Juhannus 1996, saarna

Saarna. Juhannuspäivä 1996. Jes 40:1-8. Simpele.

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Juhannusta vietetään Johannes Kastajan muistoksi. Hän oli partainen ja palavasilmäinen autiomaan saarnaaja. Hän pukeutui kamelinkarvaan ja nahkavyöhön ja söi vain autiomaasta löytyvää ruokaa, heinäsirkkoja ja villien mehiläisten hunajaa. Hän saarnasi ihmisille ja kehotti heitä katumaan syntejään.

Johannes Kastajan tehtävänä oli valmistaa ihmisiä siihen, että he voisivat uskoa Jeesukseen, Jumalan Poikaan, joka oli hänen jälkeensä tulossa maailmaan.

Jumalan Pojan Jeesuksen maailmaan tuleminen tapahtuu kolmella tavalla: Ensinnäkin hän tuli kerran maailmaan syntyessään ihmiseksi äidistään neitsyt Mariasta. Toiseksi hän tulee maailmaan nykyisin joka päivä silloin, kun hän syntyy meidän ihmisten sydämissä, kun uskomme häneen. Kolmanneksi hän tulee maailmaan maailman lopussa, tuomarina, jolloin hän tuomitsee vääryyden ja palkitsee pyyteettömän rakkauden.

Näistä Jumalan Pojan maailmaan tulon tavoista ensimmäinen on perustava. Kaksi muuta tapaa ovat mahdollisia, koska tuo ensimmäinen tapa on jo tapahtunut.

Kun Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, hän yhdisti jumaluutensa perustavalla tavalla ihmisyyteen. Hän tuli lihan ja veren tasolla tänne meidän luoksemme, jotka olemme lihaa ja verta. Jeesuksessa Jumala tuntee ihmisen tunteilla, ajattelee ihmisen ajatuksilla ja on ihmisen ruumiissa.

Se, että näin on tapahtunut, mahdollistaa sen, että toinen Jumalan Pojan maailmaan tulemisen tapa on mahdollinen. Koska Jumalan Poika jo on sinun tasollasi, koska hän jo itsekin on ihminen, on mahdollista, että hän syntyy sinun sydämessäsi. Hänhän on jo Mariasta syntyessään yhdistänyt ihmisyyden itseensä ja siksi hän on jo oikeastaan yhdistynyt sinuun, koska sinäkin olet ihminen. Uskoessasi häneen tämä tulee todeksi sinussa ja sinä tulet tuntemaan hänen kauttaan Jumalan ihmeellisellä, salatulla tavalla. Hän on läsnä tuntemattomana, mutta kuitenkin niin tunnettuna, että hän juottaa sielusi syvimmän kaipauksen ja Jumalan janon niin, että mikään ei voi sinua enää tehdä elämässäsi kokonaan orvoksi.

Molempiin Jumalan Pojan maailmaantulemisen tapoihin liittyvät Johannes Kastajasta lausutun ennustuksen sanat, jotka äsken luettiin:

    "Ääni huutaa: - Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut."

Johannes Kastaja oli se huutavan ääni erämaassa, joka teki tietä ihmisten sydämiin, että he voisivat uskoa Jeesukseen Vapahtajana.

Mutta ei vain hänen aikanaan ollut notkoja huippuja, mäkiä ja louhikoita, joita piti tasoittaa, jotta Jeesukseen voitaisiin uskoa. Näitä kaikkia on nykyäänkin. Meidän ihmisten sydämissä on notkoja, on korkeita huippuja, on louhikoita ja on mäkiä, jotka tekevät Jeesukseen uskomisen mahdottomaksi. Niitten takia Jumalan arvokkain lahja ihmiskunnalle jää monen yksittäisen ihmisen kohdalla hyödyttömäksi hylkytavaraksi. Siksi Jumala raivasi niitä pois Johannes Kastajan kautta ja raivaa nykyäänkin monin tavoin.

Ihminen ei itse mitenkään pysty valmistamaan sydäntään uskomaan Jeesukseen. Uskominen tai ei-uskominen ei ole ihmisen itse tahdollaan valittavissa. Ei - Jumalan itsensä on valmistettava sydämiin tie Jeesukselle, että usko voi syntyä.

