Pakolaisista tuomiosunnuntaina

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa Tuomiosunnuntaina 22.11.2015

 

Savonlinnan Lehtiniemeen, entiselle emäntäkoululle, on avattu pakolaisten vastaanottokeskus.

 

Miten meidän kristittyjen pitäisi suhtautua pakolaisilmiöön? Entä miten meidän pitäisi suhtautua ihmisiin, jotka ovat tulleet luoksemme pakolaisiksi?

 

Monet haluavat auttaa. Mutta olen lukenut ja kuullut sellaisiakin puheenvuoroja, joissa pakolaisiin suhtaudutaan torjuvasti. Perusteluna esitetään ainakin seuraavaa:

 

1)      Pakolaisten majoittaminen on kallista. Suomessa on taloudellinen lama, eikä meillä ole varaa auttaa omiakaan köyhiä.

2)      Pakolaiset ovat enimmäkseen nuoria, hyväkuntoisia miehiä. Heillä on merkkivaatteet ja älypuhelimet. Miksi he eivät pysyneet kotimaassaan, auttamassa naisiaan ja lapsiaan ja vanhuksiaan?

3)      Pakolaisten salakuljetuksesta on tullut miljardibisnes, jossa epätoivoisten ihmisten rahat joutuvat rikollisten käsiin. Se on saatava loppumaan. Ihmisiä on autettava heidän kotimaissaan eikä houkuteltava heitä lähtemään vaaralliselle matkalle, häikäilemättömien salakuljettajien armoille.

4)      Pakolaiset eivät sopeudu meidän kulttuuriimme. Heidän mukanaan saapuu terroristeja, jotka voivat tehdä hirvittäviä tekoja, niin kuin Pariisissa viimeksi nähtiin.

 

Nämä kaikki väitteet voivat olla osoittain totta. Ja ne voivat olla osittain epätotta. Siksi niistä pitää voida puhua julkisuudessa. Pitää voida arvioida eri puolilta, että mikä on hyvää ja oikeata inhimillistä toimintaa. Laajamittainen maahanmuutto on vaikea poliittinen kysymys. Siitä ei voi olla olemassa vain yhtä oikeata näkemystä.

 

Mutta sitten toisaalta. Jos ajattelemme niitä ihmisiä, jotka ovat saapuneet tänne ja turvautuvat meidän apuumme, silloin asia on täysin yksiselitteinen. Meidän on autettava heitä, kristittyinä ja ihmisinä.

 

Pakolaisissa kohtaamme sen, mistä Jeesus tämän päivän evankeliumissa puhuu: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle joutavaa.” Ajattele näitä ihmisparkoja, jotka ovat jättäneet kotimaansa. He ovat matkustaneet tuhansia kilometrejä, vuotavissa venerähjissä kylmällä merellä, rekka-autojen pimeissä konteissa, täpötäysissä junissa, jalkaisin, epämääräisissä takseissa. Kyllä siinä tulee nälkä ja jano, ja he olisivat nääntyneet, elleivät jotkut olisi ruokkineet ja juottaneet heitä matkalla.

 

Meillä on itsellämmekin suu ja vatsa. Jokainen tietää, ainakin jollain lailla, millaista nälkä ja jano on. Ajattele, jos itse olisit vieraassa maassa, sijoitettuna johonkin syrjäseudulle, jossa ei ole kauppoja, mukanasi lapsia, jotka tarvitsevat ruokaa ja huolenpitoa. Mitä sinä tahtoisit silloin, että ihmiset sinulle tekisivät?

 

Sellaisiin ihmiseen Kristus samaistuu. Hän sanoo: ”Se olin minä, joka tällaista kärsin. Halusitko sinä silloin auttaa minua?”

 

Kristus sanoo myös: ”Minä olin  koditon, ja te otitte minut luoksenne.”

 

Kuvittele, millaista se olisi, jos olisit koditon? Kun koti olisi jäänyt sinne, minne se jäi, kun sieltä piti lähteä pakoon, koska asemiehet meinasivat tappaa.

