Radiosaarna 11.5.2014

Radioitava messu Savonlinnan Tuomiokirkossa 11.5.2014

3. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 17:11–17; 1.Piet. 1:3–9

 

Rakkaat kristityt. Tänä päivänä toivotan kaikille, mutta erityisesti äideille: ”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.”

Jotkut ovat sitä mieltä, että saarnaa ei pitäisi aloittaa noin. Se kun on sellaista saarnatuoliliturgiaa; sanoja vailla sisältöä.

Mutta ei se ehkä niin ole. Martti Lutherin mukaan noissa kahdessa sanassa ”armo” ja ”rauha” on lyhyesti kuvattuna kristinuskon ydin: Meillä on Jeesuksen takia Jumalan armo. Ja se antaa rauhan.

Siksi toistan vielä tuon ns. apostolisen tervehdyksen: ”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.”

Päivän evankeliumiteksti on kappale  Jeesuksen esirukousta, jonka hän rukoili opetuslastensa puolesta ennen kuolemaansa. Tai oikeastaan Jeesus rukoili sen  myös jälkipolvien puolesta. Myös meidän puolestamme,  jotka olemme tänään täällä Savonlinnan Tuomiokirkossa. Tai sinun puolestasi, joka osallistut jumalanpalvelukseen radion välityksellä.

Mihin Jeesus rukouksellaan pyrki? Se käy ilmi näistä sanoista: ”Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa,  jotta minun iloni täyttäisi heidät.” (Joh. 17:13).

”Jotta minun iloni täyttäisi heidät”. Se on oikeastaan samaa asiaa kuin apostolinen tervehdys:  Jeesuksen kautta meillä on Jumalan armo ja rauha. Silloin Jeesuksen oma ilo täyttää meidät.

Mistä se ilo tulee? Se käy ilmi tekstin lopusta. Siinä Jeesus pyysi Jumalalta: ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.”

Siis ilon lähde on Jumalan sana. –  Ei ensi kuulemalta vaikuta asialta, joka toisi ilon. Nyky-Suomessa ”Jumalan sana” tuo  pikemminkin mieleen fundamentalismin ja tiukat opinkappaleet. Siihen kun vielä lisätään sana ”pyhittäminen”, Jumalan sanalla pyhittäminen, niin johan rupeaa ihmisistä ilo karisemaan.

Mutta tuollainen käsitys Jumalan sanasta on harhaluulo.  Meidän kannattaa uskoa enemmän Jeesusta kuin ajan henkeä. Jos Jeesus oli sitä mieltä, että hänen ilonsa tulee meihin Jumalan sanasta, niin se kannattaa ottaa todesta.

Seuraavaksi kuultava lapsikuoro, joka äitienpäivän kunniaksi esiintyy tässä saarnan keskellä, on tehnyt niin. [Maailman paras uutinen;  johtaa Maria Padatsu]

Jäimme äsken kysymään, että miten Jumalan sana saa meissä aikaan Jeesuksen oman ilon.

Kerron aiheesta tarinan: Olipa kerran 50  -vuotias pönäkkä kirkkoherra nimeltään Jarppi. Tai yhtä hyvin hän olisi voinut olla kaunis automyyjä nimeltään Sirpa. Vai oliko hän ehkä sittenkin laiha eläkeläinen nimeltään Heikki?

Joka tapauksessa kerran hän huomasi, että mikään ei riitä. Koko ajan piti olla tehokas. Autoja piti saada myytyä, henkilöstön kokouksia piti pitää, valmiussuunnitelmaa piti väsätä, piti kastaa, piti juosta kansalaistoiminnassa, piti siivota ja olla perheen kanssa. Hänellä oli minuuttiaikataulu, mutta se ei riittänyt. Hän itse ei riittänyt, mikään ei riittänyt. Elämää ei ollut tarpeeksi.

Nyt tulemme siihen Jumalan sanaan. Kerran tuo Jarppi – vai Sirpako hän nyt oli vaiko Heikki – no joka tapauksessa kerran Jeesuksen rukous toteutui hänessä: Jumalan sana kosketti. Se taisi olla tuo kohta 1. Pietarin kirjeestä, jonka äsken kuulimme lukupulpetista:

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa.”

”Uusi elämä!”, Sirpa ajatteli. ”Elävä toivo!” Ja vielä sellainen elämä, että se ei turmellu eikä tahraannu eikä kuihdu. Hän tajusi, että juuri sitähän minä tarvitsen: elämää, joka ei lopu kesken. Suuri osa hänen kiireestään oli alitajuista ahnehtimista, että työstä ja vapaa-ajasta ja perheestä on otettava kaikki irti, kun vielä ehtii. Jossain taustalla oli se pelko, että mikään hyvä ei kestä ainiaan. Joskus se loppuu ja sitten tulee kuolema. Siksi piti olla tehokas, koska ”elämä on ihmisen parasta aikaa”, niin kuin kuuluisa ajattelija Matti Nykänen oli sanonut.

Mutta nyt Jumalan sana kerrankin vaikutti Jarpissa. Hän tajusi: Jeesuksessa Jumala on antanut minullekin perinnön, joka ei ikinä lopu. Jeesuksen takia minä saan elää, ja se jatkuu aina vaan. Ei siis tarvitse haalia asioita ja suorituksia. Ikuisesta elämästä kyllä riittää. Koska se ei lopukaan siihen yhteen suureen mörköön.

Tuo pikkuinen Jumalan sanan pätkä voi saada meissäkin aikaan iloisia havaintoja. Esimerkiksi tällaisia:

1.Siinä sanotaan Jumalasta: ”suuressa laupeudessaan”. Oletko koskaan ajatellut, että Jumalalla on tuollainen tunneilmasto sinua kohtaan! Suuresti laupias. Onhan se vähän vanhahtava sana, mutta sen vastapainoksi sisältö on hieno: Jumala on suuresti laupias,  ja vielä juuri sinua kohtaan.

2.Toiseksi kannattaa kysyä, että miten Jumala on antanut meille sen uuden, loppumattoman elämän? – Jumalan sanan mukaan hän on tehnyt sen ”herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista”. Siinä on saatu se  ”elävä toivo”, myös sinulle.  Tästä voi havaita, että sittenhän minun ei tarvitse perustaa toivoani siihen, että miten tehokas osaan olla tai miten laadukasta vapaa-aikaa saan vietettyä. Jumala on jo valmistanut meitä varten hyvän tulevaisuuden, loppumattoman ja toivorikkaan. Ja huomaa, että hän on tehnyt sen kokonaan sinusta ja sinun teoistasi riippumatta. Hän on tehnyt sen sinun ulkopuolellasi, herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. Hän on tehnyt jo lähes 2000 vuotta ennen  kuin sinä olet puuhannut yhtään ainoata tehokasta tekoa tai yrittänyt viettää minuttiakaan hyvää laatuaikaa.

Kun tällaisia Jumalan sanan lupauksia mietimme, silloin meissäkin toteutuu se, mitä 1. Pietarin kirjeen jatkossa sanotaan:  ”Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa.” Se on juuri sitä, mitä Jeesus sanoi:  ”Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.” Se on juuri sitä ”maailman parasta uutista”, josta lapsikuoro äsken riemuitsi.

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.