Savonlinnan Helluntaiseurakunnassa laskiaisena 2018

Rakkaat kristityt, sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa,

Olen syvästi kiitollinen siitä, että minut on kutsuttu saarnaamaan tänään tänne.

Olen hyvin kiitollinen myös siitä, että viime marraskuusta lähtien meidän ev. lut. kirkollamme on mahdollisuus toteuttaa ehtollisvieraanvaraisuutta teidän kanssanne. Se on eräs näkyvä merkki siitä, että me kristityt olemme kirkkokunnasta riippumatta yhtä, sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa. Ehtoollisvieraanvaraisuus tarkoittaa sitä, että jos sinut on kastettu ja olet jonkin seurakunnan jäsen, vaikka helluntaiseurakunnan, niin saat osallistua yhteiseen ehtoollispöytään, missä vaan meidän luterilaisessa kirkossamme. Jos uskot, että Jeesus itse on ehtoollisella läsnä ja että ehtoollinen on syntien anteeksiantamisen ateria.

Minä olen aivan älyttömän iloinen siitä, että me kristityt saamme polvistua yhteiseen ehtoollispöytään. Meillä on nimittäin niin paljon yhteistä, muutamista mitättömistä eroista huolimatta.

Tänään on laskiaissunnuntai, ja sen aiheena on luterilaisessa kirkossa ”Jumalan rakkauden uhritie”. Se tarkoittaa sitä tietä, jonka Jeesus kulki Jerusalemiin, uhratakseen itsensä ristillä meidän puolestamme. Siitä kerrotaan Markuksen evankeliumin kymmenennessä luvussa. Aloitans elittämään sitä jakeesta 32.

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. (Mark 10:32)

Opetuslapset hämmentyivät. Miksi? Siksi, että Jerusalem oli Jeesuksen pahimpien vihamiesten, fariseusten, ylipappien ja kirjanoppineitten kaupunki. Juuri Jerusalemista oli lähetetty väkeä etsimään keinoja, että miten heidän mestarinsa saataisiin hengiltä.

Miksi sitä piti juuri sinne mennä? Ehdoin tahdoin kaikkein pahimpaan paikkaan! Opetuslasten hämmennys levisi väkijoukkoon ja ihmiset alkoivat pelätä.

Mutta Jeesus itse, se jolla olisi kuvitellut olevan eniten pelkäämistä, hän vain jatkoi matkaa, rohkeana, väkijoukon kärjessä.

Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: "Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista." (Mark 10:33–34)

Tuo oli kolmas kerta, kun Jeesus puhui opetuslapsilleen tulevasta kärsimyksestään. Jeesuksen luettelo siitä, mitä hänelle tulee tapahtumaan, on tässä yksityiskohtaisempi kuin ennen: pilkkaaminen, sylkeminen, ruoskiminen ja tappaminen. Mutta sen jälkeen seuraisi jotain muuta, kuolleista nouseminen.

Tuo Jeesuksen puhe sai aikaan sen, että kaksi hänen opetuslapsistaan, Jaakob ja Johannes, tulivat kahdestaan Jeesuksen luo ja pyysivät häneltä jotain.

Jaakob ja Johannes olivat Jeesuksen läheisimpiä opetuslapsia. He olivat saaneet olla Jeesuksen kanssa eräällä vuorella, jossa Jeesus oli alkanut loistaa taivaallista valoa heidän silmiensä edessä. . Siellä he olivat nähneet vilauksen hänen jumalallisesta kunniastaan.

Tuolta kirkastusvuorelta laskeuduttaessa Jeesus oli kertonut heille tulevasta kärsimisestään ja kuolemastaan ja myös ylösnousemistestaan. Alas kävellessään miehet olivat keskenään miettineet sitä, mitä ”kuolleista nouseminen” mahtoi tarkoittaa.

Ilmeisesti Jaakob ja Johannes olivat saaneet selville sen verran, että ”kuolleista nouseminen” olisi jotenkin tekemisissä Jeesuksen kunnian esiin tulemisen kanssa. Hehän olivat nähneet kirkastusvuorella, että heidän mestarissaan oli valtavaa kätkettyä kunniaa. Nyt kun ”kuolleista nouseminen” oli jälleen tullut puheeksi, Jaakob ja Johannes saivat siitä aiheen kysyä erästä seikkaa, joka oli varmaankin tullut heidän mieleensä tuosta ”kuolleista nousemisesta”

Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen." "Mitä te haluatte minun tekevän?" kysyi Jeesus. He vastasivat: "Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella." (Mark 10:35–37)

Jeesus oli aiemmin luvannut, että hänen opetuslapsensa saisivat vaivoistaa ruhtinaallisen palkan: satakertaisesti takaisin tässä maailmanajassa ja lisäksi vielä elämän iankaikkisuudessa. Niinpä nuo veljekset halusivat varmistaa, että tuleva palkka olisi hyvä ja mieluinen ja arvokas.

Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" "Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu." (Mark 10:38–40)

Jeesuksen mukaan Jaakob ja Johannes olivat kurottaneet liian korkealle. Taivaalliset kunniapaikat eivät ole Jeesuksen annettavissa, vaan niistä määrää Jumala yksin.

