Jaakobin paini Rantasalmella

Saarna 25.2.2018 Rantasalmen kirkko

1.Moos. 32:23-32

 

Ihmisen elämä on joskus raskasta kamppailua. Pahimmillaan se voi olla sellaista, että joudumme ikään kuin taistelemaan itseään Jumalaa vastaan. Miksi Jumala sallii minulle tällaista: kipua, sairautta, ylitsepääsemättömiä vaikeuksia? Eikö hän olekaan rakastava Isä?  Miksi hän ei anna pilkahdustakaan armostaan, vaan lastaa päälleni epätoivoa?

 

Jumalan sana tietää tällaiset tuntemukset. Siksi se kertoo meille kertomuksen

Jaakobin painista. Kuulimme sen äsken [lukupulpetista]. Saarnaan siitä, sillä se voi auttaa meitä, kun joudumme itse painimaan Jumalan kanssa.

 

Ennen tekstissä kerrottuja tapahtumia oli tapahtunut seuraavaa: Jaakob oli juuri lähtenyt perheineen Syyriasta, muuttomatkalle takaisin kotimaahansa Palestiinaan.

 

Edessä oli uhkaava tilanne, isoveli Esaun kohtaaminen. Kaksikymmentä vuotta aiemmin Jaakob oli törkeästi pettänyt Esauta, niin pahasti, että Esau oli uhannut tappaa hänet. Juuri siksi Jaakob oli joutunut pakenemaan Syyriaan.

 

Nyt hän oli palaamassa takaisin kotiin.  Matkalla hän sai kuulla, että Esau oli tulossa häntä vastaan, neljäsataa asemiestä mukanaan. Isoveli ei siis ollut unohtanut. Edessä oli verilöyly.

 

Silloin Jaakob turvautui rukouksessa Jumalaan. Niinhän mekin teemme, kun joudumme suuriin vaikeuksiin. Jaakob vetosi Jumalan lupauksiin huolenpidosta ja siunauksesta, jotka Jumala oli hänelle antanut.

 

Silti hänen olisi uskallettava mennä edessä olevan Jabbok -virran yli. Jossain sen toisella puolella odotti Esau.

 

Samana yönä Jaakob otti mukaan molemmat vaimonsa, molemmat orjattarensa ja kaikki yksitoista poikaansa ja kulki kahlaamon kohdalta Jabbokin yli. Saatettuaan heidät ensin vastarannalle hän käski kuljettaa yli myös kaiken omaisuutensa. Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. (1 Moos 32:23-25)

 

Jaakob halusi valmistautua kohtaamaan elämänsä suurinta koettelemusta. Hän jäi yksin virran rannalle rukoilemaan, koko yöksi.

 

Jaakobin rukoustaistelusta tuli paitsi hengellinen, myös ruumiillinen taistelu:

 

Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. Mies sanoi hänelle: "Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee." Mutta Jaakob sanoi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." Mies kysyi häneltä: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob." Silloin mies sanoi: "Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut." Jaakob sanoi hänelle: "Sano sinäkin nimesi." Mutta mies vastasi: "Miksi sinun pitäisi tietää minun nimeni?" Ja hän siunasi Jaakobin siellä. (1 Moos 32:25-30)

 

”Muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka.” Jaakob ei aluksi huomannut, että tässä miehessä oli jotain yliluonnollista. Kävipähän vain niin, että yön pimeydestä joku tyyppi hyökkäsi hänen kimppuunsa.

 

Mutta ei tuo salaperäinen hyökkääjä ollut mikään tavallinen mies. Hän oli Jumalan enkeli, tai oikeastaan Jumala itse miehen hahmossa. Sanoohan Jaakob lopussa: ”Minä olen nähnyt  Jumalan kasvoista kasvoihin, ja silti olen elossa.”

 

Uskon, että tuo salaperäinen pimeästä tullut mies oli Jumalan Poika, joka oli ottanut ihmisen hahmon. Se oli ennakkokuva siitä, että kerran Jumala oikeasti tulisi ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa. Vanhassa testamentissa on useita hämäriä viittauksia siihen, että kerran Jumalan olisi oikeasti ihminen. Eräs tällainen viittaus on kertomus Jaakobin painista.

 

Miksi Jumala hyökkäsi pimeydessä Jaakobin kimppuun? Miksi Jaakobin piti kamppailla häntä vastaan?

 

Sitä kertomus ei selitä ja siinä se tekee viisaasti. Sillä niinhän se on, että kun vakavat vaikeudet kohtaavat meitä, niin emme me ymmärrä, että miksi juuri minulle pitää käydä näin.

