Kiirastorstain iltakirkko 1997

Saarna. Kiirastorstain iltakirkko 1997, 2. vsk (1 Kor 11:23-29). Simpele.

Ehtoollisen asetussanat alkavat seuraavasti: "Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän" jne. "Sinä yönä, jona hänet kavallettiin", se tarkoittaa kiirastorstain ja pitkäperjantain välistä yötä. Siis tätä yötä, tätä iltaa vietämme sen muistoksi, että Jeesus nautti viimeisen illallisen opetuslastensa kanssa ennen kärsimistään ja kuolemaansa.

Mutta emme ainoastaan muistele Herran viimeistä illallista, vaan saamme itse olla noita opetuslapsia, jotka syövät yhteisen aterian Herransa kanssa, surren ja itkien hänen kärsimystään ja kuolemaansa. Mekin olemme niitä, joille Jeesus sanoi: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin." Siksi meidän surumme muistellessamme Jeesuksen kuolemaa on suloisen kirpeällä ilolla sekoitettua, sillä kuka voi olla tuntematta iloa ollessaan Hänen palveltavanaan.

Kun siis ehtoollisella muistelemme Herran kärsimystä ja kuolemaa, niin samalla kyse on enemmästä kuin muistelemisesta. Me tulemme leivässä ja viinissä osallisiksi Kristuksen ruumiista ja verestä. Niinkuin apostoli Paavali kirjoitti: "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?"

Lehtien yleisöosastoissa keskusteltiin vähän aikaa sitten siitä, että ehtoollisviinin pitäisi saada olla kotimaista marjaviiniä. Siinä yhteydessä monet esittivät seuraavan ajatuksen: ehtoollisessa on tärkeintä hiljentyminen ja se ehtoollisen ajatus, muu on vertauskuvaa. - Muu on vertauskuvaa; viini ja leipä ovat vertauskuvia.

Mutta tämä ei ole totta. Herra Jeesus ei antanut meille ehtoollista asettaessaan pelkkää vertauskuvallista muistojuhlaa. Ei, vaan hän antoi meille oman lihansa ja verensä syötäväksi ja juotavaksi, että me saisimme syntimme anteeksi. Ei syntejä anna anteeksi vertauskuvallinen uhri. Eikä syntejä anna anteeksi vertauskuvan hurskas ajatteleminen ehtoollisella. Ei, vaan ainoa anteeksianto on Kristuksen ruumiin ja veren todellinen uhraaminen syntisten edestä. Tämän ruumiinsa ja verensä todellisen uhrin hän yhdisti meitä varten ehtoollisen leipään ja viiniin, että me niitä syömällä tulisimme osalliseksi hänestä ja saisimme synnit anteeksi.

Mutta kuka voi tämän uskoa? - Sehän on leipää, näyttää leivältä ja maistuu leivältä. Ja sehän on viiniä, maistuu viiniltä ja tuoksuu viiniltä. Miten se voi muka olla Jeesuksen ruumis ja veri?

Mutta kuitenkin meillä on Jeesuksen itsensä selvät sanat, jotka hän sanoi ehtoollisen leivästä: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne". Ja viinistä: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni". Ja hän määräsi ihan selvästi, että tätä uuden liiton ateriaa, jossa hänen ruumiinsa ja verensä on leipä ja viini, että sitä ateriaa hänen opetuslapsensa nauttisivat hänen muistokseen jatkossakin, myös tänäänkin.

Tässä järkemme joutuu pyörälle päästään. Se joutuu lopettamaan toimintansa tässä paikassa. Muuten me emme voi syödä ja juoda ehtoollista niinkuin se pitää syödä ja juoda, eli uskoen että leipä on Kristuksen ruumis ja viinimalja uusi liitto hänen veressään. Tästähän Paavali kirjoittaa: "Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, se syö ja juo itselleen tuomion".

Joku ehkä ajattelee, että kirkko vaatii meitä ehtoollisessa uskomaan mahdottomia ja järjettömiä asioita, jotka eivät oikeasti kuulu kristinuskoon. Mutta ajattele, eivätkö kaikki kristinuskon asiat ole mahdottomia ja järjettömiä. Jeesushan julisti itsestään, että hän, lihaa ja verta oleva ihminen, hän on Jumalan Poika, jossa Jumala itse laskeutui taivaasta alas ja syntyi ihmiseksi äidistään Mariasta. Voisiko olla suurempaa ristiriitaa kuin se, että ääretön Jumala tulee todellisesti ihmiseksi, lihaksi ja vereksi, niinkuin mekin olemme? Ja kuitenkin tähän ristiriitaan uskomista Jeesukseen uskominen oli alusta alkaen. Jo opetuslapsien piti uskoa seuraava järjenvastainen ristiriita: "Tämä ihminen, jonka näen silmilläni ja jota kosken käsilläni, hän on Jumalan Poika".