Huomio kiinnittyy Jeesuksen kysymykseen: Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?

Tämä on vertauskuvallista puhetta ja se tarkoittaa: Uskallatteko alistua sellaiseen kärsimykseen ja kuolemaan, johon minä joudun ennen kunnian istuimelle istuutumista?

Veljekset vastasivat itsevarmoina: ”Voimme! Me uskallamme panna kaiken alttiiksi niin kuin sinä.”

Se oli liian itsevarmaa uhoa. Sen osoitti veljesten tuleva käytös. He pakenivat ja jättivät tiukan paikan tullen Jeesuksen yksin kuolemaan; aivan vastaavalla tavalla kuin muutkin opetuslapset.

Mutta se ei olisi koko totuus. Siihen viittasi Jeesuksen vastaus: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät.” Jeesuksen ylösnousemus sai nimittäin aikaan sen, että opetuslapset saivat uuden elämän, uuden rohkeuden seurata Jeesusta marttyyrikuolemaan asti, todistamaan omalla verellään hänestä. Noista veljeksistä toinen, Jaakob, kärsi marttyyrikuoleman Herodes Agrippan aikana (Apt 12:2). Hän tosiaan joi sen katkeran kuoleman maljan, jonka Jeesuskin joi.

Mutta entä apostoli Johannes? Perimätiedon mukaan hän sai elää kauan ja kuolla luonnollisen kuoleman.

Silti pitää paikkansa, että molemmat, sekä Jaakob että Johannes, joivat saman maljan kuin Jeesus ja tulivat kastetuiksi samalla kasteella kuin hän.

Tämä selviää, kun huomataan, että Jeesuksen vertauskuvallisessa puheessa on toinenkin taso.

Jeesus sanoo kuolemaansa ”kasteeksi”. Tämä on hyvin mielenkiintoista, kun muistetaan, että muualla Uudessa testamentissa kristillisestä kasteesta puhutaan kuolemana. Kaste on tapahtuma, jossa ihminen liitetään Kristuksen kuolemaan.

Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. (Room 6:3–4)

Jeesukselle ristinkuolema oli Raamatun mukaan ”kaste”. Meille taas kaste on Raamatun mukaan kuolema yhdessä Jeesuksen kanssa. Mutta samalla se on ylösnousemus Jeesuksen kanssa.

Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista (Ef. 2:12).

Niinpä myös Johannes tosiaan kastettiin sillä kasteella jolla Jeesuskin. Miten? No sillä tavalla, että Hän tuli kasteen ja uskon kautta osalliseksi Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Vastaava pätee myös Jeesuksen juomasta ”maljasta”. Jeesukselle se ”malja”, jonka hän joi, oli veren vuodattaminen ristin kuolemassa. Me kristityt tulemme ehtoollisessa osallisiksi tuosta maljasta, tuosta ristin verestä. Ehtoollisen viinimalja on Jeesuksen mukaan ”uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne syntien anteeksi antamiseksi”. Me juomme ehtollisen viinimaljan ja syömme ehtoollisen leivän. Siinä me kuolemme pois omasta vanhasta elämästä ja saamme uuden elämän Jeesuksessa. Hänhän sanoi Johanneksen evankeliumin 6. luvussa: ”Sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä.” (Joh. 6:54)

Meille tämä on vaikea ymmärtää, mutta Jumalan silmissä ja hengellisessä mielessä kaste on oikeasti yhteyttä Jeesukseen hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Samoin ehtoollinen. [Kun me siis tänään nautimme ehtoollisella leipää ja viiniä, niin samalla me tulemme osallisiksi Jeesuksesta ja hänen kuolemastaan ja ylösnousemisestaan.]

Mutta kaikesta tästä huolimatta, niin Jeesus sanoi, hän ei voinut luvata Jaakobille ja Johannekselle heidän pyytämäänsä kunniapaikkaa hänen vieressään taivaassa. Lisäksi veljekset saivat kysymyksestään muutakin harmia:

Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." (Mark 10:42–45)

Jeesus joutui tässä ojentamaan Jaakobia ja Johannesta vääränlaisesta oman kunnian etsimisestä jo toiseen kertaan. Samasta asiasta oli ollut puhetta jo aiemmin tuolla samaisella vaelluksella kohti Jerusalemia (ks. Mark 9:33–37).

Jaakob ja Johannes olivat siis yllättävän kovakalloisia. Heille ei millään mennyt jakeluun se, että Jeesuksen seuraajana oleminen ei ole palveltavana ja kunnioitettuna olemista, vaan palvelemista ja nöyryyttä.

Meille Jaakob ja Johannes ovat toisaalta varoittava, mutta toisaalta lohduttava esimerkki: Meidän kaltaisiamme omaa kunniaa etsiviä kovapäitä on Jeesuksen seurassa ollut alusta asti. Olennaista on se, että tällaiset kovapäät pysyvät hänen seurassaan niin tiiviisti, jotta hän voi aika-ajoin nuhdella meitä ja opastaa oikealle tielle. Se on sellainen tie, että me olemme kuolleet Jeesuksen kanssa pois entisestä elämästä, jossa etsitään kunniaa ja valtaa. Ja me olemme saaneet uuden elämän, hänen ylösnousemisesnsa takia.