Pitkäperjantain radiosaarna 2009

 

Saarna (vahvoja vaikutteita Lutherin pitkäperjantain saarnasta, suom. Ghiselli 1996). Pitkäperjantain päiväjumalanpalvelus 2009, Savonlinnan Tuomiokirkko (radioidaan). Jes 53, Matt 27:33-54

Sammeli Juntunen

 

Jumalanpalveluksen alussa kuulimme kuoron laulaman tutun sävelen. Useimmiten sen sanat kuitenkin menevät näin:

 

"Oi rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen / jo särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen." (virsi 63:1)

 

Tämä surun päivä onkin annettu meille sitä varten, että mietiskelisimme Herramme kärsimystä ja kuolemaa.

 

Monelle Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman mietiskeleminen merkitsee Jeesuksen säälimistä. Tunnemme myötätuntoa hänen tuskansa edessä.

 

Mutta ei Kristuksen kärsimyksen oikea mietiskeleminen ole pelkkää myötätuntoa.

 

Kristuksen kärsimystä mietiskelevät oikein ne, jotka katsoessaan ristiinnaulittua säikähtävät sydämessään. Kristuksen kärsimystä mietiskelevät oikein ne, joitten omatunto menettää rohkeutensa.

 

Niin kuin tuossa samassa virressä lauletaan: "Ah kuinka, Herra taivaan, säikähtyy sieluni / kun kärsimääsi vaivaan on syynä syntini". (virsi 63:2)

 

Säikähtäminen johtuu siitä, että havaitset Jumalan vihan, joka kohdistuu syntiin ja syntisiin. Jumala ei vapauttanut edes ainoata Poikaansa syntiä seuraavasta rangaistuksesta.

 

Jeesus otti vastatakseen syntisten synnistä. Siksi hänen piti myös kantaa synnin velka. Niin kuin tämän päivän profetiassa sanotaan: "Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen." (Jes 53:6). Jeesus oli rukoillut Getsemanessa ennen kärsimistään: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni." (Matt 26:39). Mutta se ei ollut mahdollista, sillä Jumala rakasti meitä. Jos meidän oli pelastuttava, Jeesuksen oli kärsittävä.

 

Meidän synneissämme täytyy olla kyse äärettömän vakavasta asiasta. Jos kerran äärettömän persoonan, Jumalan Pojan, täytyi niitten takia omaksua herkkä ihmisruumis ja kärsiä siinä ruumiissa tällainen kuolema syntien takia.

 

Omantunnon säikähtäminen Kristuksen kärsimyksen äärellä johtuu siitä, että sinä tajuat tämän: juuri sinä piinaat Kristusta.

 

Tämä saattaa kuulostaa oudolta. Mutta niin se on: juuri sinun syntisi ovat saaneet hänen kärsimyksensä aikaan. Sanoohan Raamattu tämän päivän profetiassa: "Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme olivat hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." (Jes 53:4-5).

 

Me ajattelemme, että synti on kepeä asia. Eihän se ole kuin Jumalan käskyjen rikkomista. Eihän se ole kuin sydämen luopumista elävästä Jumalasta. Onko se nyt niin vakavaa, jos sydän luopuu elävästä Jumalasta - kunhan se ei ole sellaista, että sitä pitäisi muitten silmissä hävetä. Eihän se Jumala muutenkaan niin kummasti arkeen vaikuta. (Ja tiede on kuitenkin selittänyt maailman ja antaa keinot sen hallintaan ja hyvään elämään.) Niin kuin kaksi filosofia Helsingin Sanomien pääsiäisajan Nyt-liitteessä kansalle opettaa: Jeesuksen kuolema ei poistanut syntejä. Ne jäivät meihin elämään. Rypekäämme niissä. - Siis kepeä ja hupaisia asia.

 

Tällaisen ajattelun virheellisyys näkyy sille, joka mietiskelee Jeesuksen kärsimystä. Synti on luopumista Elämän Lähteestä. Siksi se tuo palkakseen hengellisen kuoleman, eikä ole kepeä asia. Tämän me näemme hänestä, joka joutui kantamaan itsessään synnin palkan tullessaan meitä vapauttamaan.

 

Kun siis näet mielessäsi naulojen lävistävän hänen kätensä, usko varmasti, että se on sinun työtäsi. Kun näet hänen orjantappurakruununsa, usko, että siinä ovat sinun pahat ajatuksesi, joita ajattelet lähimmäisestäsi. Kun näet, ettei hän pysty vapauttamaan jalkojaan ja ranteitaan nauloista, näe, kuinka sinä olet hylännyt Jumalan etkä pysty siitä itse vapautumaan.