Sydämissä on monenlaisia uskomisen esteitä, jotka Jumalan on tasoitettava. On korkeita mäkiä ja huippuja. Niitä ovat ihmisen henkinen ylpeys, joka ei voi myöntää, että ihminen on syntinen ja elää itsessään vailla Jumalaa ja on siksi Jumalan tuomion alla. Ihminen sanoo mielessään, että "olenhan minä vähän syntinen, mutten niin kovin paljon, vaan silleen, kun muutkin". Mutta kun Jumalan totuuden valossa käydään ruotimaan tälläistä ajatusta, havaitaan, että juuri tuossa ajatuksessa on synnin ydin. Ihminen ei halua Jumalan anteeksiantamusta, koska hän ei halua Jumalaa, ei ainakaan sillä tavalla, että joutuisi riippuvaiseksi Jeesuksen hankkimasta armahduksesta.

Tälläiset huiput Jumala murtaa meistä pois osoittamalla, että niissä on kyse kadottavasta synnistä, joka erottaa ihmisen Jumalasta. On selvää, että tuollainen huippu yksityisen ihmisen sydämessä tekee tehottomaksi hänen kohdaltaan sen, että Jumalan Poika on syntynyt ihmiseksi häntä varten ja hänen syntejään sovittamaan. Se huippuhan saa aikaan sen, että juuri tuota Jumalan ihmiseksituloa ihminen ei halua sydämessään hyväksyä. Mutta kun Jumalan sana aikansa syyttää, ehkä joillain koko elämän, niin silloin ihminen murtuu Jumalan eteen, luopuu turhasta itsepuolustelusta ja hyväksyy ilomielin sen, että Jeesus Kristus on kuollut ristillä hänen syntiensä sovitukseksi ja tuonut yhteyden Jumalaan hänelle.

Sitten ihmissydämissä on notkoja, jotka edellä luetun tekstin mukaan Jumalan pitää tasoittaa. Sydänten notkot ovat sitä, että ihminen haluaisi uskoa, mutta kokee, ettei tohdi ja uskalla.

Tälläiseen on nähdäkseni useita syitä. Eräs on se, että taannoin Suomessa painotettiin aivan mahdottoman paljon uskoontulemisen kokemusta ja uskovaisuutta. Kaikilla ei kuitenkaan ole tälläistä kokemusta, eivätkä he siksi koe olevansa uskovaisia, eivät edes kristittyjä sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka Jumala ja Jeesus ovat heille tärkeitä asioita. "Uskovainen" tuntuu aivan liian korkealta ja pelottavalta sanalta, jotta ihminen uskaltaisi sulkea itsensä sen piiriin. Samalla hän arkana sulkee itsensä pois Kristuksen yhteydestä, koska luulee, että Kristus on viimekädessä vain ns. tosiuskovaisten asia.

Tälläisiin sydämen notkoihin Jumala ajaa hiekkaa, eli rohkeutta omaksua Kristus omaksi Vapahtajaksi elämäntyylistä riippumatta. Jumalan sana sanoo, että Jeesus on syntynyt ihmiseksi; ei se sano, että Jeesus on syntynyt uskovaiseksi. Koska sinäkin olet ihminen, on Jumalan Poika Jeesus syntynyt sinua varten. Siksi sinä saat omistaa hänet Vapahtajaksesi ihmisyytesi perusteella. Ei Jumala kaipaa sitä, että sinulla pitäisi olla uskoontulon kokemus tai uskovaisen tyyli. Kristus on sinun omasi ja sinä olet hänen omansa, vaikka sinä olet vain ihminen, etkä mikään uskovainen. Kristuksen Isä, Jumala, on nimittäin käskenyt häntä olemaan ihmisten Vapahtaja ja siis myös sinun Vapahtajasi. Kuuntele, mitä Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin 6. luvussa: "Joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä ulos".

Louhikkojakin täytyy Jumalan meidän ihmisten sydämessä tasoittaa. Louhikkoa on se, että ihminen haluaisi uskoa Jeesukseen, muttei millään pysty uskomaan. Kun louhikkosydäminen ihminen kuulee esim. pienoisevankeliumin "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä", hän ajattelee: "Niin, siinä sanotaan 'ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi'. Niinpä niin, 'joka uskoo'. Mutta kun minä en voi uskoa, en vaikka haluaisin. Eipä kai Kristus minua varten olekaan."

Näitä ihmisiä on nykyisin hyvin paljon. Kristinusko tuntuu houkuttelevalta, mutta sanoma Jeesuksesta on niin käsittämätön, ettei sitä voi tajuta tai edes uskoa todeksi.

