Pääsiäisenä 2016 Kerimäellä

Saarna Kerimäen kirkossa

Pääsiäinen 2016

Luuk. 24:1-12

 

Hankimme pari vuotta sitten vaimoni Ullan kanssa Savonlinnasta vanhan puutalon. Sen mukana kaupassa tuli kolme antiikkiesinettä: valkoinen kulmakaappi, talonpoikainen laatikkosänky ja pikkuinen huoneentaulu. Siinä lukee tummansinisellä pohjalla kultakirjaimin: ”Totuuden tietä etsi.”

 

Minusta tuo huoneentaulu on niistä arvokkain. Tämä johtuu siitä, että sisältämä neuvo on niin arvokas. Totuutta kannattaa etsiä viimeiseen saakka; sillä ihmisen sielu on sillä tavalla rakennettu, että totuuden löytäminen ruokkii sen, mutta epätotuus rappeuttaa sen.

 

Tämä pätee oikeastaan kaikkiin asioihin. Myös sellaisiin suuriin väitteisiin, kuten sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta. Senkin suhteen voi sanoa: ”Totuuden tietä etsi.”

 

Jeesuksen ylösnousemus on uskon asia. Mutta toisaalta sitä voi lähestyä myös historiatieteen välineillä, eli kriittisesti. Silloin kysytään, että mitä oikeasti tapahtui. Miksi varhaiset kristityt alkoivat julistaa, että heidän ristillä teloitettu opettajansa, Jeesus Nasaretilainen, heräsi kuolleista?

 

Ihan vastaavalla tavalla historiatieteessä voidaan tutkia vaikkapa kertomusta ns. ”Viipurin pamauksesta”. Sehän on ikivanha legenda, jonka mukaan pyhän Andreaksen päivän iltana 1495 Viipurin linnaa uhanneet venäläiset luopuivat yht’äkkiä piirityksestä. Kaupunki pelastui, koska piirittäjät säikähtivät ihmeellistä, valtavaa pamahdusta.  Historiatiede kysyy kriittisesti, että mitä tuon kertomuksen takana oikein on.

 

Kun Uuden testamentin evankeliumien kertomuksia Jeesuksen ylösnousemuksesta tarkastellaan historiatieteen avulla, havaitaan ainakin seuraavaa: Ne eivät voi kaikissa yksityiskohdissaan olla totta. Esimerkiksi Markuksen kertomuksen mukaan naisille ilmestyi Jeesuksen haudalla yksi enkeli. Mutta Luukkaan evankeliumin mukaanhan enkeleitä oli kaksi. Johanneksen evankeliumin mukaan ihan ensimmäisenä haudalle tuli Maria Magdaleena yksinään. Eikä siinä vaiheessa enkeleitä vielä näkynyt lainkaan.Vastaavia pieniä eroja löytyy vaikka miten monta.

 

Joku voi sanoa: No niin, nyt se on todistettu! Nuo erot osoittavat, että Jeesuksen ylösnousemus ei ole totta. Se on varhaisten kristittyjen kokoonkeittämä sepustus!

 

Mutta toisaalta, lakimiesten mukaan on olemassa tällainen sääntö: Jos oikeudessa kolme todistajaa kertoo samasta tapahtumasta täysin yhtäpitävästi, he valehtelevat. He ovat ennalta sopineet, että mitä kerrotaan. Jos he kertoisivat rehellisesti, heidän kertomuksissaan olisi eroja.

 

Ehkä Uuden testamentin neljän evankeliumin keskinäiset pienet erot kertovatkin siitä, että Jeesuksen ylösnousemus tapahtui oikeasti. Että se oli hänen seuraajilleen täydellinen yllätys. Jeesuksen haudalla kävi pääsiäisaamuna useita henkilöitä. Kukin heistä alkoi toisistaan riippumatta kertoa näkemäänsä, ilman yhteistä sopimista siitä, että mitä kerrotaan. Nuo  kertomukset jäivät elämään erillisinä suullisina perimätietoina. Ne kirjoitettiin ylös vasta 30 – 70 vuotta tapahtumien jälkeen (niinkuin Raamatun tieteellisen tutkimuksen mukaan asia tosiaan on). Tämä selittäisi sen, miksi evankeliumien kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta eroavat jonkin verran toisistaan.

 

Mutta historiatiede ei usko näin helpolla, että Jeesus oikeasti nousi kuolleista. Se rakentaa vaihtoehtoisia järkeviä selityksiä, sille, miksi Jeesuksen ylösnousemuksesta alettiin julistaa. Sitten se testaa kriittisesti jokaista noista selityksistä, niin kuin salapoliisi tekee.

