Kirkon olemuksesta

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 29.4.2017

Joh. 15:10-17

 

Monet miettivät, että mitä kirkko tai seurakunta on. Ja mitä sen pitäisi olla.

 

Sellainen miettiminen on tärkeää. Me emme saa seurakuntana jämähtää paikoillemme, vaan meidän on uudistuttava, voidaksemme kohdata ihmiset ja heidän tarpeensa ja ilonsa.

 

Uudistumisessa on pidettävä huoli siitä, että kirkko pysyy kirkkona. Ettei seurakunnasta tule mikä tahansa harrastuskerho tai hyväntekeväisyyslaitos. Sellaisiakin aivan ehdottomasti tarvitaan, harrastuskerhoja ja hyväntekeväisyyslaitoksia. Mutta kirkko on olemukseltaan jotain muutakin, jotain enemmän.

 

Mitä kirkko sitten on? Mitä sen pitäisi olla?

 

Siihen saamme vastauksia Raamatusta, myös tämän päivän evankeliumista.

 

Teen niistä tällaisen yhteenvedon: Seurakunta toteutuu kolmeen suuntaan, jotka kaikki ovat tärkeitä: ylös, sisään ja ulos.

 

Ylöspäin  tarkoittaa sitä, että seurakunta tarvitsee Jumalaa. Seurakunta elää Jumalan edessä, hänen rakkaudestaan.

 

Toinen seurakunnalle olennainen suunta on sisäänpäin. Se tarkoittaa sitä, mitä me seurakuntalaiset tarvitsemme nimittäin muita seurakuntalaisia ja heidän rakkauttaan.

 

Ulospäin tarkoittaa sitä, mitä me kristityt olemme ulospäin, suhteessa maailmaan ja niihin, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä.

 

Jeesus puhuu tämän päivän evankeliumitekstissä noista kaikista suunnista.

 

Otetaan ensin tuo kirkon olemuksen ylöspäin suunta. Sitä ei ole ihan helppo huomata, mutta se on tuossa kohdassa, jossa Jeesus sanoo: ” - - minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”.

 

Seurakunnalla ja meillä yksittäisillä kristityillä on suhde ylöspäin, suhde taivaan Isään. Mutta se ei toimi siksi, että me pyrimme ylöspäin. Ei, vaan se toteutuu siksi, että Jeesus on rakastanut meitä. Hän on rakastanut meitä niin paljon, että antoi henkensä meidän puolestamme.

 

Se on tehnyt meistä Jumalan lapsia. Hän on meidän taivaallinen Isämme, mutta ei sen takia, että me olemme niin hyviä tai uskovaisia tai pyhiä. Ei, vaan siksi, että Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan ostanut meidät Jumalan lapsiksi. Sen saimme omaksemme silloin, kun meidät kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja me pääsemme siitä yhä uudelleen osallisiksi vaikkapa ehtoollisella, tänäänkin.

 

Tuosta Jeesuksen meille tuomasta elämästä, tuosta seurakunnan ylöspäin –jutusta, siitä seuraa se sisäänpäin -juttu. Sillä jos kerran Jeesus on ostanut meidät Jumalan lapsiksi, niin silloin me olemme ”sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa”. Näin sanotaan usein messussa, eikä se ole vain tyhjä sana. Se on totta. Se perustuu Jeesukseen. Se perustuu kasteeseen. Se perustuu ehtoolliseen, jossa me saamme taas tuon asian omaksemme.

 

Siksi Jeesus sanoo meille: ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”

 

Rakkauteen kuuluu monenlaista. Se ei ole pelkkä tunne. Se on huolenpitoa, välittämistä, silmiin katsomista. Se on toisen huolien ja ilojen jakamista. Se on toisen puolesta rukoilemista.

 

On tärkeää, että me kristityt myös vietämme aikaa yhdessä, koemme yhteenkuuluvaisuutta ja rakkautta toisiimme.

