Porttoja ja publikaaneja

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 27.8.2017

Matt. 21:28-32

 

Ylipapit, kansan vanhimmat ja fariseukset olivat tunnetusti Jeesuksen vastustajia. Ja Jeesus oli heidän vastustajansa, niin kuin tuosta äsken lukemastani tekstistä saimme havaita.

 

Se, että Jeesus vastusti fariseuksia ja ylipappeja, on yhä yleisesti tunnettua, ainakin Suomessa.  Tämä näkyy siinä, että uskontoa sivuavassa keskustelussa vastapuolta syytetään edelleen hyvin helposti ”farisealaisuudesta”. Sillä tarkoitetaan sellaista ihmistä, joka on varma omasta oikeamielisyydestään ja asettuu näin toisten yläpuolelle.

 

Tällaisessa keskustelussa on eräs vakava vaara. Usein nimittäin se, joka syyttää toista fariseukseksi, samalla tekee itsestään hyvän ja pätevän ajattelun edustajan. Eli sellaisen, jonka puolella Jeesus olisi ollut. Sellaisen, joka yhdessä Jeesuksen kanssa arvostelee nykyajan tekopyhiä.

 

Sellainen ihminen ei enää itse ole omasta mielestään syntinen. Huomaamattaan hän kuvittelee olevansa Jumalankin edessä hyvä tyyppi.

 

Se on vaarallista. Miksi? Siksi, että Jeesuksen mukaan vain sairaat tarvitsevat parantajaa. Vain syntiset tarvitsevat vapahtajaa, eivät eettisesti pätevät.

 

Sentähden Jeesus sanoo evankeliumitekstissämme ylipapeille ja kansan vanhimmille näin: ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.”

 

Keitä sitten olivat nämä ”portot ja publikaanit”? Portot olivat itseään myyviä ilotyttöjä. Publikaanit olivat liikemiehiä, jotka olivat ostaneet maaherralta itselleen oikeuden kerätä verot. Sitten he kiristivät ihmisiltä veroja ja tulleja enemmän kuin mitä tilittivät hallinnolle. Näin heistä tuli rikkaita. Samalla heistä tuli kaikkien silmissä halveksittavia talousrikollisia. Sellaisia useimmat heistä itsekin tiesivät olevansa.

 

Portot ja publikaanit ymmärsivät, että heillä ei elämäntapansa takia ollut mitään mahdollisuutta elää Jumalan yhteydessä. He olivat vajonneet niin syvälle syntiin omien himojensa ja väärien valintojensa takia, etteivät he uskaltaneet oikeastaan edes lähestyä Jumalaa. Eiväthän he pitäneet Jumalan käskyjä, eikä heillä ollut voimaa muuttaa elämäänsä. He etsivät elämän tarkoitusta rikkaudesta ja ylellisyydestä ja turruttivat sydämessään mahdollisesti elävän Jumalan kaipuun.

 

Jeesus sanoi tuossa tekstissä: ”Johannes avasi teille vanhurskauden tien”. Sillä hän tarkoitti, että Johannes Kastaja avasi kaikille ihmisille tien Jumalan luo, yhtä hyvin ylipapeille ja fariseuksille kuin portoille ja publikaaneille. Tien siihen, että toivottomista tapauksista voisi sittenkin tulla Jumalalle kelpaavia. Sen Johannes Kastaja teki osoittamalla Jeesukseen, Vanhassa testamentissa luvattuun Messiaaseen, joka oli lopultakin tullut maailmaan.

 

Tästä kerrotaan Johanneksen evankeliumissa. ”Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29).  Eli Johannes tunnisti Jeesuksen Messiaaksi. Jeesus oli se oikea ja todellinen syntiuhri, joka ottaisi pois ihmisten syyllisyyden Jumalan edessä. Hän olisi niin täydellinen uhri, että myös itsessään kelvottomilla ihmisillä olisi hänen kauttaan pääsy Jumalan yhteyteen.