 

Osa Lehtiniemenkin pakolaisista on kokenut tällaista. Esimerkiksi näin: Isä hakattiin ja veli ammuttiin minun silmieni edessä. Minun oli lähdettävä, koska tappajat koputtivat ovelleni ja vaativat minua ryhtymään samanlaiseksi terroristiksi, kuin he itse olivat.

 

On aivan kohtuutonta väittää, että nuo nuoret miehet ovat pelkureita, kun eivät jääneet. Miten voi taistella hyökkääjää vastaan, kun koko maa on hajalla, yhteiskunta tuhottu, eikä kunnon rintamalinjoja ole, vaan on itsemurhapommittajia. Ihan eri tilanne kuin jossain Suomen talvisodassa!

 

Ja sitten, kun lopultakin pääsee turvaan jonnekin, jossa on vuode ja katto pään päällä ja turvallista, niin onko silloin kohtuullista, että sen turvallisen maan asukas tulee heittelemään polttopulloilla? Tai polttamaan läheisen vajan? Eikö pikemminkin kohtuullista ole se, että ”minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne”?

 

Kristus sanoo myös: ”Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut.”

 

Lehtiniemen pakolaisilla on kohta kylmä. He eivät ole tottuneet lumeen, eikä heillä ole talvivaatteita itselleen eikä lapsilleen. Siksi meidän pitää antaa heille vaatteita. Meidän pitää viedä nuo vaatteet kirkon eteisestä Lehtiniemeen ja järjestää niiden lajittelu.

 

Kristus sanoo: ”Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” Uskoisin, että pitemmän päälle vastaanottokeskus voi ruvata  tuntumaan vankilalta. Pakolaiset tarvitsevat ystäviä, jotka helpottavat heidän oloaan. He tarvitsevat ihmisiä, jotka neuvovat heille, millaista Suomessa on, mitä täällä voi tehdä, miten täällä voi elää, miten täällä voi tutustua ihmisiin. Ollaan me niitä ihmisiä!

 

Ei siis ole mitään epäselvyyttä siinä, miten meidän pitää suhtautua tänne saapuneisiin pakolaisiin. Eikä epäselvää ole se, mitä meidän pitää tehdä. Meidän on autettava heitä.

 

On ihan eri asia se, millaisia poliittisia päätöksiä Suomi tekee tai EU tekee. Siitä pitää voida keskustella. Mutta oikeiden ihmisten, tänne saapuneiden pakolaisten suhteen me emme voi keskustella. Meidän on autettava. Muuten me saamme kerran, tuomiopäivänä, kuulla Kristuksen sanovan meille: ”Minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.”

 

Ja silloin, jos olemme eläneet näin, silloin me saamme nähdä viimeisellä tuomiolla kuin kuvanauhalta ne väärät päätökset, kun jätimme auttamatta. Ja me saamme kuulla ne kovat ja halveksivat sanat, joilla tölvimme kärsiviä.

 

Ja Kuningas sanoo meille: ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.”

 

Älköön meille käykö näin. Eläkäämme todeksi uskomme. Jos se uskoa on aitoa ja oikeata kristillistä uskoa Jeesukseen, niin silloin meille on aivan selvää tämä: hädässä olevaa ei saa jättää vaille apua. Joka ei auta kärsivää, se ei ole aito kristitty vaan teeskentelijä. Ja sellaiset Jumala kerran tuomitsee.

 

Jos sinä olet sellainen, niin älä jää sellaiseksi. Tule Kristuksen luo, sillä hän haluaa armahtaa sinua ja antaa sinulle uuden elämän. Sen saa omakseen vaikka ehtoollisella, syömällä hänen ruumiinsa ja juomalla hänen verensä. Ja uskomalla, että hänet on uhrattu nimenomaan syntisten puolesta. Ja nimenomaan toivottomien ja karkeiden syntisten puolesta. Sellaistenkin, jotka eivät halua auttaa kärsiviä, vaan halveksivat heitä.

 

Jos sinä olet sellainen, älä jää syntiisi, vaan tule Kristuksen luo. Hän on luvannut armahtaa sinuakin. Hän on luvannut antaa sinulle uuden elämän ja uuden näkökyvyn. Sellaisen, joka näkee toisen ihmisen hädän ja auttaa häntä.