Tuomas lähtökohtana

Saarna Savonlinnan Tuomiokirkossa 3.4.2016. Ylösnousseen todistajia

Joh. 20:19-31.

 

Opetuslapsi Tuomas on aika helposti lähestyttävä hahmo Raamatussa. Hän on vähän pessimistinen ja epäileväinen luonne, joka ei innostu liian helposti ja pitää niin sanotusti jalat maassa.

 

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan tästä pari esimerkkiä. Kun Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että he lähtisivät Jerusalemin lähelle Lasaruksen kotiin, Tuomakselle tuli ensimmäisenä mieleen se, että se oli järjetöntä: kaupungin hallintohan oli täynnä Jeesusta vihaavia fariseuksia ja kirjanoppineita. Tuomas sanoi toisille opetuslapsille: ”Mennään vaan, kuollaan kaikki yhdessä.” Kun Jeesus puhui opetuslapsilleen poislähdöstään ja sanoi: ”Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen”, niin Tuomas tokaisi ihan oikeutetusti: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka me voisimme tuntea tien?”

 

Tuomakseen on helppo samaistua, myös siinä, mitä tämän päivän evankeliumissa kerrotaan. Kuolleista ylösnoussut Jeesus oli ilmestynyt opetuslapsille. Jostain syystä Tuomas ei ollut silloin paikalla. Kun Tuomas palasi opetuslasten joukkoon, he kertoivat hänelle kokemastaan ja sanoivat ”Me näimme Herran” – varmaankin aivan innoissaan, sillä heidät oli vallannut ilo, kun he olivat kohdanneet Jeesuksen elävänä. Mutta Tuomas sanoi: ”En usko.”

 

Tuomaassa viehättää juuri tuo hänen epäilynsä: ”Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.” On ihan järkevää olla innostumatta ja hötkyilemättä, jos asiasta ei ole varmoja todisteita; ainakin sellaisesta asiasta, että väitetään tapetun ihmisen heränneen henkiin.

 

Mutta sitten toisaalta. Olen varma siitä, että moni suomalainen ja muukin ihminen haluaisi uskoa Jeesukseen, mutta ei voi. Väitteet Jeesuksesta ovat liian outoja ollakseen totta. Kuolleet eivät yksinkertaisesti herää kuolleista. Ja vaikka Jeesus olisikin herännyt kuolleista, niin mitä sitten? Miten hän koskettaa minua ja minun elämääni? En minä ole mikään uskovainen. Vaikka ehkä haluaisin olla. Uskosta Jeesukseen kun monet ovat saaneet elämälleen tarkoituksen. Mutta minä olen kristinuskon suhteen sivullinen, kuin Tuomas, joka ei saanut olla paikalla Jeesuksen ilmestyessä.

 

Tuomaan epäily ei siis olekaan kaikki kaikessa. Hänen asenteensa on rehellinen, mutta samalla se on traaginen: ”Ellen itse näe, minä en usko.” Ja silti olisi hienoa, että minäkin voisin uskoa.

 

Tuomas on kuitenkin hyvä lähtökohta, meille jokaiselle. Katsotaan miten Jeesus hänen kanssaan toimii.

 

Ensinnäkin Jeesus antoi Tuomaan odottaa aika kauan. Tuomas sai viikon ajan kuunnella muitten opetuslasten iloista intoilua Jeesuksen ylösnousemuksesta ja jupista itsekseen: ”Ellen itse näe, en usko.” Se on aika pitkä aika, kun kysymyksessä on näin tärkeä asia. Tuomas ei päässyt epäilystään tuumaakaan eteenpäin, ja hänestä varmaankin tuntui, että siihen hän loppuelämäksi jääkin.

 

Näin asia on monen nykyihmisenkin kohdalla. Tuomaan viikko vaan saattaa kestää monta kymmentä vuotta.

 

Mutta sitten viikon kuluttua Jeesus taas yht’äkkiä seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten kerrotaan tärkeä yksityiskohta: Jeesus kääntyi nimenomaan Tuomaan puoleen. Hän näytti hänelle naulojen haavoittamat kätensä ja sanoi henkilökohtaisesti juuri Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni.”