 

Publikaanit ja portot ottivat Johannes Kastajan sanoman vastaan. He kiinnostuivat Jeesuksesta, koska hän osoitti heille Jumalan rakkautta, jota heillä itsellään  ei ollut mahdollisuutta saavuttaa. Jeesus aterioi heidän kanssaan, antoi heille synnit anteeksi ja otti heidät Jumalan lapsiksi. Uusi testamentti kertoo monesta tällaisesta tapauksesta. Sakkeus esimerkiksi oli rikas mutta pienikokoinen publikaani. Hän kiipesi puuhun, jotta saisi väkijoukolta nähdä ohi kulkevan Jeesuksen. Jeesus sanoi hänelle: ”Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minä aion aterioida sinun kotonasi.”

 

Ja sitten kerrotaan portosta, joka tuli Jeesuksen luo, kun tämä oli aterialla, asettui hänen jalkojensa ääreen, kasteli ne kyynelillään ja kuivasi hiuksillaan. Hänkin sai Jeesukselta synnit anteeksi ja uuden uuden elämän Jumalan lapsena.

 

Porttojen ja publikaanien vastakohta olivat ylipapit ja fariseukset. Miksi? Koska he eivät kiinnostuneet Jeesuksesta. He eivät mielestään tarvinneet Jeesusta syntiensä sovittajana. He olivat omasta mielestään niin eettisiä, että pärjäsivät Jumalan edessä sen varassa.

 

Meissä jokaisessa on tällaista ylipappien ja fariseusten mielialaa. Jokainen meistä vertailee itseään toisiin ja ainakin joskus ajattelee, että en minä ole ainakaan sillä ja sillä tavalla huono ihminen kuin tuo ja tuo. Näin tekee kurjinkin lurjus. Jos hän ei voi muulla päteä, niin ainakin sillä, että ”Olenpahan ainakin rehellisesti mitä olen, enkä yritä näytellä parempaa; toisin kuin nuo tekopyhät.”

 

Näin me torjumme Jumalan armon. Emme tarvitse vapahtajaa Jeesusta, kun olemme niin päteviä.

 

Siksi meistä jokaisen pitää tulla yhä uudelleen portoksi ja publikaaniksi. En tarkoita tällä sitä, että meidän pitäisi ehdoin tahdoin ruveta huoraamaan tai tekemään veropetoksia.

 

Ei, vaan meidän pitää pysähtyä ja mennä itseemme. Meidän pitää antaa Jumalan lain tutkia sydäntämme. Se laki sanoo meille: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. - Olenko minä tehnyt sillä tavalla? Se sanoo: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.”  - Olenko minä puhunut pahaa toisista? Se sanoo: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia.” -  Olenko minä turvautunut sydämessäni johonkin muuhun kuin Jumalaan. Olenko rakastanut rahaa enemmän kuin häntä?

 

Jos Jumalan laki pääsee tekemään meissä tehtävänsä, silloin se näyttää meille, millaisia me olemme todellisuudessa ja Jumalan edessä. Se näyttää, että en minä olekaan eettinen ihminen, joka voisin kuvitella pärjääväni oman pätevyyteni varassa Jumalan edessä. Minä olenkin oikeasti syntinen.

 

Se on hyvä paikka olla. Oikeasti syntinen ihminen, jolla ei ole mitään itseen perustuvaa mahdollisuutta selviytyä Jumalan kaikkitietävän katseeen alla.

 

Silloin ainoa mahdollisuuteni on laskea itseni sen varaan, että Jeesus on nimenomaan syntisten pelastaja. Sellainen minäkin olen. Ja niinpä minä päättelen näin: me sovimme hyvin yhteen, minä ja Jeesus. Koska hän on syntisten ihmisten vapahtaja. Ja minä olen syntinen ihminen.

 

Tällainen päättely on uskoa. Usko on itsensä laskemista Jeesuksen varaan. Usko on siihen luottamista, että vaikka minusta itsestäni ei löydy kelvollisuutta elää Jumalan yhteydessä, niin Jeesuksesta löytyy. Ja siksi, hänen takiaan, minäkin saan tulla taivaallisen Isäni luo ja olla hänen lapsensa.

 

Näin portot ja publikaanit uskoivat. Ja uskokaamme mekin. Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.