Kuin sielu vailla kuningasta

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 11.12.16

Joh 1:35-37

 

Joitain viikkoja sitten kuoli eräs tunnettu ja minusta erittäin hyvä lauluntekijä, USA:lainen juutalainen nimeltä Leonard Cohen. Hän lauloi ihmiselämästä hyvin koskettavasti. Eräässä hänen laulussaan on sanat, joitten mukaan ihminen on kuin ”kapteeni, jonka laivaa ei koskaan rakennettu”, ”kuin hämmentynyt äiti, jonka kehto on yhä tyhjä”, ”kuin prima ballerina, joka ei osaa tanssia minkään tahtiin” tai ”kuin sielu vailla kuningasta”.

Tämä Cohen tuli mieleeni tämän sunnuntain aiheesta ”tehkää tie kuninkaalle”. Nimittäin johtui mieleen nämä sanat ”kuin sielu vailla kuningasta”. Se kuulostaa aika ankealta, kun sen yhdistää noihin saman merkityksisiin säkeisiin laivattomasta kapteenista ja lapsettomasta äidistä ja bellerinasta, joka ei osaa tanssia. Cohen vihjaa siis selvästi, että me tarvitsemme sielujemme kuninkaan tai olemme kuin orpo piru Luhangan markkinoilla.

Miksi sielu tarvitsee kuninkaan? Eikö sielun pidä olla vapaa, täysin vapaa?

Jeesus oli Johannes Kastajan serkku. Mutta aluksi Johannes ei tiennyt, miten merkittävä mies hänen serkkunsa oli. Tässä tekstissä kerrotaan, kuinka hänen silmänsä avautuivat.

Kun Johannes kuulutti julki, että hänen serkkunsa Nasaretin Jeesus oli kauan odotettu Messias, hän käytti Jeesuksesta sanoja ”Jumalan karitsa”. Ne ovat viittaus profeetta Jesajan kirjan lukuun 53.

Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.

Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden (Jes. 53:6–8)

Samalla sanat ”Jumalan karitsa” viittaavat tietenkin Vanhan testamentin eläinuhrikäytäntöön. Sen mukaisesti synnit laitettiin rituaalisessa synnintunnustuksessa uhrieläimen päälle, joka sitten teurastettiin. Virheetön ja viaton uhrieläin sai kärsiä kuolemanrangaistuksen syntiä tehneen Jumalan kansan puolesta. Profeetta Jesaja oli vihjannut, että tuo oli pelkkää vertauskuvallista toimintaa. Varsinainen ”Jumalan karitsa” olisi tuleva Messias, ”Herran kärsivä palvelija”, joka edustaisi koko Israelin kansaa Herran edessä ja kärsisi kuoleman sen rikkomusten tähden.

Johannes Kastaja tajusi, että hänen serkussaan Jeesuksessa tuo Jumalan kansansa puolesta antama uhrikaritsa, Herran kärsivä palvelija oli saapunut kansansa keskuuteen.

Onko se  synti ja sen sovitus nyt sitten niin tärkeä asia, että siitä pitää koko ajan puhua?

Kyllä se ikää kyllä on. Ihmisten syyllisyys Jumalan edessä on Raamatun mukaan keskeisin ongelmamme.

On Raamatussa ja Jumalassa ja jumalasuhteessamme ja ihmiselämässä toki tavattoman paljon muutakin kuin synti ja sen sovitus: On luomakunnan kauneus ja luomisen ihmeellisyys. On ihmisen järki ja sen kyky saada selville maailman järjestys ja hallita sitä. On aineelliset tarpeet, ruumiin terveys, taiteet, urheilu, luonto, harrastukset, jne, jne, lukemattoman rikas kirjo. On rakkaus, perhe, yhteiskunta …

Mutta tästä kaikesta kauniista ja hyvästä ja todesta huolimatta Raamattu keskittyy ennen kaikkea yhteen asiaan: ihmisten syntisyyteen ja siihen, mitä Jumala on tehnyt sen ratkaisemiseksi. Tämän takia Jumalan maailmaan lähettämä messias, itsekin jumalallinen persoona, Jumalan Poika, siksi hän on juuri ”Jumalan karitsaksi, joka ottaa pois maailman synnin”.

Ihmiskunnan ja yksittäisen ihmisen syntien aiheuttama syyllisyys erottaa ihmisen tehokkaasti Jumalasta. Ja samalla se erottaa meidät elämämme lähteestä. Ennen kuin tämä ero pystytään eliminoimaan, tarvitaan synnin sovitusta. Ja kukaan muu ei sitä kykene tekemään kuin Luojamme itse. Ja se maksoi hänelle tavattoman paljon: hänen oman Poikansa kärsimisen ja kuoleman puolestamme.

Siksi kaikki muu ihmisten ja Jumalan suhteessa on eräässä mielessä toissijaista siihen nähden, että meillä on Jeesuksessa ”Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”.

Hän on meidän sielumme kuningas. Ilman häntä me olemme kuin prima ballerina, joka ei osaa tanssia minkään tahdissa, tai kuin kapteeni, jonka laivaa ei koskaan rakennettu.

Ja tästä samasta syystä kirkko on alkuajoistaan lähtien keskittänyt jumalanpalveluksensa ehtoollisen mysteerin ympärille. Siinä me muistelemme Jeesusta, joka uhrattiin kuolemaan meidän syntiemme sovitukseksi. Siinä me otamme uudelleen vastaan tuon syntien sovituksen ehtoollisen leivässä ja viinissä, joissa saamme syödä ja juoda hänen kärsineen ruumiinsa ja hänen uhriverensä.

Ja siksi, ennen ehtoollista messussa lauletaan hymni nimeltä Jumalan karitsa eli Agnus Dei: ”Oi Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda meitä. Oi Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnin, anna meille rauha.”

Mutta kuten sanottua, synti ja sen sovitus eivät suinkaan ole ainoat asia Jumalan ja ihmisen suhteessa tai kristityn ihmisen elämässä. Ei, vaan syntiemme sovituksen jälkeen eteemme avautuu koko inhimillisen elämän ja muun luomakunnan rikkaus ja toisaalta sen vaiva: kärsivän lähimmäisen auttamisena, perheenä ja sen askareina, yhteiskunnan rakentamisena, työnä, tieteinä, taiteina ja oikeudenkäyttönä.

Eli: me tarvitsemme sielujemme kuningasta. Me tarvitsemme häntä, koska olemme syntisiä, emmekä selviä siksi Jumalan edessä yksin.

Mutta hän on hyvä ja lempeä kuningas. Hän ei ole tullut tuomitsemaan tai komentamaan meitä. Hän on tullut ottamaan pois maailman synnin. Ja myös meidän syntimme, ja avaamaan sitä kautta meille todellisen elämän.