 

Jos joku on niin kova ja paatunut, ettei Kristuksen kärsimys pelästytä häntä, hänen on syytä olla peloissaan. Sillä meidän kaikkien on kerran tultava Kristuksen kärsimyksestä osallisiksi; tapahtui se sitten tässä maailmassa tai kerran helvetissä.

 

Tässä maailmassa me voimme elää Kristuksen kärsimyksen läpi siten, että uskomme syntiemme olevan hänen päällään ja hänen kärsivän ristillä niitten takia. Mutta jos annamme Kristuksen kärsimyksen valua hukkaan omalta kohdaltamme ja pidämme syntiämme niin pienenä juttuna, että voimme itse vastata siitä Jumalan edessä, silloin me tulemme tästä kärsimyksestä osallisiksi helvetissä.

 

Ei ole mahdollista, että ihminen pystyisi omasta kyvystään oikeaan Kristuksen kärsimyksen mietiskelemiseen. Sinun tuleekin kaivata Jumalan armoa, jotta armon varassa pystyisit katselemaan hänen kärsimystään niin, että tajuat hänen kärsivän sinun syntiesi takia.

 

Kun näin mietiskelet Kristuksen kärsimystä, niin ole huolellinen. Lastaa mielessäsi kaikki syntisi, kaikki, mikä sinun omaatuntoasi vähänkin painaa, aivan kaikki lastaa hänen harteilleen. Tee se huolellisesti, salaisimmankin syyllisyytesi kohdalla. Kaikkien paino on siirrettävä sinun omaltatunnoltasi hänen ranteisiinsa ja nilkkoihinsa lyötyjen haavojen ja niissä olevien naulojen varaan. Hänen piti kantaa syntiesi paino kauhistavana kipuna, kunnes ei enää jaksanut kannatella ruumistaan niin paljon että sai hengitetyksi. Silloin sinun syyllisyytesi lyyhisti hänen keuhkonsa ja tappoi hänet.

 

Opettele näin kauhistumaan kaikkia syntejäsi hänessä.

 

Mutta älä silti pidä tätä kauhua itselläsi. Anna hänen kantaa se ruumiissaan. Kauhistu siitä asiasta hänessä. Kauhistu synnistäsi hänen ruumiinsa kärsimyksessä, ei enää sinun omassa omassatunnossasi.

 

Kristuksen kärsimystä mietiskellessäsi sinun omatuntosi pitää rauhoittua itsessään; koska uskot, että Kristus on sen synnin jo kantanut. Ajattele näin: "Hän sen kantoi; minun ei sitä enää tarvitse kantaa". Sanoohan Raamattu: "Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." Ja: "Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen."

 

Missä enää muualla on syntivelkaa, jos Herra pani meidän kaikkien kaiken syntivelan hänen kannettavakseen? - Ei missään! Miksi siis et olisi rauhassa itsesi ja Jumalasi kanssa? Ei ole olemassa enää mitään syyllisyyttä sinua syyttämässä, koska hän jo on Isänsä käskyn mukaisesti ottanut sen päälleen.

 

Mutta ehkä sinä ajattelet, että niin, mutta onhan minulla kyllä silti vähän epäilyttävä olo Jumalan edessä. Siitä ja siitä asiasta (mitä ne nyt kunkin kohdalla ovat). Siksi en uskalla oikein edes ajatella Jumalaa.

 

Silloin sinä et vielä ole mietiskellyt riittävästi Kristuksen kärsimystä. Sekin yksi juttu, mikä vielä painaa, sitäkin sinun on kauhistuttava hänessä. Et selviä siitäkään asiasta omassatunnossasi ajattelemalla, ettei se ole kovin vakava asia. Et voi vedota siihen, ettet ole sen syntisempi kuin muutkaan.

 

Älä myöskään yritä selvitä epämääräisestä uskonnollisesta syyllisyydestä tulemalla paremmaksi ihmiseksi kuin nyt olet.

 

Sen sijaan: mietiskele Kristuksen kärsimystä siten, että sinä muitten syntisten kanssa naulasit Jeesuksen ristille. Kärsimään ja kuolemaan. Jopa sen pienen yleisluonteisen tuntemuksen ja viimeisen pikku asian sovituksena, joka aiheuttaa kunnon kansalaisessakin halun lymytä pois Jumalan kasvojen edestä.

 

Jos näin teet, silloin olet saamassa pitkästäperjantaista sen, mikä siitä tuleekin saada. Silloin olet valmis pääsiäisen iloon.

 

Pääsiäisaamuna kaikki omantunnon pikkutarkat mietiskelyt unohtuvat Jeesuksen ylösnousemuksen kirkkaassa paisteessa. Pääsiäisen jälkeen mikään ei ole nin nöpönuukaa Jumalankaan edessä.

 

Mutta muista: ennen pääsiäisen iloa tulee pitkäperjantain kauhistuminen.

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme: Minä uskon ...