Kallion kirkossa

Saarna Kallion kirkossa 29.1.2017

2. Tim. 1:7-10, Matt 14:22-33

Sammeli Juntunen

 

Olemme viettäneet Kallion ja Savonlinnan seurakuntien kanssa yhteistä reformaation merkkivuoden juhlaviikkoa. Päällimmäiseksi ainakin minulle on jäänyt kiitollisuus kirkon ykseydestä.

 

Niinpä en voi olla tässä saarnani alussa  olla siteeraamatta erästä kuuluisaa puhujaa ja erästä hänen kuuluisaa puhettaan:

 

                      ”Ich bin ein kalliolainen.” Mä oon kalliolainen.

 

Kun minut vihittiin aikanaan papiksi, niin silloin asuin vaimoni kanssa Harjutorilla ja olimme Kallion seurakunnan jäseniä.

 

Mutta se ei ole kovin harvinaista. Kun Teemu oli vieraana Savonlinnassa, niin kirkkokahveilla hän nostatti ylös käsiä ja kysyi, että kuinka moni läsnäolleista on joskus elämänsä aikana ollut Kallion seurakunnan jäsen. Parikymmentä kättä nousi.

 

Teemu piti Savonlinnassa hyvän esitelmän otsikolla ”Mitä nykykirkko voisi ottaa reformaatiosta opiksi”. Hän kiteytti sen kolmeen kohtaan: ”pysy sanassa, pysy ajassa ja pysy kasassa”. Eli: kirkon pitää uskaltaa puhua Jumalan sanaa eli evankeliumia Jeesuksesta. Ja kirkon pitää tehdä se ottamalla nykyajan haasteet huomioon. Ja se pitää tehdä siten, että erilaisista painotuksista huolimatta kirkko ei jakaudu.

 

Teemu oli oikeassa.

 

Se näkyy ainakin epäsuorasti tämän sunnuntain Raamatun teksteistä.

 

Kuulimme lukupulpetista pätkän 2. Timoteuksen kirjeestä. Siinä sanottiin, että Vapahtajamme Jeesus Kristus on ”kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin.”

 

Nykyaikana tuo tuntuu oudolta ja epäuskottavalta.

 

Sillä evankeliumi eli ilosanoma, sehän on puhetta. Mutta miten joku puhe, miten jotkut sanat voisivat ”kukistaa kuoleman ja tuoda valoon elämän ja katoamattomuuden”. Eikö Jeesus tullut tuomaan maailmaan lähimmäisistä välittämisen, konkreettisilla rakkauden teoilla? Teot kai ovat kirkossa olennaista, ei puhe?

 

Tietenkin on totta, että Jeesus teki ihmisille hyvää teoillaan. Ja niin meidänkin pitää kirkkona tehdä, kurjia pyyteettömästi rakastaen.

 

Mutta sen lisäksi Herramme puhui. Hän puhui kurjille eläväksi tekeviä sanoja.

 

Se näkyy päivän evankeliumitekstissä. Siinä opetuslapset olivat yöllä veneessä, myrskyävällä järvellä. He huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen.

 

Mikä pelasti tilanteen? Se että pimeyden ja aaltojen keskeltä heidän korviinsa kantautui Jeesuksen puhe: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”

 

Jeesuksen sanat eivät vaikuttaneet vain sisäistä rauhaa, mikä jo sekin on suurta. Mutta sen lisäksi niissä oli paljon laaja-alaisempi voima. Jeesuksen yksi ainoa sana: ”Tule!”, se sai aikaan, että Pietari astui ulos veneestä, aaltojen päälle. Ja vesi kantoi häntä ja hän käveli vettä pitkin Jeesuksen luo.

 

Paljon on pohdittu sitä, että miten tuo saattoi olla mahdollista: Oliko vene oli jo saapunut matalaan veteen lähelle rantaa ja siksi Pietari ei uponnut? Vai onko kertomuksessa kyse Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen syntyneestä legendasta, jonka tarkoituskaan ei ole kuvata tosiasioita?

 

Parempi selitys löytyy Jeesuksen sanoista  opetuslapsille. Uuden testamentin alkukielellä ne kuuluvat: ”Tharseite, egoo eimi”. Eli suoraan käännettynä: ”Pysykää rauhallisina, minä olen”.

 

Minä olen. Se on Vanhan testamentin mukaan Jumalan nimi. Kertomuksessa palavasta pensaasta Mooses kysyi Jumalalta, että ”kuka sinä olet. Mikä sinun nimesi on? Mitä minä sanon israelilaisille, joita minun pitää mennä vapauttamaan Egyptin orjuudesta?”. Ja silloin Herra sanoi Moosekselle: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille ’minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’” (2. Moos. 3:14).