 

Tällä Jeesus tahtoi sanoa Tuomaalle: ”Minulla on tekemistä myös sinun kanssasi. Minä kosken myös sinua. Minä tahdon siksi, että sinä kosket minua, vaikka sitten sormellasi, pistämällä se minun haavoihini, jos et muuten kykene uskomaan.”

 

Tämä Jeesuksen henkilökohtainen puhuttelu on tärkeää myös meille nykypäivän Tuomaille. Tämän evankeliumin kautta hän sanoo meistä jokaiselle, myös sinulle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni.” Ja sitten hän sanoo: ”Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Eli: minä tunnen sinut, minä tunnen sinun epäilysi. Mutta silti minä kosken myös sinua. Älä ole epäuskoinen. Älä luule, että minun kuolemallani ja ylösnousemisellani ei olisi tekemistä sinun kanssasi.

 

Asiassa on kuitenkin yksi suuri mutta. Se on se, että ylösnoussut Jeesus näyttäytyi Tuomaalle ja siksi Tuomas uskoi. Niinkuin Jeesus itse sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”

 

Joku voi ajatella, että ”hyvähän se Tuomaan oli uskoa, kun sai nähdä ylösnousseen. Mutta kun minä en saa nähdä, niin en voi myöskään uskoa.”

 

Mutta ei se niin mene. Jeesushan sanoo Tuomaalle, että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat häneen, vaikka eivät häntä näe. Ja nämä ihmiset ovat kuulemma autuaita eli onnellisia.

 

Voisitko sinäkin olla tällainen ”onnellinen”, joka uskot Jeesukseen, vaikka et saa häntä nähdä? Kyllä voisit. No miten?

 

Puheen ja kuulemisen kautta. Jumala nimittäin ottaa käyttöönsä Jeesuksesta kertovan sanoman. Hän voi painaa sen ihmisen sydämeen, niin että se sanoma alkaa toimia siellä. Näin ihminen alkaa luottaa siihen, että ”tämä Jeesus koskee minuakin”. Hän alkaa laittaa toivonsa sen varaan, että Jeesus koskee minuakin ja on tuonut minullekin mahdollisuuden olla Jumalan lapsi. Sitä on näkemättä uskominen.

 

Eräs puoli uskossa on siis luottaminen siihen, että Jeesus on syntynyt ja kuollut ja ylösnoussut minun takiani. Juuri sitä varten Jeesus käski Tuomasta koskettamaan hänen käsiensä haavoja ja työntämään sormensa hänen kylkensä haavaan, jonka kautta roomalainen keihäs oli rikkonut hänen sydänlihaksensa.

 

Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja minun  Jumalani!” Eli: sinä Jeesus olet kuollut ja ylösnoussut minun takiani. Sinä olet minun Jumalani ja minä olen sinun ihmisesi!

 

Tuomas tuli siis uskomaan sen kautta, kun hän henkilökohtaisesti sormellaan kosketti Jeesuksen haavoja. Näin hän ymmärsi tämän minun takiani -asian, eli sen että Jeesus koskee häntä.

 

Tämä sama on mahdollista meille nykyajan Tuomaille. Ei siihen välttämättä tarvita näkemistä. Se voi tapahtua myös kuulemisen kautta. Sinä voit kuulla sen, että Jeesus koskee myös minua. Silloin laitat luottamuksesi sormen hänen haavoihinsa ja luotat siihen, että hän on kuollut ja ylösnoussut sinun takiasi.

 

Tämä sama näkemättä uskominen toteutuu myös ehtoollisella. Siinä sinulle annetaan Jeesuksen haavoitettu ruumis ja veri omaksi. Se annetaan sinulle jopa suulla syötäväksi ja juotavaksi. Mutta ei sekään tapahdu näkemällä. Vaan se tapahtuu syömällä ja kuulemalla, kun ehtoollisen jakaja sanoo: ”Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu.” ja ”Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu.” Kun saat leivän ja viini suuhusi ja kuulet nuo sanat, sinä saat ajatella olevasi opetuslapsi Tuomas, joka kosketat Jeesuksen haavoja, jotka hän sai sinun takiasi. Usko sen kautta.

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.