten kuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut  ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka." (Hepr 1:1-8)

 

Näin ollen on oikeastaan ihan ymmärrettävää, että minun tai jonkin muun nykykristityn uskossa enkeleillä ei välttämättä ole enää kovin tärkeää paikkaa. Jeesus on ottanut Herran enkelin merkittävimmän tehtävän. Jumala on meidän kanssamme tekemisissä Jeesuksesta kertovan sanan, ehtoollisen ja kasteen kautta. Jos yritämme olla Jumalan kanssa tekemisissä enkelien avulla ohi Jeesuksen, se on vakava erhe:

 

"Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua." (Kol 2:18-19)

 

Silti Herran enkelillä voi edelleen olla paikkansa uskossamme

Eikö meidän silti pidä uskoa enkelien olemassaoloon? Onhan Uudessa testamentissa aika paljon puhetta enkeleistä.

 

Kyllä Herran enkelillä edelleen on paikkansa uskossamme. Kunhan ymmärrämme asian niin kuin Vanhassa testamentissa: enkeli ei edusta ketään muuta kuin Herraa itseään. Enkeli on eräs tapa, jolla Jumalan ja ihmisen ainoa Välittäjä, Jeesus Kristus tekee meille tajuttavaksi sitä, mitä hän on puolestamme tehnyt, kuinka hän kirkastaa meille Isän rakkauden ja pitää meistä huolta Pyhässä Hengessä.

 

Ja silti: Tuon saman voi uskoa ja kokea todeksi myös vailla erityisiä enkelikokemuksia tai edes vailla aktiivista uskoa enkeleihin.

 

Meidän pitäisi kuitenkin avautua entistä enemmän sille, että Jumalalla ihan oikeasti on käytössään enkeleitä, hänen itsensä kirkastamiseksi meille. Kunhan tuo usko ei mene enkeleiden palvelemiseksi tai näkyjen etsimiseksi.

 

Enkeliusko voisi kuitenkin tuoda meille tietoisuuden siitä, että näkymätön, hengellinen todellisuus läpäisee tämän meidän näkyvän ja aineellisen todellisuutemme. Hengellisessä todellisuudessa on ihmistä suurempia pahoja voimia, mutta myös hyviä voimia. Jumala käyttää näitä hyviä enkeleitä välineinään, joiden avulla hän voi rohkaista, lohduttaa, pelastaa, säikäyttää ja ohjata uuteen, parempaan suuntaan.

 

Ellemme ole lainkaan tietoisia siitä, että tällainen enkelimaailma on olemassa, meillä ei ole realistista käsitystä siitä, mitkä kaikki voimat meihin vaikuttavat. Silloin voimme masentua pahan vallan edessä liian helposti.

 

Esimerkkinä tästä on seuraava kertomus  2 Kuningasten kirjasta:

 

"Kun Jumalan miehen palvelija nousi aamulla varhain ja meni ulos, niin katso, sotajoukko, hevoset ja sotavaunut piirittivät kaupunkia. Ja hänen palvelijansa sanoi hänelle: "Voi, herrani, mitä me nyt teemme?" Hän sanoi: "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa".
Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi". Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä." (2 Kun 15-17)

 

Suojelusenkeleistä

Mikä sitten on se tapa, jolla voisimme olla nykyistä enemmän tietoisia enkeleistä käytännön uskonelämässämme?

 

Se on usko jokaisen ihmisen tai kristityn omaan suojelusenkeliin. Tällainen usko on ollut kirkkojen perinteessä yleistä. Periytyypä se ilmeisesti jo esikristilliseen antiikkiin. Esimerkiksi Sokrates oli tietoinen omasta ”daimonionistaan”, hyvästä henkilökohtaisesta henkiolennostaan, joka neuvoi häntä ja varoitti virheistä ja vaaroista.

 

Mainitsin jo siitä, että Paavo Ruotsalainen uskoi suojelusenkeleihin ja tiesi oman suojelusenkelinsä nimen.