 

On ihmisiä, joiden mielenterveys järkkyy. On ihmisiä, joiden läheiset kuolevat, joiden lapset vammautuvat tai sairastuvat, joiden talous romahtaa tai avioliitto hajoaa. Joskus nämä kaikki tapahtuvat kerralla tai peräjälkeen niin, että juuri kun edellisestä iskusta on jotenkin toipunut, niin heti on uusi päällä. Tunnen eräänkin hurskaan naisen, joka on joutunut olemaan monta kymmentä kertaa leikkauspöydällä ja jonka koko elämä on mennyt sairastaessa. Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että hän turvautuu Jumalaan ja Jeesukseen kaikesta sydämestään. Silloin tosiaan tuntuu siltä, että Jumala on kuin pimeydestä ryntäävä mies, joka käy kiinni ja alkaa rajuimmalla painiotteella heittää häneen uskovaa maahan, murskatakseen hänet alleen.

 

Jaakobin painissa oli kyse siitä, että hänen kohdallaan tuo monille kristityille tuttu henkinen paini oli myös fyysistä lajia. Jumalan Poika kävi hänen kimppuunsa miehen hahmossa ja yritti musertaa hänet alleen. Jaakobin täytyi kaikkine voiminensa, käsivarsillaan, jaloillaan, päällään ja rintakehällään äheltää vastaan, jottei olisi murtunut Jumalan otteissa.

 

Mutta Jumalan kanssa joutuu painimaan myös mielessään ja hengessään. Miten se tapahtuu? Se tapahtuu Jumalan armoon vetoamalla. Meidän on laitettava Jumalan armolupaukset hänen sallimiaan ahdistuksia vastaan. On sanottava Jumalalle, että sinä olet antanut Jeesuksen myös minun pelastajakseni. Että Jeesus on vuodattanut verensä minun puolestani ja ostanut minut sinun omaksesi. Tähän on turvauduttava, vaikka kaikki näyttää siltä, että Jumalaa ei ole tai että hän ei välitä minusta.

 

Raamatussa sanotaan: ”Joka avukseen huutaa Herran nimeä, pelastuu.” Tai: ”Hädän päivänä huuda avuksesi minua ja minä tahdon auttaa sinua.”  Tai: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille syntimme anteeksi”. Ja Jeesus sanoo: ”Joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä ulos.”

 

Ahdistuksessa voi myös vedota kasteeseen: ”Rakas Taivaan Isä, minut on kastettu Jeesuksen omaksi. Olen hänen. Auta minua!”

 

Tätä on paini Jumalaa vastaan. Opettele sitä hyvinä päivinä, jotta pärjäisit, kun itse joudut oman Jabbok –virtasi rannalle!

 

Jaakobin painia kesti aamuun saakka. Tuntematon mies ei voittanut Jaakobia. Mutta silloin hän turvautui kikkaan: hän iski Jaakobia nivusjänteeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti.

 

Silti Jaakob ei päästänyt miestä irti. Miehen piti anoa Jaakobia päästämään, mutta Jaakob sanoi: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua.” Jaakob oli jo ounastellut, kenen kanssa hän paini ja vaati siksi siunausta.

 

Tietysti Herra olisi voinut voittaa Jaakobin. Mutta hän oli tahallaan valinnut sellaisen ihmishahmon, jota vahvempi Jaakob oli, kun pinnisti kaikkensa. Tämä on vertauskuva siitä, että kun meillä on ahdistus, meidän pitää loppuun asti vedota hänen rakkauteensa ja Kristuksen puolestamme tekemään sovitustyöhön. Vaikka olisimme helvetissä, meidän pitää katsoa puolestamme ristiinnaulittuun Jeesukseen.  Meidän pitää sanoa Jumalalle ahdistuksen keskellä:"En päästä sinua, ellet siunaa minua Jeesuksen takia."

 

Silloin Jumala antaa meidän voittaa itsensä. Eli hän antaa meidän voittaa sen tuntemuksen, että hän haluaa tuhota meidät. Sillä ei hän oikeasti halua tuhota meitä, vaan siunata.

 

Aurinko nousi, ja hän jatkoi matkaansa Penuelista eteenpäin ontuen lonkkaansa. Tämän vuoksi israelilaiset eivät tänäkään päivänä syö reisijännettä, joka on nivustaipeen päällä. Mies oli iskenyt Jaakobia tähän jänteeseen. (1 Moos 32:31-32)

 

Jaakob ei selviytynyt Jumalan Pojasta vammoitta. Hän ontui lonkkaansa. Tämä on vertauskuva siitä, että tullessaan uskossa tekemisiin elävän Jumalan kanssa ihmisen oma vahvuus särkyy. Hän joutuu ontumaan lonkkaansa eli menettämään pystypäisen pärjäävyytensä. Hänestä tulee heikko ihminen, joka tarvitsee Jumalaa, vaikka hän onkin Israel, Jumalan voittaja.