Sielun kadottamisesta

Saarna Enonkosken kirkossa 17.6.2018

Matt. 9:9-13, Ef. 2:1-10

 

Tämän sunnuntain aiheena on ”kadonnut ja jälleen löytynyt”.

 

Tarkastellaan ensin sitä, että mitä tuo ”kadonnut” tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että ihminen on joutunut eroon Jumalasta ja on siksi kadottanut sielunsa.

 

Silloin ihmisen hengessä on tyhjä aukko sillä paikalla, joka kuuluisi Jumalalle. Mutta koska hänetkin on luotu Jumalan kuvaksi, se aukko ei voi pysyä tyhjänä. Ihminen yrittää täyttää sitä jollain.

 

Eräänä esimerkkinä tästä on tuo evankeliumikertomuksen tullimies. Jeesuksen aikana tullimiehet eivät olleet sellaisia virkamiehiä kuin nykyisint, vaikkapa Venäjän ja Suomen rajalla. Ei, vaan he olivat kovia bisnesmiehiä. He olivat vuokranneet joltakulta ruhtinaalta oikeuden kantaa veroa ja tullia kaikilta, jotka tulivat ruhtinaan hallitsemaan kaupunkiin. He menestyivät erittäin hyvin, koska he pystyivät kiristämään maksuja moninkertaisesti yli sen, mitä he itse hallitsijalle tilittivät.

 

Ammatissaan he kadottivat itsensä. Tullimiehen sielun keskiöissä raksutti ahnas laskukone: ”Kuinka paljon rahaa voin vaatia tuolta muijalta, joka on tulossa myymään noita kanoja? Entä mitä tuolla miehellä on nyytissään? Montako kolikkoa häneltä heruu?”

 

Tätä oli puolet hänen elämästään. Toinen puoli oli rikkauksista nauttimista: sijoituksia, taloja, puutarhoja, palvelijoita, kauniita vaatteita ja ylellisiä ruokia. Niillä hän täytti sielussaan olevaa pohjatonta tyhjiötä. Se aukko on tosiaan pohjaton, koska se on perimmiltään Jumalan asuinsijaksi tarkoitettu.

 

”Kadonnut” tarkoittaa myös sitä, että ihminen ei itse voi löytää Jumalaa. Uuden testamentin lukukappale kuvaa hyvin rajulla kielellä sitä, miten syvää tuo katoaminen on:

”- - te olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. - -  te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan.” (Ef. 2:1)

 

 Jumalan kadottanut ihminen ei  siis itse voi herätä henkiin, ei sen enempää kuin kuollut. Hän  on menettänyt elämänsä lähteen, istuu omalla tulliasemallaan ja yrittää täyttää sielunsa täyttymätöntä tyhjiötä. Mutta ei se täyty.

 

Silti tuolla tullimiehellä oli nimi. Hän oli Matteus. Hän oli ihminen, Jumalan kuvaksi luotu. Sen Jeesus näki. Hän rakasti Matteusta, pysähtyi hänen pöytänsä eteen, katsoi häntä silmiin ja sanoi: ”Seuraa minua”.    

 

Juuri sitä tarkoittaa tämän päivän teeman toinen puoli, ”jälleen löytynyt”. Sitä että Jeesus löytää kadoksissa olevan ihmisen. Siitä tämän päivän Uuden testamentin teksti puhuu näin:

 

”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastetttu.” (Ef, 2:4-5)

 

Matteus kohtasi tämän Jumalan runsaan laupeuden, kun Jeesus pysähtyi tulliasemalle ja sanoi hänelle: ”Seuraa minua”. Silloin Jeesuksessa oleva Jumalan armo teki hänet, syntiensä takia kuolleen, eläväksi yhdessä Kristuksen kanssa. Siksi Matteus nousi ja jätti tulliasemansa. Hän jätti hopeakolikot, jätti ne pinoon sinne pöydälle ja lähti seuraamaan Jeesusta.

 

Matteuksessa toteutui se mistä päivän Uuden tekstamentin teksti puhuu näin:

 

”Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Matt. 9:8-9)

 

Sillä mitä olivat ne Matteuksen teot, joiden ansiosta Jeesus pysähtyi hänen eteensä ja katsoi häntä silmiin? Ei mitään kovin kaunista: köyhien riistämistä ja itsekkyyttä.

 

Miksi Jumala antoi Jeesuksen pysähtyä Matteuksen eteen? Päivän Uuden testamentin tekstistä saamme vastauksen: Hän teki sen osoittaakseen

 

”kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen.”

 

Mitä tämä tarkoittaa meidän tämän päivän ihmisten kohdalla? No ensinnäkin sitä, että ei rikastuminen tai ahneus ole ainoa tulliasema, jolla istutaan Jumalan kadottaneina. Sellaisia tulliasemia on hyvin monenlaisia. Samoin on hyvin monia eri keinoja, jolla ihmiset yrittävät täyttää sielunsa tyhjiötä. Jotkut niistä ovat rumia ja hillittömiä, jotkut taas voivat olla siistejä ja muodikkaita. Ekäi kukaan voi luetella niitä kaikkia.

 

Siksi meidän jokaisen tulee pysähtyä omalle kohdallemme ja kysyä itseltämme: Miten on minun sieluni laita? Yritänkö minä täyttää sielussani olevaa Jumalan mentävää aukkoa?

 

Jos havahdumme siihen, että näin on, niin mitä sitten?

 

Kokeile tätä: Ajattele itsesi Matteukseksi sinne tulliasemalle. Lasket niitä turhia hopeakolikkoja, mitä ne sitten sinun kohdallasi ovatkin. Mutta näe sitten sielusi silmin, kuinka Jeesus on kulkemassa siitä ohi. Pysähtyykö Jeesus sinun eteesi? Katsooko hän katsoo sinua silmiin? Sanooko hän sinulle jotain?

 

Ja kun mietit, mitä hän sinulle sanoo, niin ota huomioon Raamattu. Siellä sanotaan näin:

 

”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen.” (Ef. 2:4-7).

 

Jos vieläkin epäilet, että hyväksyykö Jeesus sinut omakseen, niin tule ehtoolliselle. Siellä saat ottaa omaksesi Jeesuksen ja hänessä olevan Jumalan armon, syömällä ja juomalla.

 

Ehtoollista sanotaan ”kuolemattomuuden lähteeksi”. Juuri siksi, että siinä meidät löydetään. Juuri siksi se täyttää Jumalan armolla sielumme kuolettavan tyhjiön.

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen krisitllinen uskomme.