 

Ainakin tällaiset selitykset ovat mahdollisia:

  1. Salaliittoteoria: Opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin haudasta ja valehtelivat kertoessaan hänen ilmestymisistään.
  2. Valekuolema -teoria: Jeesus ei kuollutkaan ristillä. Hän heräsi tajuihinsa haudassa ja pakeni sieltä ja sai opetuslapset uskomaan ylösnousemukseensa.
  3. Ruumiin paikkaa vaihdettiin -teoria: Joosef Arimatialainen laittoi Jeesuksen ruumiin ensin omaan kalliohautaansa, mutta siirsi hänet sitten jonnekin muualle. Siksi opetuslapset löysivät tyhjän haudan ja alkoivat julistaa ylösnousemusta.
  4. Harhanäky -teoria: Opetuslapset näkivät harhanäkyjä ylösnousseesta Jeesuksesta. Syitä voi olla monenlaisia, esimerkiksi joukkohurmio tai vaikkapa huumaavat sienet.
  5. Joukkohauta -teoria: Jeesus mätäni joukkohautaan, koska niin ristillä teloitetuille kävi. Ns. ”ylösnousemus” on hengellinen muutos opetuslasten sisimmässä, ei muutos Jeesuksen kuolleessa ruumiissa.

Kaikki edellä mainitut teoriat sisältävät vakavia ongelmia, esimerkiksi seuraavia:

Jos kyse oli opetuslasten salaliitosta, miksi he kertoivat, että juuri naiset löysivät tyhjän haudan? Tuon ajan juutalainen mies ei keksisi sellaista valhetta, sillä se ei todistaisi mitään. Heidän kulttuurissaan naisella kun ei ollut luottoa todistajana. Niin kuin apostolit Luukkaan mukaan sanoivat: ”He arvelivat naisten puhuvan omiaan, eivätkä uskoneet heitä.”

Jos taas kyse oli valekuolemasta, miten on selitettävissä, että puolikuollut mies pääsee omin voimin ulos sinetöidystä haudasta? Roomalaiset olivat hyviä teloittamaan. Vaikka he olisivat möhlineet, silti ristiinnaulitun selviäminen elossa on hyvin epätodennäköistä.

Myöskään harhanäkyteoria ei vaikuta uskottavalta. Jeesus näyttäytyi monelle yhtä aikaa. Tällaisia eivät harhanäyt ole ainakaan psykologian mukaan.

Ja jos Jeesus mätäni joukkohautaan, muutos miten on selitettävissä opetuslapsissa tapahtunut sisäinen muutos: pelkäävistä ja toivottomista tuli rohkeita ja iloisia?

Tarjolla on vielä yksi selitys; se, jonka kirkko on esittänyt:

Nimittäin ylösnousemus -teoria: Jumala herätti voimallaan Jeesuksen kuolleista.

Se selittää Jeesusta koskevan lähdeaineiston laajemmin ja vahvemmin kuin esimerkiksi salaliittoteoria tai valekuolema-teoria. Se sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä Jeesus teki eläessään, kuka hän antoi ymmärtää olevansa ja mitä hän opetti.

Mitä siis haluan teille sanoa tällä saarnalla? Tämän: Totuus on tarua ihmeellisempää! Salaliittoteoria ja valekuolemateoria ja harhanäkyteoria osoittautuvat lähemmässä tarkastelussa taruiksi. Ihmeellinen totuus on se, että Jumala herätti voimallaan Jeesuksen kuolleista.

Se on tarua ihmeellisempää. Sillä se kestää kriittisen koettelun. Siksi elämänsä voi laskea Jeesuksen ylösnousemuksen varaan.

Rakkaat sisaret ja veljet. Jeesus on totisesti ylösnoussut!

Jos sinun on vaikea uskoa Jeesukseen, ryhdy rohkeasti punnitsemaan hänen ylösnousemuksensa todisteita ja vastatodisteita. Älä ajattele, että kyse on vain iloisesta lorusta tai pääsiäistipuista ja mämmistä ja pashasta. Kyse on Jumalan tekemästä todellisesta pelastusteosta, joka tapahtui Pontius Pilatuksen aikana Jerusalemissa

Siksi synti ja kuolema on Jeesuksessa voitettu! Ihan oikeasti! Meille on tuotu anteeksianto. Totuus on tarua ihmeellisempää. Kuolemalla ei olekaan viimeistä sanaa.

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.