 

Ei kaikki sisäpiiriläisyys ole paha asia! Ei ainakaan meille kristityille, koska me olemme Jumalan perheväkeä! Emmekö me rakastaisi toisia kristittyjä siskojamme ja veljiämme? Meillä kaikillahan on sama taivaan Isä! Eikä kukaan voi olla niin huono, ettei hän kelpaisi tähän Jumalan perheväkeen. Sillä Jeesus on rakastanut nimenomaan syntisiä ihmisiä. Niin paljon, että hän antoi henkensä meidän puolestamme.

 

Minä ja muut seurakunnan työntekijät, me olemme paljon miettineet sitä, että miten voisimme edistää kristittyjen keskinäistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Me päätimme kokeilla, että voisiko eräs pienen pieni ele siihen suuntaan on se, että täällä kirkkosalissa järjestetään sunnuntaisin messun jälkeen yhä useammin ns. pystykahveja. Tarkoituksena on, että me voisimme jäädä kirkkoon juttelemaan ja kyselemään kuulumisia kahvikupposen ääreen.

 

Kolmentena on se ulospäin -suunta. Se johtuu siitä, että keskinäinen yhteytemme ei saa olla sellaista sisäpiiriläisyyttä, että se sulkee toiset ulkopuolelle. Vaan sen on suuntauduttava ulospäin.

 

Tästä asiasta Jeesus sanoo päivän evankeliumissa näin: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää.”

 

Ei Jeesus perustanut seurakuntaansa vain sitä varten, että meillä olisi kivaa yhdessä. Ei, vaan hänen kirkkonsa olemukseen kuuluu myös tämä: ”että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää”.

 

Mitä se ”hedelmä” on? Se on rukousta hätääkärsivien puolesta. Se on hyvän tekemistä, auttamista, kuuntelemista, avustamista. Se on Jeesuksesta kertomista, sanoin ja elämällä.

 

Kaikilla meillä kristityillä ei ole samanlainen tehtävä. Ei jokaisen tarvitse esimerkiksi saarnata Jumalasta tai Jeesuksesta. Mutta jokaisella on jokin asia, jossa hän on hyvä ja jota hän voi tehdä tuon seurakunnan ulospäin suunnan hyväksi. Rakastaa ihmisiä niin, että he löytävät omaan elämäänsä avun Jeesukselta.

 

Savonlinnan seurakunnan virallisessa strategiassa tätä kirkon ulospäin –puolta on kuvattu näin:

 

Visio, eli mitä haluamme olla vuoteen 2020 mennessä: ”Vuosi vuodelta yhä useammat seurakuntalaiset kokevat kristittyjen yhteyttä kristinuskon sanoman, rukouksen ja sakramenttien kautta. Usko Kristukseen on seurakuntamme alueen ihmisille luonteva osa normaalia ihmisyyttä. He osallistuvat seurakunnan toimintaan ja tuovat mukanaan uudenlaisia ihmisiä, koska kokevat, että kristillinen sanoma, sakramentit ja seurakunnan mahdollistama ihmisten kohtaaminen ruokkivat heitä hengellisesti.”   

 

Uskon, että monilla savonlinnalaisilla on nälkä ja jano Jumalan puoleen. Elämän merkityksen puoleen. Ja että he aavistelevat, että ehkä Jumala olisi ratkaisu siihen asiaan. Mutta eivät osaa tai uskalla tulla etsimään Jumalaa seurakunnan tilaisuuksista, siitäkin huolimatta, että heidät on kasteessa tehty seurakunnan jäseniksi.

 

Meidän kristittyjen tehtävä on olla niin lämmin ja rakastava yhteisö, että he uskaltavat tulla mukaan. Näin he saavat uskon siihen, mihin useimmat heistä on jo kastettu: että Jeesus on tuonut ihmiskunnalle yhteyden Jumalaan, heitäkin varten.

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.