Pääsiäisyö 2008

 

Pääsiäisyön saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 21.3.2008 klo 23.

 

Pääsiäisestä on tiedettävä kaksi asiaa:

 

1) sen tapahtumat ja

2) niiden käyttö eli niiden hyöty sinulle.

 

On melko turhaa tietää pääsiäisen tapahtumista, ellei samalla tiedä, kuinka ne hyödyttävät ja auttavat minua. Siksi aioin tässä saarnassa keskittyä siihen, mitä Kristuksen ylösnousemus meitä hyödyttää.

 

Katsotaan kuitenkin ensin niitä tapahtumia.

 

Noin vuonna 30, juutalaisen pääsiäisjuhlan sapatin jälkeisenä aamuna anivarhain, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome -niminen nainen lähtivät tuoksuöljyä mukanaan ristiinnaulitun Jeesuksen haudalle. He olivat niin suruissaan ja täynnä rakkautta teloitettua mestari kohtaan, etteivät he ennalta miettineet, miten saisivat raskaan kiven pois kalliohaudan suulta. Eivätkä he ajatelleet, että siellä piti olla roomalainen sotilasosasto vartioimassa sinetöityä hautaa.

 

Mutta kun he tulivat haudalle, kivi oli vieritetty pois ja vartijat olivat paenneet.

 

Naiset menivät sisään hautaan. Jeesuksen ruumis ei ollut siellä. Haudassa istui nuorukainen valkoisissa vaatteissa. Hän sanoi naisille: "Älkää pelätkö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista. Ei hän ole täällä."

 

Naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet aluksi kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

 

Sitten he kuitenkin kertoivat asiasta opetuslapsille, mutta miehet eivät aluksi uskoneet heitä. Ylösnoussut Jeesus ilmestyi seuraavien päivien aikana Emmauksen tiellä kahdelle heistä, sitten, Pietarille, Marialle, lopulta muillekin opetuslapsille, epäilevälle Tuomaallekin. Evankeliumeissa näistä ilmestyksistä kerrotaan kuitenkin eri tavoin ja tapahtumien tarkkaa kulkua on vaikea saada selville.

 

Olennaista kuitenkin on se, että Jeesus nousi oikeasti kuolleista. Joskus sanotaan, että ylösnousemus olisi sitä, että "Jeesuksen kertomus jäi elämään", vaikka hänen ruumiinsa toki mätäni. Mutta ei pelkkä kertomus mitään auttaisi. Lohdullisia tarinoita on vaikka millä mitalla, mutta eivät ne ketään pelasta.

 

Jeesuksen ylösnousemus on oikeasti tapahtunut fakta. Mutta toisaalta sekään ei ole riittävästi. On edettävä pelkkää tosiasiaa pidemmälle. Jos olet kristitty, sinun on otettava Jeesuksen ylösnousemus omaksesi. Sinun on kuultava se sydämessäsi niin, että tartut siihen ja käytät hyväksesi Jumalan siinä sinulle antaman hyödyn.

 

Sitten siitä toisesta asiasta eli Jeesuksen ylösnousemuksen sinulle ja minulle tuomasta hyödystä.

 

Sitä kannattaa tarkastella oman tilanteemme kautta. Eli sen kautta, mitä hätää meillä jumalasuhteessa on?

 

Perinteisesti tätä asiaa on tarkasteltu käsitteiden "synti", "syyllisyys" ja "tuomio" kautta.

 

Nykyisin jotkut sanovat, että nykyihminen ei enää ymmärrä tällaista puhetta. Nykyihminen ei kuulemma koe syyllisyyttä Jumalan edessä. En ole ihan varma pitääkö tuo paikkansa. Ainakin Savonlinnan suuressa uskontokeskustelussa puhuttiin siitä, että ihmiset edelleen pelkäävät Jumalan tuomiota. Keskustelussa vaadittiin, että koko tuomion käsite on poistettava kirkon uskosta.

 

Mutta ei tuomion pelko sillä pois lähde. Kyllä ihmisiä edelleenkin painaisi salainen huono omatunto ja pelkkä sana "Jumala" olisi ahdistava.

 

On oltava jokin muu keino voittaa tuomio ja syyllisyys Jumalan edessä.

 

En osaa saarnata tästä näkökulmasta paremmin kuin mitä Luther. Hän kuvaa kristillistä ratkaisua tuomion pelkoon seuraavalla tavalla pääsiäissaarnassaan v. 1530:

 

Kristittyjen on opittava ja oltava varmoja siitä, että Kristus ei ole kuollut ja ylösnoussut vain itsensä vuoksi, vaan siksi, että hän on lahjoittanut sen sinulle. Jotta osaisit torjua itsestäsi kaikki huonon omantunnon hyökkäykset. Muutoin et ole kristitty, vaan narri, joka katsoo syntejä toisin kuin mitä niitä pitäisi katsoa. Sillä katso syntejä miten haluat, jos et katso niitä siten, että ne on laitettu Kristuksen päälle ja että Kristus on polkenut ne jalkoihinsa ja sitten lahjoittanut tämän voiton sinulle, niin ne tuovat vain kauhua ja tuhoa mukanaan.

 

Lähetä siis nyt itsesi siihen paikkaan, että pidät varmana, että Kristus on ottanut itselleen sinun kuolemasi ja syntisi pitkäperjantaina. Ja hän tulee pääsiäisenä uudelleen luoksesi, kumartaa sinulle hyvän päivän ja sanoo: Katso nyt minua, missä sinun syntisi ovat? Tässä et näe enää mitään syntiä, ne ovat kaikki kadonneet - mitä sinä vielä pelkäät? Tällä tavoin minulle ja sinulle ja kaikille kristityille on lahjoitettu Kristuksen ylösnousemus omaksemme. Jos minä en käytä sitä hyväkseni, silloin teen Herralleni Kristukselle suurta vääryyttä, jos jätän hänen riemuvoittonsa turhana sijalleen seisomaan. Sen ei pidä olla toimeton ja turha voitto, hän haluaa toimittaa sen avulla paljon, niin että minä kaikessa ahdistuksessa, synnissä ja kauhuissa en näe mitään muuta kuin Kristuksen riemukkaan ylösnousemuksen. (WA 32, 44)

 

Pitkäperjantaina näen kaikki syntini roikkumassa Kristuksen päällä, pääsiäisenä ne kaikki ovat poissa! Samoin tuomio. Tämä on outoa ja harvinaista puhetta, mutta yksin se tekee kristittyjä, sanoo Luther. "Kristuksen ylösnousemus on tullut sinun omaksesi sanan kautta, evankeliumi kantaa sen sinulle, niin että se on sinun omasi. Kun nyt synti ja tuomio tulee ja syyttää sinua: Mitäs olet tehnyt, niin silloin ei kestä kukaan muu kuin kristitty. Hän voi sanoa: Olen kyllä tehnyt väärin, mutta onpa olemassa eräs, jonka nimi on Kristus. Tule vaan, oi rakas synti, katsotaan yhdessä, onko hän tehnyt syntiä. ..."

 

Toinen tapa katsoa Kristuksen ylösnousemuksen tuomaa hyötyä meille on elämän tarkoituksettomuuden käsite. 

 

Filosofian eksistentialistinen suuntaus käsittelee elämän tarkoituksettomuutta. Eksistentialistit, esim. Camus, Sartre ja Heidegger, kokivat eräänlaista sisäistä huimausta, kuin olisivat seisoneet liian lähellä pohjatonta kuilua. Niin valjua, tyhjää ja merkityksetöntä olemassaolo heistä oli. Monet nykyihmiset jakavat, ehkä tietämättään, tämän kokemuksen.