Näille ihmisille haluaisin sanoa, että ihminen ei tosiaankaan voi itse päättää, että nyt alan uskoa. Mutta tästä huolimatta ei pidä lopettaa uskon etsimistä ja sen pyytämistä Jumalalta.  Raamatussa Jeesus lupaa: "Pyytäkää, niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa, jokainen etsivä löytää ja jokaiselle kolkuttavalle avataan".

Jokainen pyytävä saa. Jokainen etsivä löytää. Voin itse vakuuttaa, että tuo Kristuksen lupaus pitää paikkansa.

Itse kuulin monta vuotta sitten Jumalan ihmiseksitulosta ja se kuulosti minusta elämäni tärkeimmältä asialta, jos se olisi totta. Mutta en millään voinut uskoa, että se olisi totta. Siksi kävin rukoilemaan hellittämättä ja pyytämään Jumalalta kaikin voimin, että voisin uskoa Jeesukseen Jumalan Poikana. Vetosin koko ajan rukoillessani tuohon lukemaani Jeesuksen lupaukseen "Jokainen pyytävä saa ...".

Sain kyllä rukoilla aika pitkään, melkein viikon. Mutta sitten Jumala vaikutti sen, että saatoin uskoa, että Jeesuksessa Jumala on tullut ihmiseksi minuakin varten.

Luulen, että Jumala tahallaan tekee meille uskomisen usein hyvin vaikeaksi. Hän ikäänkuin leikkii piilosilla-oloa meidän kanssamme, eikä meillä ole mitään aavistusta siitä, missä hän on piilossa. Hän antaa meidän etsiä itseään kauan, aina eätoivoon asti. Ehkä hän tekee tämän sen vuoksi, että oppisimme oman kokemuksemme kautta, miten arvokas asia usko on. Kun ihminen huomaa, ettei hän omasta voimastaan voi uskoa, osaa hän sitä enemmän arvostaa uskon lahjaa, kun hän sen sitten aikanansa saa.

Sydämensä kiviseksi louhikoksi tuntevan tulee hellittämättömän rukoilemisen lisäksi myös lukea Uutta Testamenttia, vaikka ei sitä jaksaisikaan uskoa todeksi. Mitään tunteita ei missään tapauksessa saa odottaa. Jos niitä jää etsimään, ei koskaan voi uskoa Jeesukseen.

Tunteiden sijasta pitää alkaa koetella mielessä esim. Johanneksen evankeliumin lupauksia, koitella mielessä, ovatko ne totta. Jeesus lupaa: "Minä ole elämän leipä, joka tulee minun luokseni, sen ei koskaan ole nälkä." Tai: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä". Mieti: Onko tämä totta, koskeekohan se minuakin?

Tälläisiä lupauksia mielessään koetteleva ihminen uskaltaa vähitellen alkaa pitää totena näitä Jeesuksen sanoja ja uskaltaa nojautua koko painollaan niitten varaan, omia tunteitaan ja oman järkensä todistusta vastaan.

Eikä pidä säikähtää, kun raamatunkohdassa on sana usko ja siinä kehotetaan uskomaan. Jos silloin ajattelet, että se ei koske sinua, koska et osaa uskoa, et koskaan voikaan uskoa. Parempi on lukea esim. pienoisevankeliumi ilman "joka häneen uskoo"-sanoja ja niitten tilalla "etten minäkään". Silloin voit uskaltaa luottaa siihen. Ja Jumalan sana ja Jumalan sinuun huomaamattasi istuttama usko raivaa louhikon tasaiseksi ja Kristus saa sydämessäsi tilaa.

Uskomiseen tullaan siis siten, että mietiskellään ja koetellaan vielä epäuskoisena omalle kohdalle niitä lupauksia, jotka Jeesus on luvannut kaikille ihmisille, eikä pelkästään uskovaisille. Huomiota ei pidä kiinnittää omaan uskoon tai epäuskoon, vaan Jeesuksen lupauksiin Uudessa Testamentissa. Ne ovat se tärkeä, jonka varassa jumalasuhteesi on. Tärkeitä eivät ole omat ajatuksesi omasta uskostasi tai epäuskostasi.

Näitä kaikkia, mäkiä, notkoja ja louhikoita Jumalan Pyhä Henki raivaa ja tasoittaa meidän kaikkien sydämessä, jotta ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika voisi syntyä meillekin. Tätä työtä hän teki aikanaan Johannes Kastajan kautta Israelin kansan keskuudessa ja sitä samaa hän tekee nykyään meissä, jotta me voisimme uskoa Jeesukseen, maailman Vapahtajaan.

Rukoilkaamme: