Totuus ja harha

 

Saarna 9. sunnuntai helluntaista v. 2008 (13.7.). Totuus ja harha

Tekstit: Matt 7:13-14; 1 Kun 18:21-26, 36-39; Hepr 4:1-2, 9-13

Savonlinnan Tuomiokirkko

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

 

Tämän sunnuntain aiheena on "totuus ja harha".

 

Kirkkokäsikirjassa sitä on kommentoitu näin: "Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä."

 

Se on pätevästi sanottu. Tiedotusvälineissä, yhteiskunnassa ja joskus jopa kirkossa esiintyy uskonnollista valhetta ja harhaa. Mutta kukaan harhan opettaja ei koskaan sano: "Kuulkaa, nyt esitän teille valhetta ja harhaa." Mukana on aina sen verran totuutta ja hyvää, että se näyttää ja kuulostaa hyvältä ja oikealta.  Siksi joudumme tosissaan kamppailemaan erottaaksemme harhaopin totuudesta.

 

Näin on kristillisessä kirkossa ollut aina. Valhe ja harhaoppi pyrkivät sekoittumaan oikeaan uskoon, pimentääkseen totuuden ihmisiltä.

 

Minä tein aiemmin töitä Helsingin yliopistossa. Tehtäväni oli opettaa ja tutkia teologiaa eli kristillistä oppia. Se on hyvin mielenkiintoinen ala, ajattelua ja henkeä ruokkiva. Kristillisessä teologiassa on valtavia rikkauksia, sekä älyllisiä että hengellisiä. Niitä voi tutkia ja opettaa myös tieteellisesti ja yliopistossa.

 

Aloin vuosien kuluessa kuitenkin väsyä ja pettyä yliopistoteologian mahdollisuuksiin. - Miksi? Siksi, että Suomen julkisessa sanassa menevät keveästi läpi niin tavattoman löysät ja latteat teologiset harhat ja erheet. Juuri kukaan ei jaksa enää niitä vastustaa, vaikka tiedeyhteisö kyllä voi ne havaita. Mutta niitä ei nykyisin oikein edes voi vastustaa. Koko ajatus uskonnollisesta totuudesta tai uskonnollisesta harhaopista on käynyt julkisuudessa melkein mahdottomaksi. Jos joku haluaa etsiä uskonnollista totuutta, julkinen sana leimaa hänet tiukkapipoiseksi fundamentalistiksi, joka yrittää kaapata Jumalan oman itsekkyytensä välikappaleeksi.

 

Yliopiston teologisessa tiedekunnassa askaroin sinänsä tärkeiden ja mielenkiintoisten kysymysten parissa. Aloin kuitenkin miettiä, että ne olivat aivan liian hienovaraisia ja tarkkoja. Teologisissa tiedekunnissa siivilöidään hyttysiä. Tosielämässä kamelit rymistelevät läpi kirkon ja yhteiskunnan ovista ja ikkunoista, jopa seinistä.

 

Siinä on kyse inhimillistä tyhmyyttä suuremmasta kieroudesta. Itse paholainen, sielunvihollinen, yrittää kaikin voimin vääristellä Jeesuksesta kertovaa evankeliumia julkisuudessa. Paholainen ei suinkaan ole se veikeä ja irstas piru, joka hyppii Mefistofeleenä oopperassa. Hän on valheen ruhtinas. Hän käy ennen kaikkea sen kaikkein tärkeimmän totuuden kimppuun, Jeesuksesta kertovan pelastavan totuuden kimppuun ja pimittää sen julkisesta sanasta. Hänelle sopii mahdottoman hyvin se, että nykyajassa ei enää olisi mitään uskonnollista totuutta eikä mitään uskonnollista harhaa. Olisi vain jokaisen ihmisen oma näkemys. Silloin jokainen olisi uskon asioissa omillaan. Kukaan ei voisi enää havaita Jumalan kirkolleen uskomaa pelastavaa totuutta.

 

Jeesuksella on hyvin erilainen käsitys: "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"

 

Jeesuksen mukaan uskonnollinen totuus on olemassa. Jumalan armo on olemassa. Vapaus ja elämä todellisen Jumalan yhteydessä ovat olemassa. Mutta tie niiden yhteyteen on vain yksi. Ja sille tielle johtava portti on ahdas.

 

Ahtaan portin ohi menemiseen on Jeesuksen mukaan lukemattomia eri mahdollisuuksia. Silloin päätyy sisään avarasta portista, leveälle tielle, valtatielle, jota on helppo kulkea. Mutta se tie vie kadotukseen.

 

Tällaista opetusta ei enää julkisuudessa hyväksytä. Siksi sitä on moderneissa protestanttisissa kirkkokunnissa käyty vastustamaan. Eräät meidänkin kirkkomme piirissä työskentelevät oppineet ovat esittäneet, että helvettiä ei ole. Tätä on perusteltu mm. niin, että armon Jumala ei voi tuomita ketään kadotukseen. Lisäksi opetus helvetistä on kuulemma Raamatussa varsin myöhäistä ainesta, tullut sinne ehkä Persian uskonnoista ja sitä on suhteellisen vähän. Apostoli Paavali näyttää kuulemma olettavan jonkinlaisen tyhjiin raukeamisen epäuskoisille sieluille, ei helvettiä.