Se on ihan samanlainen ristiriita, kuin se että: "Tämä leipä, jonka maistan suussani ja nielen, että se on Jeesuksen ruumis". Tai että: tämä viini on Herrani veri.

Siksi: Kaikkina aikoina kaikki Jeesukseen uskominen on ollut sellaista, että jos seuraat järkeäsi, et voi uskoa. Järjen pitää uskon perusasioissa vaieta ja sokeutua. Usko on nimittäin sokeaa. Se ei näe mitään, vaan se kuuntelee Jeesuksen sanoja ja suuntautuu niitten mukaan. Jos usko seuraisi järkeä ja näköaistia, se sanoisi: "Ei tuo Jeesus voi olla Jumalan Poika, hänhän on ihminen". Tai: "Ei tuo leipänen voi olla Jeesuksen ruumis, sehän on jauhoa". Mutta usko on sokea. Usko ei näe, vaan se kuulee Jeesuksen sanoja ja roikkuu niissä järjen vastustuksesta huolimatta. Ehtoollisella usko ensiksi kuuntelee huolellisesti Herran sanoja: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan". Usko kuulee ne sanat, mutta se ei käy järkeilemään niitten kanssa. Ei, vaan usko sanoo: "Minä uskon tämän, vaikka en ymmärrä; Herra auta minun epäuskoani".

Minulla itselläni on kaikesta huolimatta aina kiusauksena ajatella, että jospa ehtoollinen sittenkin on pelkkä vertauskuva, eikä oikeasti Jeesuksen ruuumiin ja veren syömistä ja juomista. Ehkä jollain teistäkin on tälläinen kiusaus. Siksi luen vielä tähän loppuun Jeesuksen omia sanoja Johanneksen evankeliumin 6 luvusta. Niissä hän puhuu aivan selvästi ehtoollisesta. Jeesus sanoi:

"Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää."

Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: "Kuinka tuo mies voi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?" Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka (ja) minun vereni on todellinen juoma. (Huomatkaa tämä: Minun lihani on todellinen ruoka ja minun vereni on todellinen juoma.) Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö". ... Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?"

Noitten Jeesuksen sanojen perusteella me saamme olla varmoja siitä, että tänään ehtoollisella me pureksimme Jeesuksen lihan ja nielemme hänen verensä, sillä hän on sanonut, että hänen lihansa on todellinen ruoka ja hänen verensä on todellinen juoma.

Tämä on meille tavaton lohdutus. Sillä me olemme hänen edessään aralla mielellä ja ajattelemme, että en minä ole elänyt hänen tahtonsa mukaisesti. Miten minä näin itsekäs ja maallistunut ihminen voisin kestää hänen edessään, Kristuksen edessä? Juuri tälläistä omantunnon arkaa ihmistä varten Jeesus asetti ehtoollisen, niin että huono kristitty voi tulla hänen luokseen ja pysyä hänessä ehtoollispöytään tulemalla: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö".

Syömällä ja juomalla saa Jeesuksen itsensä elämäkseen, tulee tiukasti hänen yhteyteensä ja pysyy hänessä. Eikö se ole suurin ilo, mitä minulla voi olla, että minä tälläisenäni saan hänet omakseni, ja vielä kaikkien syntieni sovitukseksi. Ja myös sinä, millainen oletkin. On vain muistettava, ettei ole niinkuin nuo juutalaiset, jotka sanoivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?" Ei saa ruveta järkeilemään ja tekemään ehtoollisesta pelkkää vertauskuvaa, järjelle vähemmän sietämätöntä vertauskuvaa. On otettava Jeesuksen sanat niin ihmeellisinä, kuin ne ovat: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni". Se on uskoa. Siksi ehtoollinen syödään ja juodaan rukoillen: "Minä uskon. Herra auta minun epäuskoani". Minä uskon, Herra auta minun epäuskoani. Se on oikea asenne ehtoolliselle tultaessa.