 

Huimaava tyhjyys johtuu siitä, että todellisuutta ei voi ymmärtää. Mitään syvempää merkitystä ei ole, koska todellista Jumalaa ei ole. Moderni ihminen on joutunut pettymään liian monta kertaa kaikkien selitysten edessä, että hän uskoisi mitään niistä. Illuusiot on riisuttu, ja siksi ihminen tuntee olevansa muukalainen maailmankaikkeudessa. Albert Camus'n mukaan ihmisen ja maailmankaikkeuden välillä on "avioero". Ihminen kysyy merkitystä, mutta maailmankaikkeus ei vastaa.

 

Nykykultturissa selvitään seuraavalla tavalla: aineellinen hyvinvointi, shoppailu, viihde ja kiire luovat korvikkeen elämän merkitykselle. Tai ainakin väliaikaisen turtumisen ja mahdollisuuden olla ajattelematta asiaa. Tieteellis-taloudellis-teknologinen kulttuurimme on pystynyt tuottamaan ylenpalttisesti aineellista hyvää ja ostoskeskuksia. Mutta ne eivät ole voineet korjata ihmisen henkeä.  Olemassaolosta on tullut tyhjä; eikä tämä koske suinkaan vain oppimattomia ihmisiä. Länsimaiden oppineimmassa ajattelussa on syvä merkityksettömyyden kokemus. Kulttuurimme kuoren alla ammottaa tyhjyys.

 

Apostoli Paavali tunsi saman ajatuksen elämän tarkoituksettomuudesta. Mikä oli hänen vastauksensa elämän merkityksettömyyden edessä? Se oli Jeesuksen ylösnousemus:

 

"Ellei Kristusta ole herätetty kuolleista, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa on myös teidän uskonne. ... ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. ... Ellei kuolleita herätetä eloon, niin "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan." (1 Kor 15:14,17, 33)

 

Mutta koska Kristus on herätetty kuolleista, elämä on elämisen arvoista. Kaikki ei päätykään kuolemaan, itseään ei tarvitsekaan puuduttaa. Aivan vastaavalla tavalla kun mitä Jeesus ylösnousemuksessaan voitti synnin ja tuomion ja syyllisyyden, aivan samoin hän voitti myös ihmiselämän merkityksettömyyden. Niin kuin Paavali kirjoitti efesolaisille "siihen aikaan te elitte ilman Kristusta ... te olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä" (Ef 2:12-13). Ja kun me olemme päässeet lähelle Jumalaa, me olemme päässeet lähelle olemassaolon Luojaa ja perimmäistä Merkitystä.

 

Kolmas asia, jonka kautta Kristuksen ylösnousemuksen meille tuomaa hyötyä voi tarkastella, on kuolema.

 

Kuolema on se asia, joka saa meidät ahnehtimaan elämää. Että ehtisimme saada mahdollisimman paljon töitä tehtyä ja kokemuksia koettua. Kunakin päivänä, kunakin viikkona, kunakin vuonna; ettei aika loppuisi ennen kuolemaa. Varsinkin näin keski-iässä tämä tulee mieleen.

 

Mutta ajattele, jos kuolemaa ei olisikaan! Jos saisin elää ikuisesti. Silloin ei olisi kiirettä. Olisi vain elämää. Silloin ei tarvitsisi ajatella, että "elämä on laiffii", vaan sen jokainen hetki olisi arvokas.

 

Mutta eikö tämä ole sitä, mitä Jeesuksen ylösnousemuksessa meille on luvattu? "Kristus voitti kuoleman, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudassa oleville elämän antoi!" Minullekin! Minä elän. Minä elän jo nyt, ja huomenna ja haudankin jälkeen ja iankaikkisesti. Aikaa on loputtomasti. Mihinkään ei ole kiire.

Pääsiäisessä meillä on siis kaksi suurta asiaa. Ensiksi Jeesuksen ylösnousemuksen fakta, sen historia. Toiseksi sen hyöty; se että ajattelet, miten teet sen omaksesi. Näistä syntyy oikea pääsiäisriemu, Kristuksen tunteminen, hänen pääsiäisenä saamansa voiton omistaminen sinun voitoksesi.