Itsenäisyyspäivänä 2015

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 6.12.2015

Saarn. 9:13-18, Joh. 8:31-36

 

Me suomalaiset saamme joulukuussa lahjoja kaksinverroin enemmän kuin muut kansat. Joulukuun 24. päivä saamme joululahjoja. Mutta sitä ennen, joulukuun 6. päivänä saamme toisen lahjan, Suomen itsenäisyyden.

 

Se on hieno lahja, koska se ei ole itsestään selvyys. Me olemme pieni kansa, kahden suuremman välissä. Me jouduimme olemaan niiden molempien hallittavana. Vasta 200 vuotta sitten syntyi edes haave siitä, että voisikin olla oma kansakunta, Suomi. Tuon haaveen lentäväksi lauseeksi muodostuivat Adolf Ivar Arvidssonin sanat: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”. Ja 98 vuotta sitten haave toteutui.

 

Kun ajattelen itsenäisyyspäivän saarnaa, minulle tulee aina mieleen yksi ja sama Raamatun teksti, tuo  Saarnaajan kirjan kohta, jonka kuulimme lukupulpetista. Siinähän sanotaan näin:

 

                      Minä havaitsin, että viisaudelle, suurellekin, saattoi käydä näin auringon alla:

Oli pieni kaupunki, jossa oli vähän asukkaita. Sitä vastaan hyökkäsi mahtava kuningas. Hän saartoi kaupungin ja pystytti suuria piirityslaitteita sen ympärille. (Saarn. 9:13-15)

 

Suomi on kuin tuo pieni kaupunki, jossa on vähän asukkaita. Me olemme Jumalan armosta saaneet itsenäisyyden ja onnistuneet säilyttämään sen ja kaiken lisäksi saaneet työllämme aikaan hyvinvointia, ruokaa, lämpöä, vaurautta ja tasa-arvoa ja rehellisyyttä. Meidän tulee olla siitä Jumalalle kiitollisia. Me saamme olla myös ylpeitä saavutuksestamme.

 

Mutta sitten; viisaudelle, suurellekin, saattaa käydä näin auringon alla: se tuhoutuu, eikä siitä jää jäljelle kuin soraläjä.

 

Sellainen oli tavallista Lähi-Idässä Saarnaajan kirjan kirjoittajan aikaan. Ne teistä, jotka ovat käyneet Israelissa, muistavat ehkä, että siellä on paljon tell –nimisiä kukkuloita. Ne ovat muinaisia kaupunkeja, nyt pelkkiä mäkiä. Niitä vastaan on aikoinaan hyökätty, ne on saarrettu, piirityslaitteet pystytetty, muuri murrettu ja kaikki talot hajotettu sekä ihmiset tapettu tai myyty orjiksi.

 

Viimeksi kun saarnasin tästä tekstistä, sanoin, että talvisodassa se mahtava kuningas oli nimeltään Stalin. Hän hyökkäsi armeijakuntineen ja sotalaitteineen pienen Suomi -kaupunkimme kimppuun. Mutta silloin me pystyimme torjumaan tuhon.

 

Suomi on edelleen pieni kaupunki, jossa on vähän asukkaita. Nyt porteilla ei ole Stalinin divisioonia. Mutta silti minusta tuntuu, että meitä silti  uhkaa se, mitä Saarnaaja aikoinaan tarkkaili ja sanoi, että ”näin saattaa käydä auringon alla”.

 

Nyt  uhka ei ole pienen kaupunkimme porttien edessä vaan sen muurien sisällä.

 

Saarnaaja nimitti tuota uhkaa nimellä ”houkkien johtaja”.  Hän sanoi:

 

” Viisaus on parempi kuin voima, mutta köyhän viisautta vähätellään eikä hänen sanojaan kuunnella. On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa.”

 

Tuo ”houkkien johtaja” ei ole kukaan yksittäinen henkilö. Ei, ”houkkien johtaja” on se kulttuurinen rappio, joka hiipii kaupunkimme muurien sisään ja sydämiimme.

 

Minusta ”houkkien johtajan” vaikutus näkyy monella tapaa. Se näkyy esimerkiksi siinä, miten kansakunta jakaantuu toisiaan väheksyviin ryhmittymiin. Se näkyy siinä, miten ilkeästi suomalaiset puhuvat toisistaan internetin keskustelupalstoilla. Se näkyy siinä, että loukkaantumisesta ja tahallisesta loukkaamisesta on tullut lähes kansallishuvi. Se on ihan muuta kuin se ”suomalainen sisu”, jonka olemme kuvitelleet olevan suomalaisten erityispiirre.