 

On kuitenkin huomattava, että Raamatussa suojelusenkeleistä puhutaan hyvin vähän. Selvin kohta on evankeliumeissa:

 

"Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa." (Matt 18:10)

 

Toinen kohta on Apostolien teoista:

 

"Ja kun Pietari kolkutti eteisen ovea, tuli siihen palvelijatar, nimeltä Rode, kuulostamaan; ja tunnettuaan Pietarin äänen hän ilossansa ei avannut eteistä vaan juoksi sisään ja kertoi Pietarin seisovan portin takana. He sanoivat hänelle: "Sinä hourit". Mutta hän vakuutti puheensa todeksi. Niin he sanoivat: "Se on hänen enkelinsä". (Apt 12: 13-15)

 

Usko henkilökohtaiseen suojelusenkeliin on Garrettin mukaan syntynyt varhaisemmasta käsityksestä, jonka mukaan kullakin kansalla on oma enkeliruhtinaansa. Tämä uskomus esiintyy Danielin kirjassa:

 

"Ja hän sanoi: "Tiedätkö, mitä varten minä olen tullut sinun tykösi? Nyt minä käyn jälleen sotimaan Persian enkeliruhtinasta vastaan, ja kun minä olen päässyt hänestä, niin katso: tulee Jaavanin enkeliruhtinas. Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael." (Dan 10:20-21)

 

Jo hyvin varhain kristillisessä kirkossa uskottiin jokaisen ihmisen (tai jokaisen kristityn) omaan suojelusenkeleihin. Tuo usko linkittyi muuhun enkelioppiin, josta tehtiin hyvinkin systemaattinen ja tarkka hierarkia. Sen kehitti Pseudo-Dionysios Areiopagita –nimen saanut teologi. Tuo hierarkia on kuitenkin saanut vaikutteita ehkä enempi uus-platonilaisesta filofiasta kuin Raamatusta ja kristinuskosta. Joka tapauksessa se tuli hyvin merkittäväksi ja esim. Tuomas Akvinolainen tunsi sen. Henkilökohtaiset suojelusenkelit olivat alimpia enkeleiden hierarkiassa.

 

Suojelusenkeleistä Tuomas Akvinolainen kirjoitti mm. seuraavaa:

 

"Ihminen nykyisessä elämäntilassaan on ikään kuin pitkällä matkalla kohti kotimaataan. Tällä tiellä vaanivat monet vaarat, sekä sisäiset että ulkoiset. Niinpä, kuten Psalmissa sanotaan: ”Polulle, jota minä käyn, he ovat virittäneet ansan” (Ps 142:4). Siispä, kuin vaarallisella tiellä kulkeville matkalaisille, jokaiselle ihmiselle on annettu suojelusenkeleitä osoittamaan tietä tässä elämässä." (STh 1 a 113,4, käännös S.J.)

 

Katolisessa kirkossa oli ainakin ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta hyvin rikas usko suojelusenkeleihin. Varsinkin lapsille opetettiin suojelusenkeleistä paljonkin.

 

Usko enkeleihin on edelleen osa katolista oppia. Katolisen katekismuksen mukaan enkelien olemassaolo on uskon totuus, josta sekä Raamattu että kirkon traditio todistavat. (§ 328). Katolisen uskon mukaan enkelit ovat persoonallisia ja kuolemattomia henkiolentoja, jotka ovat Jumalan palveluksessa. Heillä on  vapaa tahto ja järki. (§ 329-330). He ovat Kristuksen enkeleitä. Enkelien hierarkiasta Katolinen katekismus ei enää opeta mitään.

 

Suojelusenkeleistä katolisen kirkon katekismus opettaa seuraavaa:

 

"Varhaislapsuudesta kuolemaan saakka ihmiselämää ympäröi heidän huolenpitonsa ja esirukouksensa. ”Jokaisen uskovaisen vierellä seisoo enkeli suojelijana ja paimenena, joka johdattaa häntä elämään.” Jo tässä maanpäällisessä elämässä kristityn elämä on uskossa osallinen enkelien ja Jumalaan liittyneiden ihmisten kumppanuudesta." (Katolinen katekismus, § 336, käännös S.J.)

 

Ortodoksisessa kirkossa on edelleen hartauskirjoissa iltarukous omalle suojelusenkelille:

 

"Kristuksen enkeli, pyhä varjelijani, sieluni ja ruumiini suojelija. Anna minulle anteeksi kaikki syntini, jotka olen tänään tehnyt. Päästä minut joka ainoasta minua vastustavan vihollisen kavaluudesta, etten millään synnillä vihastuttaisi Jumalaani. Rukoile minun, syntisen ja kelvottoman palvelijasi puolesta, että tulisin otolliseksi kaikkein pyhimmän Kolminaisuuden, Herrani Jeesuksen Kristuksen Äidin ja kaikkien pyhien laupeuteen ja armoon. Aamen." (s. 53)

 

Kohdassa ”rukouksia eri tilanteissa” on rukous suojelusenkelille:

 

"Jumalan enkeli, pyhä varjelijani, sinut Jumala on antanut taivaasta suojelijakseni. Hartaasti rukoilen sinua: Valista minua tänä päivänä ja varjele kaikesta pahasta. Neuvo hyvään ja johdata pelastuksen tiellä." (s. 109)

 

Meille luterilaisille tällainen enkelille (tai neitsyt Marialle tai jollekin muulle pyhimykselle) osoitettu rukous tuntuu vieraalta. Minusta onkin raamatullisempaa rukoilla vain Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

 

Mutta ei ole pakko ajatella, että ortodoksinen rukous suojelusenkelille olisi jotenkin ehdottomasti väärin. Jos ajatellaan niin kuin Raamatussa, että enkeli ei edusta ketään muuta kuin Jumalaa itseään, puhuu Jumalan suulla ja usein jopa samaistetaan Herraan, niin onko se aivan väärin, jos häntä rukoillaan suojelusenkelin kautta? Onhan ortodokseille kuitenkin aivan selvää, että Jeesus Kristus on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä. Vain hänen tähtensä voimme olla tekemisissä Jumalan kanssa. Suojelusenkeli on eräs tapa, jolla Jeesuksen tekemä pelastustyö voi tulla konkreettiseksi meidän elämässämme.

 

On luterilaisessakin perinteessä suojelusenkelillä paikkansa päivittäisessä hartauselämässä. Lutherin Vähä-katekismuksen mukaan sekä aamu- että iltarukous päättyvät näin:

 

"Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen."

 

Sama rukous on otettu kirkkomme nykyiseen katekismukseen.

 

On mielenkiintoista, että Lutherin rukouksessa mainitaan sekä hyvä suojelusenkeli että ”paha”. Taustalla on vanha usko siihen, että jokaisen ihmisen harmina on myös oma ”paha enkelinsä”, joka pyrkii johtamaan harhaan. Tuosta vanhasta uskomuksesta on edelleen jäänteitä, ainakin sarjakuvissa. Ainakin Aku Ankan olkapäillä hyppivät usein enkelinsiipinen hyvä enkeli-Aku ja paha pikkupiru-Aku.

 

Tuollainen näkemys oli Lutherin aikaan vallitseva. Kristitty eli jatkuvassa jännitteessä hyvän ja pahan, Jumalan Hengen ja paholaisen, enkelien ja pirujen välissä. Siihen ei tosiaan ole enää paluuta. Ehkä meidän olisi kuitenkin hyvä tiedostaa, että mielemme, ajattelumme ja tunteemme tosiaan ovat muittenkin kuin psykologisten ja ruumiillisten voimien vaikutuksen alaisina.

 

Jos se tosiaan on totta, että Jumala pitää meidän puoliamme myös suojelusenkelien avulla, se lohduttaa ja antaa kestäväisyyttä ahdistuksissa ja voi varjella lankeamasta väärien himojen, kostomielialan, ilkeyden tai typeryyden valtaan.

 

Meillä ei ole varaa halveksia enkelien tätä työtä hyväksemme. Jopa Jumalan Poika, Jeesus itse, tarvitsi ja sai elämänsä pahimmissa paikoissa voimaa ja lohtua enkeleiltä.

 

"Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan.  Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta." (Mark 1:12)

 

"Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili: "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun." Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä." (Luuk 22:41-43)

 

Vääristä enkeliuskomuksista

Susan Garrett pohtii kirjassaan mielenkiintoisella tavalla sitä, kuinka enkeliusko muovautuu kunkin ajan kulttuurin mukaan.

 

Nykyisin enkeliusko on jälleen nostanut päätään. Osa tästä uskosta periytyy Raamatusta ja juutalais-kristillisestä perinteestä. Osa siitä on taas New Age –tyyppistä vaikka saattaakin näyttää kristilliseltä.

 

Eräs epäraamatullinen uskomus on se, että enkelit tekevät oikein ja löytävät täyttymyksensä, kun he rakastuvat ihmisiin ja luopuvat aineettomasta olemuksestaan. Näinhän hyvin monissa elokuvissa ja TV-sarjoissa käy ja sitä pidetään jotenkin hienona ja syvällisenä.

 

Raamatussa se kuitenkin kuvataan pahimpana mahdollisena lankeemuksena, kun enkelit rakastuivat ihmisnaisiin:

 

"Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat. Silloin Herra sanoi: "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta." Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita." (1 Moos 6:1-4)

 

Toinen epäraamatullinen uskomus on se, kuinka söpöiksi ja harmittomiksi enkelit TV-sarjoissa kuvataan. Raamatun mukaan enkeleissä on jotain pyhää ja pelottavaa, koska heissä näkyy Jumalan pyhyys. Kun enkelijoukko esim. ilmoittaa paimenille Jeesuksen syntymän, on seurauksena pelko:

 

"Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö!" (Luuk 2)  

 

Nykyisin jotkut New Age mystikot seurustelevat oman suojelusenkelinsä kanssa hyvinkin tuttavallisesti. Taustalla on usein sellainen ei-kristillinen uskomus, että ihmisen suojelusenkeli on oikeastaan hän itse, tai se hänen jumalallinen sielunkipinänsä, joka jokaisessa on muistona siitä, kun hän eli Jumalassa tämän ajatuksena tai enkelinä.

 

Kolmas ja ehkä yleisin väärä enkeleihin liitetty uskomus liittyy enkelien sanomaan. Usein populaarissa enkelikirjoittelussa tai TV:n enkelisarjoissa enkelien sanomaksi tulee se, että ihmisen pitäisi oppia ottamaan rennosti, pysähtymään hetkeen ja nauttimaan elämän yksinkertaisista iloista. Kun ihminen kohtaa enkelin, hän luopuu uraputkesta ja oravanpyörästä ja löytää kanssaihmisensä uudella tavalla. Hän oppii näkemään jokaisessa ihmisessä ja luonnon kauneudessa olevan jumalallisen hyvyyden. Häneen syntyy uusi elämä. Hän jatkaa elämäänsä uudessa enkelitietoisuudessa ja hänen suojelusenkelinsä opastaa häntä pysymään siinä ja olemaan menemättä mukaan kiireeseen ja elintasokilpailuun.

 

Nämä kaikki ovat epäilemättä hyviä asioita. Susan Garrettin mukaan ne eivät kuitenkaan erityisesti liity Raamatun tai juutalais-kristillisen tradition näkemyksiin enkeleistä. Kiireettömyys ja muut hyvät asiat on poimittu yleisestä kulttuurisesta tietoisuudesta ja siitä, että ihmiset ovat kyllästyneet kiireeseen, materiaan, kulutukseen ja kilpailuun toistensa kanssa. He kaipaavat rauhaa, luonnon kauneutta, rakkautta ja pysähtymistä. Enkelit on valjastettu pysäyttäjiksi noihin asioihin.

 

Raamatussa ja juutalais-kristillisessä traditiossa enkelit kuitenkin toimivat pelastushistorian erityisissä tilanteissa, tehden Jumalan kansalle tiettäväksi Jumalan erityisen pelastusteon. Parhaiten tämä näkyy enkelien ilmestyksenä paimenille Betlehemin kedolla sekä enkelien ilmestyksenä Jeesuksen tyhjälle haudalle ilmestyneille naisille.

 

Kristuksen syntymässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa on se sanoma, jonka enkelit meille tahtovat kertoa. Stressaamisen lopettaminen, rakkaus, rentous ja luonnon kauneus ovat myös hyviä asioita, mutta enkelit ovat keskittyneet vielä tärkeämpiin asioihin.

 

Hehän eivät edusta itseään, vaan ovat eräs keino, jolla Kristuksessa tapahtuneen Jumalan valtakunnan meitä lähelle tulemisen on tarkoitus tulla todeksi meille.

 

"Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: "Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: 'Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.' Tämä oli minun sanomani teille." (Matt 28:5-7)

 

Lopuksi

Koska suojelusenkeleitä on olemassa, ja yksittäisten kristittyjen kokemat vaikeudet, vaaratilanteet ja suojelun tarve on hyvin moninaista, ei kukaan tietenkään voi sanoa koskaan täysin tyhjentävästi sanoa, millainen enkelikokemus on ”oikeaoppinen”.

 

Jos teillä on tällaisia kokemuksia, olisi hauska kuulla niistä.

 

Sen voi kuitenkin sanoa, että oikea usko enkeleihin ei koskaan ole sellaista, että sen katsotaan riittävän vailla uskoa Jeesukseen ihmisen ja Jumalan välittäjänä.