Radiosaarna 0808 Jes 24

 

Saarna 15. sunnuntai helluntaista. Kiitollisuus. Jes 24:14-16

Savonlinnan Tuomiokirkko. Radioidaan

 

Nouskaamme kuulemaan tämän sunnuntain evankeliumia. Joh 5:1-15. ...

 

Puhutteleva teksti. Olen kuitenkin valinnut saarnatekstiksi Vanhan testamentin lukukappaleen, äsken lukupulpetista kuulemamme Jesajan kirjan luvun 24 jakeet.

 

Valintani johtuu siitä, että tämän sunnuntain aiheena on "kiitollisuus". Ja kyseisessä tekstissä on kiitollisuuden kannalta keskeinen aihe, nimittäin "ylistys".  Siinä sanotaan näin: "Jäljelle jääneet aloittavat ylistyksen, he iloitsevat ääneen Herran suuruudesta."

 

Mitä ylistäminen on?

 

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että ylistäminen on vapaille suunnille, kuten helluntailaisille ja karismaatikoille luonteenomaista. Heillä on "ylistysryhmiä" ja jopa "ylistyksen johtajia". Jumalanpalveluksesta suuri osa voi heillä olla Jumalan ylistystä.

 

Mutta toisaalta myös meidän luterilaisissa seurakunnissamme on ylistyksestä kiinnostuneita ryhmiä. Virsikirjassamme on lukuisia ylistysvirsiä. Yhteisen päiväjumalanpalveluksen osanakin on ylistys. Äsken kuulimme Kirsti-papin laulavan alttarilta ylistyksen. Jumalan ylistäminen on siis ehdoton osa kristyttyjen yhteistä perintöä.

 

Tätä saarnaa valmistaessani katsoin neuvoa Katolisen kirkon katekismuksesta. Se ei ainakaan ole mikään vapaiden suuntien kirja, vaan hyvin korkeakirkollinen ja teologisesti oppinut teos. Siinä on oma kohtansa ylistyksestä.

 

Katolisen katekismuksen mukaan "ylistäminen" tarkoittaa sellaista rukousta, jossa havaitaan välittömällä tavalla, että Jumala on Jumala. Ylistyksessä Jumalaa kiitetään hänen itsensä vuoksi. Ei pelkästään siksi, että hän tekee hyvää minulle. Jumalaa ylistävä maistaa hengessään Jumalan itsensä ja puhkeaa kiitokseen siitä, että Jumala on se joka hän on.

 

Tämä on yksinkertainen, mutta syvällinen totuus. Nykyajan "sivistyneessä" uskonnollisuudessa ajatellaan yleensä toisin. Yhteiskunnassamme vallitsevan ajattelutavan mukaan ihminen ei voi olla tekemisissä Jumalan itsensä kanssa. Jokaisella on oma, hänen itsensä muodostama jumalakuva. Mutta Jumalaa itseään kukaan ei voi tavoittaa. Siksi Jumalan ylistämiseen suuntautuvaa uskonnollisuutta vieroksutaan. Tämä on ymmärrettävää, jos ajattelutapana on, että Jumalaa itseään kukaan ei voi hengessään tavoittaa.

 

Jesajan mukaan Jumalan ylistäminen on mahdollista. Hän puhuu tekstissämme ihmisistä, joilla on jotain paljon enemmän kuin heidän itsensä muodostama jumalakuva. Heillä on yhteys elävään Jumalaan; siksi he iloitsevat ääneensä Herrasta, spontaanisti.

 

Keitä nämä Jesajan kuvaamat Herraa ylistävät ihmiset ovat? - Sitä ei ole helppo sanoa. Jotain osviittaa antaa kuitenkin tekstin jatko: "Huutakaa siis lännessä ja vastatkaa huutoon aamunkoiton suunnalta, kunnioittakaa Herraa. Meren saarilla ja rannoilla kunnioittakaa Herran nimeä, hänen, joka on Israelin Jumala." (Jes 24:14-15).

 

Herraa ylistävät ovat siis pakanoita, jotka asuvat kaukana maan äärissä. Heillä on oma kulttuurinsa ja oma uskonnollinen perinteensä. Mutta nyt he ylistävät nimenomaan Herraa, Israelin Jumalaa. He ovat joutuneet luopumaan omista uskonnollisista pohdinnoistaan ja omasta kyvystään löytää Jumala. He ovat joutuneet huomaamaan, että oman kansanuskon avulla Jumalaa itseään ei löydetä. Niiden avulla saavutetaan korkeintaan jonkinlainen pölyinen jumalakuva, mutta ei sellaista elävää suhdetta Jumalaan, joka saisi aikaan ylistystä.

 

Mutta nyt elävä Jumala on ilmaissut itsensä heille. Siksi he ylistävät Herran nimeä. Alun perin Herra ilmoitti itsensä vain israelilaisille, mutta Jesajan mukaan lopun aikoina myös muut kansat saavat maistaa hengessään, että juuri tämän ilmoituksen takana on todellinen Jumala; eikä pelkkä ihmisten tekemä jumalakuva.