 

Näissä pohdinnoissa on kuitenkin suuri ongelma: niiden esittäjienkin mukaan juuri Jeesus on Uuden testamentin kovin helvetin saarnaaja. Tästä yritetään selvitä yksinkertaisesti siten, että ei välitetä hänen auktoriteetistaan.

 

Mitä tällaisista opettajista on sanottava? Miksi heidän sanojaan siedetään kirkossamme? Eikö Jeesus muka tiennyt tätä asiaa?

 

Mikä sitten on totuus kadotuksesta? - Että se on olemassa.  Miten sen voi välttää?

 

Kadotuksen voi välttää vain uskomalla Jeesus Nasaretilaiseen omana Vapahtajanaan. Jeesuksessa Jumala itse, meidän Luojamme, tuli ihmiseksi, meidän tasollemme. Hän teki sen armosta ja säälistä. Me kaikki olemme joutuneet eroon Jumalasta, elämämme syvimmästä lähteestä. Mutta syntymällä ihmiseksi neitsyt Mariasta Luojamme kuroi umpeen hänen ja meidän välisen äärettömän kuilun. Samalla hän otti päälleen meidän syntimme ja teki ne tyhjäksi kuolemalla ristillä meidän edestämme. Hän voitti syntimme nousemalla kuolleista pääsiäisenä. Tämän Jeesuksen armotyön saa omakseen kasteessa. Kun uskoo Jeesukseen omana Vapahtajanaan, saa jatkuvasti elää armahdettuna Jumalan yhteydessä.

 

Tämä on tie elämään. Tämä on se "ahdas portti", tämä on se "kaita tie".

 

Eräässä mielessä oikea tie ei ole lainkaan kaita eikä ahdas. Sen tien kulkijoilta ei vaadita mitään muuta kuin hengellisen köyhyytensä tunnustamista, sitä että nöyrtyy ottamaan vastaan ilmaisen lahjan Jeesukselta. Mitään omaa pyhyyttä tai suurta älyä uskoon ei tarvita. Vapahtajan ja hänen armonsa voi ottaa vastaan esim. syömällä ja juomalla leipää ja viiniä ehtoollisella sekä kuulemalla Jeesuksen lupaus, että hän on antanut ruumiinsa ja verensä sinun puolestasi.

 

Ja kuitenkin portti on ahdas ja siltä lähtevä tie on kapea. Miksi? Siksi, että lukemattomat ihmiset menevät siitä ohi lukemattomilla tavoilla.

 

Luettelen muutamia julkisuudessa usein käytettyjä tapoja:

1)      Uskonnossa ei ole mitään yhtä "oikeaa tietä". Jokaisen on löydettävä oma "valon tiensä" sisimmästään.

2)      Mitään tuomiota tai pelastuksen tarvetta ei ole. Armon Jumala ei voi ketään tuomita.

3)      Jeesus ei ollut neitseestä syntynyt Jumalan Poika. Hän oli vain ja ainoastaan ihminen, suuri eettinen opettaja.

4)      Puhe Jeesuksen sovitustyöstä ristillä on sivistymätöntä. Kirkko on keksinyt sen hänen jälkeensä.

5)      Uskonnollinen kieli on symbolista ja metaforista. Aito evankeliumi ei kuvaa maailmassa tapahtuneita tosiasioita, vaan jokaisen uskovan sisäistä eettistä kokemusta.

6)      Jeesus ei noussut kuolleista ruumiillisesti. Ylösnousemus tarkoittaa sitä keskinäistä rakkautta ja iloa, jota uskonnossa koetaan.

 

Nämä ja monet vastaavat julkisuudessa esiintyvät harhaopit ovat meidän kristittyjen jatkuvana riesana. Ne osaavat muuntautua kuin tietokonevirukset. Vaikka ne jo monesti on osoitettu valheeksi, niin silti että ne pääsevät yhä uudelleen häiritsemään meidän ja suuren yleisön näkemystä totuudesta ja Vapahtajasta.

 

Minä yritin yliopiston opettajana ja tutkijana vastustaa niitä tieteen keinoin. Se ei näytä onnistuvan.  Mutta kirkolla on vahvemmat aseet kuin yliopistolla. Me voimme seurakuntana rukoilla Taivaallista Isäämme. Me voimme pyytää, että hän antaisi kirkolleen sellaisia johtajia, jotka osaavat erottaa totuuden valheesta ja oikean väärästä sekä pitää tätä eroa esillä julkisuudessa. Tätä tarvitsemme erityisesti, kun meille valitaan syksyllä Mikkeliin uusi piispa.

 

Meille itsellemme on olemassa lyhyt "viruksentorjuntaohjelma" harhaoppeja vastaan. Se on uskontunnustus.  Sen avulla voi erottaa karkeimmat harhat ja jättää ne omaan arvoonsa, vaikka maamme "sivistyneistö" pitäisikin niitä korkeatasoisina oppeina.

 

 Nouskaamme nyt tunnustamaan tuo "viruksentorjuntaohjelma" eli yhteinen kristillinen uskomme: