22. kolm. jälk. sunnuntai 1996

Saarna. 22. Kolm. jälk. sunn. 1996. Matt 18:23-35. Simpele.

Alttarilta kuulimme Jeesuksen vertauksen, joka käsitteli anteeksiantamista. Jeesus kertoi tuon vertauksen sen jälkeen, kun Pietari oli kysynyt häneltä näin: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"

Kun annat jollekulle anteeksi, sinun on uskallettava tuntea,  että sinua on luokattu. Paha on tuotava näin päivänvaloon. Ilman sitä ei ole anteeksiantamusta. Aina pahaa ei tuoda päivänvaloon siten, että loukkaaja kävisi pyytämässä loukatulta anteeksi. Silti loukattu voi antaa loukkaajalle anteeksi, jos hän itse myöntää itselleen, että hänelle on tehty pahaa. Ei saa alkaa vähätellä kärsimäänsä vääryyttä. Siitä seuraa vaan se, että kärsitty paha arpeutuu sieluun ruveksi, joka katkeroittaa elämää. Kärsitty paha ja sitä seuraava haavoitettu olo on kohdattava alastomana.

Sitten anteeksiantamuksessa seuraa kärsityn pahan unohtaminen. Sen minua loukanneen ihmisen hyväksyminen sellaisena, että hän ei sitä tekemäänsä pahaa olisikaan tehnyt. Tai niinkuin Jumalan anteeksiantamuksesta sanotaan: Hän heittää meidän pahat tekomme meren syvyyteen. Sellaista on anteeksianto: toinen on tehnyt minulle oikeasti pahaa. Mutta minä heitän hänen vikansa edestäni kuin meren syvyyteen, 8 000 metrin syvyyteen, eivätkä ne sieltä enää palaa. Se, joka on minua loukannut, hän on minun kanssani meren pinnalla, samassa pelastusveneessä. Tehty ja kärsitty paha on heitetty yli laidan.

Mutta tämä kaikki on vasta taustaa Pietarin kysymykselle. Hän kyllä tiesi, että anteeksiantaminen on tälläistä. Mutta hänen kysymyksensä kuuluu: Miten monta kertaa tälläinen tuskallisen vaikea anteeksiantamisen prosessi täytyy käydä läpi yhden ja saman ihmisen kanssa? - Ihanko seitsemän kertaa?

Yhden kerran ihminen ehkä voi antaa sydämestään anteeksi. Tai kaksi. Mutta jos sama henkilö tekee väärin minua kohtaan kolmannen kerran, niin voiko sitä enää antaa anteeksi? Ehkä sitä voi yrittää, mutta siitä huolimatta sisin on niin haavoilla, että tuota ihmistä alkaa kaihtamaan ja luottamus häneen on mennyt.
Kuluu useita vuosia ja jos tuo ihminen on koko sen ajan ystävällinen minulle, niin pystyn ehkä antamaan hänelle anteeksi. Mutta jos hän sitten vielä rikkoo neljännen kerran, niin silloin kaikki on mennyttä. Entiset loukkaukset pulpahtavat hetkessä pintaan meren syvyydestä ja ihmissuhde on riekaleina. Ihmisen sydän ei ole sellainen, kuin Jumalan, joka haihduttaa syntimme olemattomiin, kun hän antaa anteeksi. Ihmisen sydän ei kestä ehkä edes neljää kunnon loukkausta samalta ihmiseltä. Ja tässä Pietari ihmettelee, että ihanko seitsemän kertaa pitää antaa anteeksi.

Silloin Jeesus sanoi Pietarille: ."Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa". Se tarkoittaa samaa kuin: loputtomiin. Sinua loukkaavalle ihmiselle on annettava anteeksi äärettömän monta kertaa; joka kerta, kun hän tulee pyytämään anteeksi, vaikka maailman loppuun asti.

Sitten Jeesus kertoi alttarilta kuulemamme vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia."

Kymmenentuhannen talentin velka on aivan hillittömän suuri. Talentti oli 6 000 denaaria ja denaari oli tuon ajan tavallisen duunarin päiväpalkka. Jos oletamme, että duunari tienaa puhtaana käteen 200 mk päivässä, saamme yhden talentin arvoksi 1 200 000 mk. Ja noita talentteja palvelija oli velkaa 10 000. Siis pyöreästi 12 miljardia markkaa oli tämä heppu pystyssä herralleen.

Kuningas on vertauksessa joku suurkuningas, joka panee virkamiehensä tilittämään itselleen maakunnista koottuja verorahoja. Velkasumman tajuton määrä, 12 miljardia markkaa, on kuitenkin vain vertauskuvallisena mahdollinen: Niin velkaisena ihminen seisoo viimeisellä tuomiolla Jumalan edessä. Kuningas on siis Jumala ja palvelija on meistä jokainen.

"Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava." - Mutta ei se velka tulisi edes sadannelta osaltaan maksetuksi, ei vaikka palvelija olisi kuninkaan mahtimies. Kuitenkin kuninkaan ehdoton oikeudenmukaisuus vaatii, että velka on maksettava.

Mitä palvelija tekee? - Hän heittäytyi maahan kuninkaan eteen ja pyysi: "Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken." Hän siis tunsi olevansa velvollinen velkansa suorittamiseen, olipa se mahdollista tai ei. Voisihan sitä vaikka lotota. Pitäisi tosin voittaa joka viikko peräjälkeen päävoitto 100 vuoden ajan, jos keskimääräinen 7 oikein toisi 2,5 miljoonaa. Vasta sellaiselle säkällä lotto antaisi 12 miljardia.

Tämä on ihmisen olotila Jumalan edessä: velka, jota ei pysty maksamaan koko elämänsä aikana. Monissa ihmiskunnan runoissa, romaaneissa ja lauluissa tämä perustunto saa ilmauksensa, kun niissä puhutaan velasta, jonka jokainen ihminen joutuu kerran omalla kuolemallaan maksamaan.

Mutta. Tässä puhutaan ihan muusta.

 - "Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi".

Usein, kun ihminen kuulee sanan evankeliumi, hänestä se kuulostaa samalta, kuin "evan-keljumi". Joku kelju asia, kuin koukku lihassa, josta Jumala nykii ja keljuilee. Mutta se koukku, ja se kelju, se on vasta esiaste. Se, että syyllisyyden on tultava päivänvaloon, ennenkuin anteeksianto on mahdollinen. Näin meidänkin on tultava Jumalan eteen velkamme kanssa, jotta sen voisi saada anteeksi.

Mutta evankeliumi on oikeasti eu-angelion, eikä mikään kelju asia. "Eu" on kreikkaa ja tarkoittaa "hyvä" ja "angelion" tarkoittaa sanomaa. Siis: hyvä uutinen, tai ilosanoma. Mutta tämäkin sana on meille niin kulunut, ettei se säväytä.

Jeesuksen vertauksessa kuitenkin velan anteeksianto saa niin huimaavat mittasuhteet, että sitä ajattelemalla sana evankeliumi saa oikean tunnearvon: se on niinkuin se, että yksityisen ihmisen 12 miljardin velka annetaan anteeksi. Sitä ei tarvitse maksaa itse, ei edes viimeisellä tuomiolla. Sen maksoi Jeesus Kristus, kun hän kuoli sinun syntiesi takia sovitusuhrina. "Me harhailimme kaikki eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani kaikkien meidän syntivelan hänen kannettavakseen". Se on maksettu, siksi se on anteeksiannettu.

Vertauksen loppu perustelee sen, miksi kristityn on annettava toisille ihmisille anteeksi loputtoman monta kertaa.

Velan anteeksisaanut palvelija meni ulos ja tapasi siellä miehen, joka oli vipannut häneltä 100 denaria, eli aikamoisen summan. Meidän äsken käyttämämme kurssin mukaan 20 000 mk. Sellaisen saatavan unohtaminen on vaikeaa. Vai voisitko sinä olla kirjoittamatta nimismiehelle ja ulosottomiehille, jos joku olisi sinulle velkaa 20 000?

Sellainen on aivan yhtä vaikeaa, kuin anteeksiantaminen minua yhä uudelleen loukanneelle ihmiselle.

Mutta silti: kuinka mitätön tuo velka oli sen yli-inhimilliset mittasuhteet saaneen velkasumman rinnalla, jonka palvelija oli juuri saanut herraltaan anteeksi. Samoin: kuinka paljon enemmän sinä olet saanut Jumalalta anteeksi, kuin mitä ovat ne kipeät loukkaukset, joilla tietyt ihmiset ovat sinua yhä uudelleen loukanneet.

Siksi: Anna anteeksi heille. Anna anteeksi. Tunne mielessäsi se, kuinka kipeästi sinua on sattunut, mutta anna silti anteeksi.

Ja sinä, joka olet tehnyt pahaa lähimmäisellesi: uskalla pyytää anteeksi. Ehkä sinusta tuntuu siltä, että olet tehnyt niin pahasti tai niin monta kertaa väärin, että enää ei ole mahdollisuuksia välien korjaantumiseen. - Kerro silti, että kadut ja haluaisit saada takaisin avoimen luottamuksen, jonka olet itse särkenyt.

Sinulla on toivoa saada anteeksi, jos olet loukannut kristittyä. Kristityllä on nimittäin suurempia kykyjä, kuin pelkät normaalit inhimilliset kyvyt. Kristitty voi kyetä (tosin vaikeasti) antamaan anteeksi sellaisia loukkauksia, että pelkkä ihminen ei siihen kykene, vaan on niin haavoilla, että voi vain vihata. - Ai miksi? - Siksi että usko tekee kristityn osalliseksi jumalallisesta luonnosta. Jumala on antanut meille lupauksensa siitä, että meidän itsekunkin yli-inhimillisen suuri velka on Kristuksen sovitustyön takia annettu anteeksi. Kun me uskomme tuohon lupaukseen, Raamattu sanoo, että me "tulemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta" (2 Piet 1:4). Meissä on salatulla tavalla läsnä Kristus itse. Me tulemme osallisiksi siitä Kristuksesta, joka on niin armollinen, että hän antaa syylliselle anteeksi 12 miljardin velan. Ja siksi, hänen meissä tekemän vaikutuksen vuoksi, siksi meidänkin on oikeasti mahdollista antaa anteeksi niille, jotka ovat meitä oikeasti loukanneet. Jos siis etsit mahdollisuutta antaa anteeksi kärsimäsi kipeät loukkaukset, niin etsi yhteyttä Kristukseen.

Katsokaa itsekukin, onko teillä kellään mitään hampaankolossa jotain toista kohtaan, edes jotain vähäistä. Niin ei saa olla. Kaikki pitää antaa anteeksi. Pienenkin toisen epäilyn on hävittävä. Seurakunnassa pitää vallita puhdas ilmapiiri. Se on Jumalan tahto.

Rukoilkaamme.