 

En tiedä, mitä kaikkea Jesajan kirjan tämä kohta loppujen lopuksi tarkoittaa. Täysi merkitys paljastuu vasta lopun aikoina, sillä kyse on lopun aikoja koskevasta ennustuksesta.  Mutta sen voin sanoa, että eräällä tasollaan teksti viittaa Kristuksen kirkkoon. Kirkko koostuu entisistä pakanoista, myös meistä suomalaisista, jotka asumme täällä Pohjan perillä, kauempana kuin mitä Jesaja osasi kuvitella. Me pakanat olemme tulleet uskomaan Israelin Jumalaan hänen maailmaan lähettämänsä Messiaan, Jeesuksen kautta. Jeesuksen takia saamme kohdata Kaikkivaltiaan aivan toisella tasolla kuin mitä on se kurja pakanausko tai ne omatekoiset jumalakuvat, johon me pääsemme omien pohintojemme tai oman henkisyytemme kautta.

 

Miksi? - Siksi, että Jumala itse on ylittänyt Luojaa ja luotua erottavan kuilun. Hän on kerran tullut tasollemme: Jumala ihmiseksi, Äärettömyys äärelliseksi, Pyhä syntisten luokse. Ja tämä Jumalan ja ihmisen yhdistyminen Jeesuksessa jatkuu yhä kirkossa. Uskossa Jeesukseen Jumala tulee lähelle meitä. Siksi kirkossa jumaluus voidaan ainakin joskus maistaa välittömästi, siten että se herättää spontaania ylistystä, Jumalan itsensä kiittämistä. Siksi me kristityt, me luterilaiset, helluntailaiset, vapaakirkolliset, katoliset ja ortodoksit, me ylistämme Jumalaa, koska kohtaamme hänet hengessämme Jeesuksen kautta.

 

Vielä yksi pointti: Jesajan mukaan Herraa ylistävät ihmiset ovat "jäljelle jääneitä". "Jäljelle jääneet aloittavat ylistyksen". Mitä se tarkoittaa?

 

Nykyajan "sivistynyt uskonnollisuus" saattaisi tulkita niin, että Jumalaa ylistävät eivät ole pelkästään "jäljelle jääneitä", vaan myös "jälkeen jääneitä". Ei se kuitenkaan ole niin.

"Jäljelle jääneet" liittyy Jesajan tekstissä Jumalan tuomioon Hän maalailee sitä tekstiämme edeltävässä jaksossa näin: "Katso: Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat. Samalla tavoin käy papin kuin kansankin, niin isännän kuin orjankin, niin emännän kuin orjattaren, niin myyjän kuin ostajan, niin lainan antajan kuin sen saajan, niin velkojan kuin velallisenkin. Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään. Näin on Herra puhunut." (Jes 24:1-3) "Jäljelle jääneet" ovat niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan tämän tuomion, mutta ovat jääneet jäljelle.

 

En tästäkään kohdasta osaa sanoa, mitä se kokonaisuudessaan merkitsee. Mutta vertauskuvallinen merkitys on seuraava: ennen kuin ihminen voi ylistää Jumalaa, hän joutuu tuomituksi. Hän joutuu kriisiin Jumalan edessä. Se voi tapahtua monin eri tavoin: sairauden kautta, alkoholismin, köyhyyden, vaikeuksien, synnin, rikoksen tai kuolemanpelon kautta; tai aivan pelkästään sen kautta, että maallinen hyvä ei annakaan tyydytystä.  

 

Jesajan mukaan samoin käy "papille ja kansalle", se tarkoittaa:  samoin käy oppineelle ja oppimattomalle. Sillä inhimillinen viisaus tai oppineisuus ei loppujen lopuksi anna kestävää elämän perustaa. Samoin käy myyjälle ja ostajalle, velkojalle ja velalliselle. Sillä maallinen rikkaus ei anna todellista elämää.

 

Tällainen sisäisen kurjuuden kokeminen, se on Jumalan vaikutusta. Sen avulla hän pysähdyttää meidät ja saa meidät tarvitsemaan häntä. Se voi tapahtua äkisti. Tai sitten voi käydä niin kuin vanha sanonta sanoo: "Jumalan myllyt jauhavat hitaasti." Jumalan myllyt jauhavat ihmisen niin pienelle paikalle, että sitä voi kuvata samoin kuin Jesaja: "Maa kulottuu ja kuivuu, maanpiiri riutuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu. Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla ..." (Jes 24:3-5)

 

Mutta Herra ei tuhoa meitä kokonaan, sillä hän rakastaa meitä. Hän haluaa jättää meidät jäljelle ja saada jäljelle jääneet kääntymään hänen itsensä puoleen, maistamaan hänen hyvyyttään, jonka hän toi luoksemme Jeesuksessa Kristuksessa. Silloin meissä "jäljelle jääneissä" toteutuu aito kiitollisuus: "Maan ääriltä saakka me kuulemme laulujen kaikuvan ylistykseksi Vanhurskaalle." (Jes 24:16)

 

Hyvät ystävät, Jesaja puhuu meistä, kristillisestä seurakunnasta. Täällä maan äärissä me hengellisesti köyhät ja paljaiksi riisutut laulamme ylistystä Israelin Jumalalle, joka on Pojassaan Jeesuksessa pelastanut ja vanhurskauttanut meidät, armostaan ja ilmaiseksi. Me saamme kohdata hänet välittömästi;  emme aina tunteilla, mutta silti saamme maistaa hänet, joka on kuollut puolestamme. Ihan konkreettisestikin ehtoollisen leivässä ja viinissä.

 

Nouskaamme siksi tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme. Ja olkoon tämä tunnustus samalla ylistyksemme Jumalalle, Vapahtajallemme.

 

Minä uskon ...