Kielen synneistä eli Jeesus, parantajamme

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 3.9.2017

Jaak. 3:2-12, Sananl.18:4-8, 21, Matt. 12:33-37

 

Tämän päivän epistolatekstissä ihmetellään että, miten niin pieni elin kuin kieli voi saada aikaan niin paljon pahaa. Tekstin kirjoittaja yrittää ymmärtää asiaa miettimällä, että kyllähän laivatkin ovat isoja, mutta niiden suunnan määrää melko pieni vempele, peräsin. Ja vaikka liekki olisi pikkuinen, se voi sytyttää valtavan metsäpalon.

 

Vastaavalla tavalla kieli on hyvin pieni osa ruumistamme mutta voi silti myrkyttää koko ihmisen. Kieli voi myrkyttää jopa koko yhteisön elämän. Näin on käymässä Suomessa.

 

Nykyisin julkinen kielenkäyttö on yhteiskunnassamme liian usein repivää ja riidanhaluista. Ajatellaan vaikkapa Turun puukotusta, jossa kaksi ihmistä tapettiin ja paljon useampia haavoitettiin. Voisi kuvitella, että tällainen kauhea, koko Suomen yhteiskuntajärjestystä horjuttamaan tarkoitettu terroriteko yhdistäisi kansamme: suremaan, puolustamaan, lohduttamaan. Kuitenkin nyt on käynyt melkein päinvastoin. Kieltä käytetään syyttämään ja haukkumaan sitä, miten kauheita jotkut  muut suomalaiset ovat, ne ”suvakit” tai ne ”fasistit”.

 

Suomessa toteutuu juuri se, mistä Jaakobin kirje puhuu: ”Kieli on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.”  Sosiaalinen media on vahvistanut myrkyn monikymmenkertaiseksi. Internet voisi tuoda erilailla ajattelevat yhdessä keskustelemaan. Niin ei kuitenkaan käy, vaan se kokoaa samanmieliset vihaamaan ja haukkumaan toisella tavalla ajattelevia.

 

Vastaavanlaista vääryyttä on nähtävissä myös internetin ulkopuolella. Kielellä me puhumme kovia sanoja perheenjäsenillemme. Kielellämme me puhumme selän takana pahaa jostain toisesta ihmisestä. Hänen vioistaan ollaan salaa yhdessä iloisia. ”Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään”, niin kuin päivän Vanhan testamentin tekstissä sanotaan. Tietenkään ilkeily ei aina ole karkeaa vaan parfymoimme kielemme myrkyn  hyvänhajuiseksi. Tästä syystä Jaakobin kirjeessä sanotaan kielestä: ”Meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma.”

 

Jaakobin kirjeessä sanotaan: ”Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.” Miksi näin on?

 

Syynä on se, että kieli tuo esiin ihmisen sisimmän. Puheessa tulee esiin se, mitä me pohjimmiltaan olemme. Ja se ei yleensä ole kovin kaunista. Siksi Jeesus sanoo päivän evankeliumissa: ”Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Ja toisaalla hän sanoo näin:

 

"Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen." (Mark. 7:20-23)

 

Rakkaat kristityt! Tämän sunnuntain aiheena on ”Jeesus, parantajamme”. Tämän päivän tekstit lähestyvät tuota aihetta käänteisesti. Ne osoittavat meille, kuinka paljon me tarvitsemme tuota parantajaa. Emme vain pintapuolisesti, vaan koko olemustamme myöten.

 

Pintapuolisella parantamisella voimme kyllä oppia puhumaan sivistyneesti. Esimerkiksi välttämään kirosanoja. Mutta ongelmana on se, että, että sivistynytkin puhe voi olla ilkeilyä.

 

Siksi meidän parantajamme Jeesus ei paranna meitä sivistämällä.

 

Ei, vaan hän parantaa meidät siten, että hän kuoli meidän puolestamme. Tämä näyttää sen, miten syvästä vammasta on kyse. Nimittäin perisynnistä. Se saa aikaan sen, että jos vaan olosuhteet ovat oikeat, niin kilteimmänkin ihmisen sydämestä lähtee pahoja tekoja, ajatuksia ja sanoja.  Niitä ei voi lopettaa pelkällä sivistyksellä, ei ainakaan sillä tavalla, että se Jumalan edessä kelpaisi. Ne voi lopettaa vain kuolemassa.

 

Sen takia Jumala lähetti Poikansa maailmaan kuolemaan meidän puolestamme. Näin hän ikäänkuin ”buuttasi” meidän sisimpämme vanhan kovalevyn.

 

Yritän tällä ”buuttaamisella” puhua vertauskuvallisesti. Niinhän tehdään tietokoneelle tai kännykälle, kun se on mennyt jumiin eikä toimi kunnolla. Silloin se pitää ottaa akku pois. Pelkkä sammutus ei riitä.

 

Jeesus buuttasi ihmiskunnan kuolemalla ristillä meidän puolestamme. Hänessä mekin olemme kuolleet, yhdessä hänen kanssaan. Se on meille tapahtunut kasteessa. Kasteessa meidät on liitetty Jeesuksen kuolemaan.

 

Mutta Jeesus ei ainoastaan kuollut meidän puolestamme. Hän myös nousi kuolleista meidän puolestamme. Senkin me olemme saaneet omaksi kasteessamme. Siksi me saamme elää uutta elämää, hänen varassaan. Kaste on meille kuin uusi käynnistys, uuden akun laittaminen päälle.

 

Siksi, rakkaat sisaret ja veljet! Kaste vaikuttaa tänäänkin. Jeesus on meidän parantajamme, kuolemaan ja ylösnousemukseen asti. Puhukaamme siksi hyvää toisistamme. Puhukaamme hyvää kaikista. Jos meillä on aiheellista arvostelemista jostakin ihmisestä tai ilmiöstä, tehkäämme se toista ihmistä kunnioittaen; silloinkin kun arvostelemiseen olisi aihetta. Älkäämme koskaan juoruilko kenestäkään niin, että nautimme hänen vioistaan.

 

Sellainen ei sovi meille. Me olemme yhdessä Jeesuksen kansa kuolleet pois sellaisesta ja Jeesus on lahjoittanut meille uuden elämän. Uusi elämä ulottuu meidän sisimpäämme, ja siksi myös meidän puheeseemme.

 

Siksi, toteutukoon meissäkin tuo aiemmin luettu Sananlaskujen kirjan sana: ”Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu elämän lähde”.

 

Mutta jos juoruilemme, ilkeilemme, komentelemme, panettelemme kielellämme, silloin asiat eivät ole hyvin. Silloin on palattava katumuksessa Jeesuksen luo ja pyydettävä häntä syväparantamaan perisynnin vallassa oleva olemuksemme.

 

Ja sen saa tehdä yhä uudestaan. Yhä uudestaan saa palata Jeesuksen luo pyytämään, että saisi elää uutta elämää niinkuin hän elää uutta elämää. Hänen ylösnousemuksensa takia.

 

Nouskaamme tunnustamaan - -