 

Kun Jeesus sanoi aaltojen keskeltä ”minä olen”, niin se oli kätketty viittaus siihen, kuka hän on. Jeesus on Herra Jumala itse. Hän on olemassaolo, rajaton, ääretön, kaikkialla läsnäoleva ja persoonallinen olemassaolon voima. Hänen varassaan yksittäiset oliot ja universumi kokonaisuutena pysyvät olemassa.

 

Jeesuksessa kaiken luonut Jumalan Sana syntyi ihmiseksi. Siksi Jeesuksen Pietarille sanoma sana ”Tule!” oli niin voimakas, että vesi kantoi Pietarin. Vaikka se oli ihmissuulla lausuttu sana, se oli samalla  olemassaolon perustan sanoma sana, joka sai aikaan sen, mistä se puhui.

 

Tähän perustuu myös se, että Jeesuksesta kertova evankeliumi on niin merkittävää: ”Hän on kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin.”

 

Minä-olen on tullut ihmiseksi, tähän maailmaan. Siksi Jumalasta voi tässä maailmassa puhua sanoja, jotka ovat totta; kunhan puhutaan Jeesuksen kautta.

 

Jumalapuhe tarkoittaa, että ihmisille kerrotaan, kuka Jeesus on: miten hän syntyi, miten eli, mitä opetti. Miten hänet naulittiin ristille, miten hän kuoli ja miten hän nousi kuolleista. Ja kerrotaan, että mitä Jeesus ja hänen  vaiheensa merkitsevät ihmiskunnalle. Mitä ne merkitsevät yksilölle, joka kamppailee vaikkapa elämän merkityksettömyyden, syyllisyyden, kuoleman pelon kanssa? Kerrotaan, että ne ovat tuoneet hänellekin Jumalan armon.

 

Ja sen ne myös tekevät, yhä uudelleen. Sillä kun Jeesuksesta puhutaan, niin loppujen lopuksi se ei ole vain tiedon jakamista. Eikä se ole myöskään pelkkää tunnepuhetta. Ei, vaan siinä ylösnoussut Jeesus itse toimii. Toisaalta puhujana on tavallinen ihminen, vaikkapa pappi tai joku muu kristitty. Mutta jos hänen puheensa on evankeliumia, niin siinä puhuu samalla Kristus itse.

 

Eli siinä ihmiskunnan Vapahtaja sanoo evankeliumin kuulijalle: ”Tule!” Ja silloin kuulijalle, vaikka sinulle, käy niin kuin Pietarille. Astut veneestä ja tulet viedyksi Jeesuksen luo. Vaikka siinä ei konkreettisesti kävelläkään veden päällä, niin silti siinä tapahtuu yhtä suuri ihme. Kuolema kukistetaan evankeliumin kautta. Me saamme Jeesuksen sanojen kautta katoamattoman elämän yhteydessä häneen, joka ei katoa, vaan pitää kaiken yllä.

 

Palaan vielä ihan lyhyesti saarnani alkuun. Mainitsin, että Teemun mukaan kirkon ei ole pysyttävä ainoastaan ”sanassa”. Ei, vaan sen lisäksi myös ”ajassa” ja ”kasassa”.

 

Sekin näkyy tämän sunnuntain evankeliumitekstissä. Sen mukaan Jeesus kohtasi ihmiset heidän omassa ajassaan, heidän haasteidensa keskellä. Opetuslapset olivat  kalastajia. Siksi Jeesus ilmoitti heille itsensä kalastajien pelkojen ytimessä, myrskyävällä järvellä.

 

Teidän täällä Kalliossa tulee tehdä samoin. Mikä on pimeä, myrskyävä järven selkä täällä? Tuokaa toivottomuuden kukistava Kristuksen evankeliumi keskelle sitä, pimeyden ytimeen.

 

Ja sitten aivan lyhyesti se kolmas Teemun mainitsema asia: pysykäämme kirkkona kasassa.

 

Siihenkin saa aineksia evankeliumitekstistä. Siinähän kerrotaan, että ”kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ’Sinä olet todella Jumalan Poika.’”

 

”Kaikki, jotka veneessä olivat.” Eli tässä tunnustuksessa ”sinä olet todella Jumalan Poika” me kristityt olemme yhtä. Hänessä on meidän ykseytemme; myrskysi järvi miten paljon tahansa.

 

Ja siksi nousemme seuraavaksi tunnustamaan tuon uskomme.