Yliopiston viimeiset avajaiset

Puhe Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen  2017 lukuvuoden avajaisjumalanpalveluksessa 12.9. Savonlinnan Tuomiokirkossa

Saarnaaja 3:1-18; Matt. 5:43-48 

Nuo aiemmin kuullut Saarnaajan sanat sopivat erityisen hyvin tähän Savonlinnan kampuksen viimeisen lukuvuoden avajaisjumalanpalvelukseen.

 

Yliopistolla oli Savonlinnassa aikansa syntyä. Ja tämän lukuvuoden jälkeen tulee sille aika loppua.

 

Yliopisto on kuin ihminen, ajallinen asia, joka kerran syntyy ja kerran kuolee. Se on hyväksyttävä, sillä tämä ajallinen elämä on aika suuressa määrin luopumista.

 

Kerran yliopisto istutettiin tähän kaupunkiin. Se toi Savonlinnalle paljon hyvää. Se toi keskuuteemme korkeimman opetuksen; se toi elämää, se toi opiskelijoita ja opettajia. Mutta nyt on tullut viimeinen lukuvuosi täällä, ja sitten se  se revitään irti, revitään juurineen pois saareltaan Pihlajaveden ja Haapaveden välistä.

 

Savonlinnan kaupungille on koittamassa aika olla erossa korkeimmasta sivistyksestä. Vielä tänä lukuvuotena näemme kaupungilla iloisia yliopisto-opiskelijoita, mutta sitten emme enää. Taannummeko me pikkuhiljaa yliopistokaupungista henkiseksi kauppalaksi? Seurakunnallekin yliopiston lähtö on haikea asia, sillä historiallisesti ajatellen yliopistolaitos on alunperin kirkon vaikutuksesta syntynyt.

 

Monille teistä opettajista tulee aika reväistä rikki entiset yhteydet tänne Savonlinnaan. Tulee aika viskata menemään aiempi koti, kenelle hyvänsä, joka sen vaan ostaa. Tulee aika kadottaa paljon hyvää. Te opiskelijat menetätte  tämän lukuvuoden jälkeen entisen kotoisan yhteisönne.

 

Mutta nyt tämä minun puheeni menee liian synkäksi. Sillä kaikkeen luopumiseen sisältyy uuden syntymän alku.

 

Se johtuu siitä, että tämä meidän yhteinen todellisuutemme on Luojan käsissä. Ja hänestä pitää paikkansa se, mitä Jeesus tuossa äsken luetussa evankeliumissa sanoi: Meidän taivaallinen Isämme ”antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”

 

Jumala tekee niin, koska hän on hyvä. Hän tietää, että kaikki, niin hyvät kuin pahat tarvitsevat aurinkoa ja sadetta. Hän haluaa lahjoittaa hyvää niille, joilta sitä puuttuu, ja siksi hän antaa meille auringon ja sateen ja muun hyvän. Tämä on totta myös keskellä muutosta.

 

Siksi, meidän pitää katsoa tulevaisuuteen luottavasti. Sillä tämä meidän yhteinen todellisuutemme on jumalallisen rakkauden varassa.

 

Kuolema, surmaaminen ja maasta repiminen eivät ole ainoa asia. Niiden lisäksi on olemassa uusi istuttaminen, on olemassa aika rakentaa. Tulee aika istuttaa toiminnot uudelleen Joensuuhun. Tulee vielä aika naurulle ja tanssille, pois viskattu kerätään talteen ja rikki reväisty ommellaan yhteen.

 

Kaikkein parhaiten tämä elämän kahtalaisuus näkyy Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Hänen kuolemansa oli pimein ja julmin ja toivottomin hetki. Mutta siinäkään kuolemalla, repimisellä tai poisviskaamisella ei ollut viimeistä sanaa; vaikka siltä näytti. Miksi? Siksi, että Jeesuksen Taivaallisella Isällä oli valta herättää hänet kuolleista. Jumalan rakkaus on niin suurta, että se voi tuoda synkeimpäänkin toivottomuuteen toivon.

 

Siksi, älkäämme olko tänä viimeisenä lukuvuotena pelkästään surullisia. Luottakaamme Jumalaan ja uskokaamme Ylösnousseeseen. Olkaamme varmoja siitä, että tämä viimeinenkin lukuvuosi on Luojan kädessä. Hän on maailman järjestyksen ylläpitäjä, sen järjestyksen, jota te tieteen tekijöinä tutkitte. Se sama tutkimus, opetus ja oppiminen jatkukoon Joensuussa.

 

Kyllä me Savonlinnassakin elämme, yliopiston lähdettyäkin. Suremme toki ja syleilemme yliopistoa jäähyväisiksi. Mutta me katsomme tulevaisuuteen luottavaisesti. Meillä on yhä Luoja, joka antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.

 

Nouskaamme sen tähden tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.