Jeesus on voittanut kuoleman

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 6.11.2016

Matt. 9:18-26

 

Vainajan hautaan siunaaminen on tehtävä, joka koskettaa sen toimittavaa pappia syvältä. Omaisten suru ja kaipaus tuntuvat omassa rinnassa, ainakin minulla.

 

Siunauskappelissa arkun takana seistessä pappi aistii oman kuolevaisuutensa. Sen, että minäkin makaan kerran tuollaisessa puulaatikossa. Minut lasketaan kuoppaan, ja kohta minun päälläni on kaksi metriä multaa. En enää hengitä, enkä pysty liikkumaan. Missä olen, mikä olen, kun ruumiini on kylmä eikä elä?  Tällaiset ajatukset eivät ole mitenkään mukavia eikä niitä haluaisi ajatella. En ainakaan minä. Nykyaika eroaa kristikunnan menneistä vuosisadoista tässä asiassa: suurin osa ihmisistä ei halua käsitellä omaa kuolemaansa.

 

Ennen vanhaan kuolemaan valmistautuminen oli tärkeää. Oli olemassa kuolemaan valmistautumisen oppaita. Niissä opetettiin, miten kuolinvuoteella voi turvautua Jeesukseen. Opetettiin kuolemaan ikään kuin yhdessä hänen kanssaan, sydämessä katsellen Jeesuksen kärsimystä ristillä. Opetettiin puhumaan Jeesukselle ja jättämään itsensä sen varaan, että hän on mennyt läpi kuoleman pelottavuuden ja voittanut sen noustessaan kuolleista. Eli että ihminen saa mennä kuolemaaa Jeesuksen kanssa ja ottaa avukseen hänen voittonsa kuolemasta. Siitäkin huolimatta, että elämänsä aikana ei olisi ollut hurskas.

 

Nykyisin tuollaisia oppaita ei enää ole. Tai niitä ei ainakaan lueta. Ja kun joku on kuoleman sairas, niin pappia ei useimmiten hänen luokseen kutsuta. Ehkä ajatellaan, että kuolevaa rupeaa hirvittämään se, että hän on niin huonona, että pappikin piti jo kutsua.

 

Kuitenkin jokaisella meistä on kuolemamme hetkellä oltava jotain sellaista, johon voimme asettaa toivomme kuoleman pelottavuuden edessä.

 

Toivon perustaksi ei riitä mikä tahansa. Sillä mistä sen tietää, että minulla on kuoleman jälkeinen elämä? Ei sitä joku runoilija voi luvata, että kuoleman takana on rauhan maa. Ainakin minulle tulee sellainen olo, kun seison arkun pääpuolella ja ajattelen, että kerran minäkin makaan kylmänä maan sisässä. Mitä perustetta minulla on uskoa, että saan vielä elää, vaikka ruumiini makaa haudassa?

 

Päivän evankeliumitekstissä on aineksia toivolle.

 

Kertomuksessa mainittu synagogan esimies oli kokenut kuoleman kauheuden. Kevyet lohduttelut eivät auttaneet. Siksi hän meni Jeesuksen luokse ja kumartui maahan hänen eteensä ja sanoi: ”Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.”

 

Jeesus lähti miehen mukaan hänen kotiinsa, jossa vainaja makasi. Läheiset olivat kokoontuneet soittamaan surumusiikkia ja päivittelemään ja suremaan. Kuolema oli kauhea tosiasia.

 

Mutta Jeesuksen ei tarvinnut tehdä muuta kuin mennä kuolleen luo ja ottaa häntä kädestä. Silloin tyttö nousi vuoteeltaan ja palasi elämään.

 

Tämä kertomus koskee myös meitä. Se nimittäin todistaa siitä, että Jeesus on sellainen Vapahtaja, jolla on valta kuoleman ylitse.

 

Hän paransi sairaita. Hän herätti kuolleita. Hänet itsensä kidutettiin kuoliaaksi. Mutta kuolema ei pystynyt pitämään häntä otteessaan kuin kolme päivää. Sitten hän päihitti kuoleman ja nousi kuolleista.

 

Ja Jeesus on luvannut, että tuo hänen voittonsa kuolemasta hyödyttää jokaista, joka turvautuu siihen. Hän on luvannut uuden ja entistä paremman kuolemanjälkeisen elämän kaikille, jotka uskovat häneen.

 

Mitä se Jeesukseen uskominen sitten on? Se on luottamista. Esimerkkinä sellaisesta on vaikkapa tuo kuolleista herätetyn tytön isä. Hän oli kuullut huhuja, että eräs saarnaaja, Jeesus Nasaretilainen, auttaa kurjia. Että hänellä on jumalallinen voima tehdä ihmeitä. Niinpä tuo synagogan esimies pani luottamuksensa Jeesuksen varaan ja lähti pyytämään häneltä apua.

 

Se on esimerkkinä meille. Ei siinä, että meidän tai meidän rakkaittemme ei tarvitsisi kuolla. Ei siinä, että me virkoaisimme sairaalassa kuolleista eloon. Kyllä me kerran kuolemme. Mutta silloin me voimme luottaa Jeesukseen kuoleman pelottavuuden edessä. Kun kerran makaamme kuolinvuoteellamme, me voimme sanoa sydämessämme Jeesukselle näin: ”Rakas Herrani. Sinä kuolit ristillä kovan kuoleman. Samalla tavalla minäkin olen tässä kuoleman otteessa, enkä pääse siitä irti. Mutta minä haluan kuolla sinun kanssasi. Kuolemallasi sinä sovitit minun syntini. Sinun kanssasi minä uskallan kuolla, koska sinä olet voittanut kuoleman minun hyväkseni.” Ja hän kuulee meitä ja saamme kuolla hänen kanssaan.

 

Jeesuksen voitto kuolemasta on suuri asia. Siihen turvautumista voi opetella jo nyt, ennen kuin kuolema on käsillä. Niin ainakin minä teen, kun pappina seison siunauskappelissa arkun pääpuolessa ja ajattelen, että kohta minäkin olen tuollaisessa puulootassa. Ajattelen silloin, että Jeesuksen voitto kuolemasta on annettu minun omakseni, koska minut on kastettu hänen omakseen.

 

Jeesuksen voitto kuolemasta on annettu myös sinun omaksesi silloin kun sinut kastettiin. Siinä on niiden vanhojen kristikunnan kuolemaan valmistumisen oppaiden ydinajatus. Että vaikka ihminen ei olekaan elänyt niin kuin kristityn pitäisi elää, niin silti hän saa ja hänen pitää turvautua siihen, että Jeesus on noussut kuolleista hänen hyväkseen. Eli Jeesuksen kuolemassa synnit on sovitettu. Ne eivät voi ottaa pois sitä, että kasteessa minulle on annettu hänen voittonsa kuolemasta.

 

Usko tähän. Jeesuksen perusteella voit olla varma siitä, että se puulaatikko ei ole sinun loppusijoituspaikkasi. Sinä saan kerran herätä uuteen elämään. Jeesus ottaa sinua kädestä ja saat mennä hänen kanssaan Taivaallisen Isäsi eteen.

 

Silloin toteutuu se, mitä Minna –kanttori lauloi äsken psalmissa ”Jumala lunastaa minut / hän tempaa minut kuoleman otteesta.”    Nouskaamme tunnustamaan - -