 

Tai ajatelkaa sitä, millaisia TV –ohjelmia nykyisin on olemassa. Parhaaseen katseluaikaan tulee sellaisia ”tosi-tv –ohjelmia”, joiden sisältö on silkkaa huorintekemistä, juoruamista ja rivouksien latelemista pienessä kännissä, nuoret ja kauniit aurinkorasvatut ihmiset, jollain lepotuoleilla lojuen. Ja tätä parhaaseen katseluaikaan, varustettuna S-kirjaimella, eli ”lapsille sallittu”. Houkkien johtaja yrittää aivopestä lapsemme ja nuoremme ja aikuisemme ajattelemaan, että sellainen on ihan normaalia, hyvää ja tavoiteltavaa elämää.

 

”Kaupungissa asui köyhä mutta viisas mies. Hän olisi voinut pelastaa kaupungin viisaudellaan, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi sitä köyhää miestä.”

 

Tässä meidänkin pienessä Suomi –nimisessä kaupungissamme asuu edelleen köyhä mutta viisas mies. Hänen nimensä on Jeesus. Hän on opettanut suomalaisille hiljaisella äänellään viisautta. Hän on sanonut meille, että Jumalan tahdon noudattaminen on oikein: ”Autuaita ovat puhdassydämiset. Rakasta Jumalaa yli kaiken. Rakasta lähimmästäsi niin kuin itseäsi. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä. Älä tee huorin.”

 

Mutta kuuleeko kukaan enää hänen hiljaista ääntään? Eikö houkkien johtaja huuda paljon kovemmalla äänellä: ”Pyri näkymään! Etsi nautintoa! Älä ole vanhoillinen! Jumalaa ei ole!”

 

Suomen nykyinen hyvinvointi perustuu siihen, että esi-isämme ovat olleet rehellisiä ja kunnioittaneet Jumalan käskyjä. Mutta jos houkkien johtaja saa huudollaan turrutetuksi kansakuntamme korvat ja sielun, silloin meistä ei jää vertauskuvallisesti puhuttuna  jäljelle muuta kuin soraläjä, sellainen tell –kumpu, joka kertoo jälkipolville, että tuossa oli ennen Suomi -niminen hyvinvointivaltio.

 

Mikä ratkaisuksi? Joku voisi ajatella, että se on se, että moraaliarvot on saatava kunniaan. Ja niinhän se toisaalta on. Mutta jos päättäisin saarnani siihen, se olisi hyvin vaillinainen. Se johtaisi siihen, että me vaan päivittelisimme sitä, miten moraalittomaksi maailma ja nuoriso on mennyt ja miten paljon paremmin oli ennen.

Ei, moraalinen ryhtiliike ei meitä auta.

 

Mikä sitten auttaa? Ne se, mitä Jeesus sanoo päivän evankeliumissa: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.”

 

Hyvät kuulijat. Jeesuksen kautta me voimme oppia tuntemaan Jumalan. Jeesuksessa Jumala laskeutui korkeudestaan tänne maan päälle, ihmiseksi meidän ihmisten luo. Itsessään Jumala on liian korkea ja pyhä ihmisen käsitettäväksi. Mutta Jeesus on välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä. Hänen kauttaan Jumala voidaan oppia tuntemaan: että hän on armollinen ja rakastava Jumala. Että hän haluaa antaa jokaiselle synnit anteeksi. Ja tahtoo lahjoittaa uuden elämän, jolla on kännäämistä, kadehtimista ja huorintekemistä parempi merkitys.

 

Meistä jokainen tarvitsee tätä Jeesuksessa ilmestynyttä pelastusta. Siksi, että meissä, ihan jokaisessa on sitä samaa syntiä, jota tuossa äsken päivittelin. Jumalan edessä olemme samalla viivalla.

 

Siksi vain tämä Jeesuksessa maailmaan ilmestynyt Jumalan armo kykenee voittamaan houkkien johtajan huudon.

 

Suomalaiset: Pysykäämme Jeesuksessa, hänen opetuslapsinaan. Hänen omikseen meistä suurin osa on jo pieninä lapsina kastettu. Hän on se ”köyhä mutta viisas mies”, joka voi viisaudellaan ja armollaan pelastaa meistä jokaisen, ja myös meidän maamme.

 

Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme: Minä uskon . . .