Kutsutut eivät tulleet juhlaan

Saarna Savonranna kirkossa 9.10.2016

Matt. 22:1-14

 

Taivasten valtakunta tarkoittaa sitä, miten ihminen pääsee Jumalan yhteyteen Ja elää siinä. Jo nyt ja sitten kerran kuoleman jälkeisessä elämässä.

 

Sen vertauksena Jeesus käyttää kuninkaan pojan hääjuhlaa. Kuningas halusi, että juhlaan olisi tullut paljon ihmisiä. Niin Jumalakin haluaa, että mahdollisimman moni saisi elää hänen yhteydessään. Sitä varten hän lähetti Jeesuksen maailmaan; että hän sovittaisi meidän syntimme ja toisi meille yhteyden Jumalaan.

 

Hääjuhla on valmis. Meidät on sovitettu Jumalan kanssa. Jeesus on noussut kuolleista ja kutsuu ihmisiä omikseen. Tämän vertauskuvana on se, että kuningas lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita juhliin.

 

Me papit ja muut Jumalan sanan saarnaajat olemme noita palvelijoita. Meidän tehtävänämme on kutsua ihmisiä Jumalan valtakuntaan: ”Tulkaa! Kaikki on valmiina. Jumala tahtoo antaa anteeksi ja antaa kaikille yhteyden häneen Jeesuksen kautta.”

 

”Mutta kutsutun saaneet eivät tahtoneet tulla.” Miten totta tämä onkaan nykypäivänä! Hyvin harvat jaksavat raahautua kirkkoon nauttimaan ehtoollista, kiittämään Jumalaa, kuulemaan hänen armostaan ja rakkaudestaan, rukoilemaan yhdessä, elämään hengellistä elämää. Miksi?

 

Jeesuksen vertauksen mukaan syynä on se, että he eivät välittäneet. He menivät mieluummin muualle, ”kuka pellolleen, kuka kaupoilleen”. Ihmisiä kiinnostaa paljon enemmän kaikki muu kuin Jumala ja hänen armonsa.

 

Se on järjetöntä! Sillä Jumalaltahan me olemme kaiken saaneet! Sekä pellot että kaupat! Meidän pitäisi kiittää häntä siitä, yhdessä kirkossa rukoillen.

 

Ja toisaalta, pellot ja kaupat eivät yksin riitä tyydyttämään meidän sisäistä elämän nälkäämme. Siihen riittää vain yhteys Jumalaan. Siksikin on ihan älytöntä olla välittämättä Jumalan armosta Jeesuksessa.

 

Jeesuksen vertauksen kuningas päätti valita toisen keinon saadakseen poikansa hääjuhliin tarpeeksi väkeä.  Hän käski palvelijoitaan menemään minne tahansa, toreille ja kaduille ja teille, ja kutsumaan kenet tahansa häihin. Enää ei etsitty valtakunnan silmäätekeviä tai aatelisia tai johtajia, vaan ihan kuka tahansa, joka kadulla tavattiin, kelpasi hääjuhlaan ja hänet kutsuttiin.

 

”Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, joita he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.”

 

Huomatkaa, palvelijat keräsivät kaikki, joita he tapasivat. Niin pahat kuin hyvät. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan valtakuntaan pääsemisessä ei ole väliä sillä, miten hyvä olet, miten uskovainen olet, miten hurskas olet. Sillä ei ole mitään väliä. Kaikki kelpaavat tämän kuninkaan pojan hääjuhlaan.

 

Miksi? Siksi, että Jeesus on sovittanut meidät Jumalan kanssa. Ihan meidät kaikki. Ei se ole sinusta kiinni, että pääsetkö Jumalan yhteyteen. Vaan se on Jeesuksesta kiinni. Hän on elämällään, sovituskuolemallaan ja ylösnousemisellaan ansainnut sinulle pääsyn Jumalan valtakuntaan. Sinut on kutsuttu sinne, olit hyvä tai paha.

 

Mitä sitten tarkoittaa vertauksessa sen loppuosa, jossa kuningas tulee poikansa hääjuhlaan tervehtimään vieraita. Ja sitten hän näki erään vieraan, jolla ei ollut hääpukua. Ja sitten kuningas suuttui tuolle miehelle ja heitätti hänet ulos hääjuhlasta, pimeyteen.

 

Vertauksen tämän osan ymmärtämiseksi on tiedettävä, että tuon ajan itämailla oli tavallista, että hääjuhlan isännällä oli varattuna juhlavaatteet köyhemmille vieraille. Ei sitä tarvinnut omissa rääsyissä olla ja pilata juhlatunnelmaa. Isäntä oli varannut hienot vaatteet kaikille vieraille.

 

Kun tuo yksi vieras oli juhlahuoneessa omissa retkuissaan, hän osoitti piittaamattomuutta ja halveksuntaa hänet kutsunutta kuningasta kohtaan.

 

Vertauksen tuon osan sanoma on tämä: Jumala on varannut meille juhlavaatteet omiemme tilalle. Hän tietää, että meidän oma kunnollisuutemme ei yllä hänen valtakuntansa tasolle.

 

Mutta ei sen tarvitsekaan. Jeesus tuli maailmaan sitä varten, että hän hankkisi meille Jumalalle kelpaamisen. Sitä sanotaan ”vanhurskaudeksi”. Jeesus eli täydellisen ihmiselämän, ilman syntiä. Tämän Jumalalle kelpaamisen hän lahjoittaa meille kasteessa. Ja me otamme sen käyttöömme, kun uskomme häneen, turvaudumme häneen omana vapahtajana, joka on ottanut pois syyllisyytemme ja lahjoittanut meille oman vanhurskautensa. Se on kuin pukeutumista Jeesuksen meille hankkimiin uusiin vaatteisiin.

 

Niinpä tuo vertauksen mies, joka oli tullut hääjuhlaan ilman hääpukua, hän tarkoittaa sellaista ihmistä, joka yrittää oman itsensä perusteella kelvata Jumalalle. Ehkä hänet on kyllä kastettu ja sen kautta kutsuttu Jumalan valtakuntaan. Kasteen kautta hänet on jopa otettu sinne sisälle. Mutta hän ei arvosta kastettaan eikä turvaudu siihen, mitä Jeesus on hänen hyväkseen tehnyt ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Ehkä hän sanoo sydämessään: ”En minä ole sen huonompi kuin muutkaan. Enkä minä ole tehnyt mitään pahoja rikoksia. Kyllä sen pitää Jumalalle riittää. Ei siihen mitään jeesusteluja tarvita.”

 

Mutta silloin tuo mies jättää käyttämättä Jeesuksen hänelle hankkiman juhlavaatteen. Hän yrittää omassa puvussaan keekoilla kuninkaan pojan hääjuhlassa, eikä tajua, että hänen oma hyvyytensä on oikeasti pelkkiä likaisia rytkyjä.

 

Älkäämme me olko tuon miehen kaltaisia. Turvatkaamme Jeesuksen hankkimaan Jumalalle kelpaamiseen. Sen voi tehdä vaikka tulemalle ehtoolliselle. Siinä otetaan syömällä ja juomalla käyttöön hänen meille hankkimansa Jumalalle kelpaaminen. Ne ovat hänen ruumissaan ja veressään, jonka saamme syödä ja juoda leivässä ja viinissä.

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.