Kiirastorstaina 2013

Kiirastorstain iltamessu

Savonlinnan Tuomiokirkko, 27.3.2013

Luuk. 22:14–22

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

 

Äsken kuulemassamme Luukkaan evankeliumin kohdassa kerrotaan Jeesuksen viimeisestä ehtoollisesta hieman eri tavalla kuin muissa evankeliumeissa. Ennen kun Jeesus asetti pyhän ehtoollisen eli ”otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän muistoksenne”, sitä ennen Jeesuksen viimeinen ehtoollinen oli normaali juutalainen pääsiäisateria.

 

Siihen kuului tulella paahdettua lammasta ja kirpeitä kastikkeita, leipää ja viiniä. Jeesukselle se oli tärkeä hetki. Se näkyy hänen sanoistaan aterialle käytäessä: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni.”

 

Jeesus siis tiesi kohtalonsa. Hän tiesi, että se olisi hänen viimeinen pääsiäisensä tässä elämässä. Seuraavan vuoden pääsiäisateriaa hänen ei enää saisi nauttia.

 

Mutta Jeesuksen sanat eivät olleet toivottomat. Niissä oli kyllä surua ja jäähyväisiä. Mutta samalla niissä oli riemukasta toivoa: ”Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa."

 

Pääsiäisaterian täyttymys Jumalan valtakunnassa. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa juhla-ateriaa, jota me kristityt saamme kerran viettää Jeesuksen kanssa taivaassa, Isän kodissa. Niin kuin me rukoilemme ehtooollisliturgian lopussa: ”Tee meidät kaikkien pyhiesi kanssa osallisiksi myös taivaan juhla-ateriasta. Se tapahtuu sen jälkeen, kun Jeesus on tullut takaisin ja Jumala luo uudeksi kaiken. Niin kuin Ilmestyskirjassa sanotaan:

 

"Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm. 21:3­4)

 

Ja kun taivasten valtakunta on toteutunut, niin luulisin, että aika pian meidät kutsutaan Jumalan juhlasaliin. Siellä on loistavat pidot, joiden isäntänä on Jeesus. Hän syö kanssamme samassa pöydässä. Ja silloin pääsiäisateria saa täyttymyksensä. Ehkä hän sanoo silloinkin meille, että on hartaasti odottanut sitä hetkeä. Ja se on hienompi ja iloisempi ja kauniimpi ateria kuin mikään maan päällinen ateria on koskaan ollut.

 

Tähän viittaa sekin, mitä Jeesus sanoi viimeisellä maanpäällisellä pääsiäisateriallaan juomasta:

"Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut." Taivaan juhla-aterialla hän kohottaa jälleen viinimaljan ja juo yhdessä meidän kanssamme. Se on riemua täynnä oleva, juhlallinen hetki, kun hän katsoo pöytäkumppaneitaan silmiin, niin kuin maljaa nostettaessa kuuluu.

 

Siksi me rukoilemme ehtoollisliturgiassa: ”Lähetä Pyhä Henkesi, niin että otamme uskossa vastaan Poikasi ruumiin ja veren pelastukseksemme, kunnes kerran saamme kohdata hänet sinun valtakunnassasi.”

 

Meille krisitityille jokainen Herran pyhä ehtoollinen tässä ajassa on ”viimeistä edellinen”. Se on esijuhla tulevasta taivaan juhla-ateriasta.

 

Olette ehkä kuulleet siitä, kuinka juutalaiset toivottavat toisilleen pääsiäisenä, että ”ensi vuonna Jerusalemissa”. Me kristityt taas toivomme ehtoollisella alttarille polvistuessamme ”Olemmeko  ensi kerralla Jumalan valtakunnan pääsiäisjuhlassa?”

 

Mutta mikä on tällaisen toivon perusta? Se on se, että Jeesuksen viimeinen pääsiäisjuhla ei ollut pelkkä normaali ateria lampaineen.

 

Ei, vaan Luukas kertoo, kuinka aterian lopulla Jeesus otti erikseen leivän ”siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.”

 

Näin Jeesus asetti normaalin juutalaisen pääsiäisaterian jälkeen Herran pyhän ehtoollisen. Se on pyhä ja hengellinen ateria. Näin on siksi, että kun syömme erikseen pyhitettyä leipää Jeesusta muistellen, niin siinä leivässä me saamme omaksemme Jeesuksen ruumiin. Eli hänet itsensä ja sen, että hänet uhrattiin ruumiilliseen kärsimykseen ja kuolemaan meidän puolestamme. Ja sitten kun me juomme pyhitetyn viini Jeesusta muistellen, niin se viinimalja tuo meidät uudenlaiseen liittoon Jumalan kanssa. Se liitto perustuu Jeesuksen vereen, joka vuosi ristillä sinunkin vuoksesi, jotta sinä saisit syntisi anteeksi.

 

Ja tämän Jeesuksen ruumiin ja veren uhrin vuoksi me pääsemme kerran taivaan juhlapöytään. Se on varma asia, koska pääsynä on se, että Jeesus on lunastanut ja ostanut meidät vapaaksi syyllisyydestä ja jokaisesta synnin tahrasta. Sen lunastushinnan hän maksoi kärsimisellään ja verellään.

 

Siksi Ilmestyskirjassa on tällainen Johanneksen kuvaus taivaaseen päässeistä ihmisistä. Heistä sanotaan, että ”He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm. 7:13)

 

Jeesus on siis uhrikaritsa, jonka veri pesee ihmisen puhtaaksi Jumalan edessä ja antaa pääsyn taivaan juhla-aterialle.

 

Eikä se ole enää kiinni minusta itsestäni tai sinusta itsestäsi, millaisia me olemme. Vaan se on kiinni Jumalasta, joka on halunnut solmia minun ja sinun ja meidän kanssamme uuden liiton. Ja kuten sanottua, se liitto perustuu Jeesukseen. Hänen ruumiiseensa, joka on annettu kuolemaan meidän puolestamme. Ja hänen vereensä, joka on vuotanut meidän edestämme.

 

Tästä syystä jokainen Herran pyhä ehtoollinen on tosiaan esijuhla taivaan juhla-ateriasta. Me saamme nimittäin luottaa siihen, että Jumalan lupaukset pitävät paikkansa. Vaikka minusta itsestäni ei tule riittävän hyvää kelvatakseni taivaaseen, niin Jeesus kuitenkin on riittävän hyvä. Minä pääsen sinne hänen vuokseen. Ja hänet minä saan omakseni ehtoollisen leivässä ja viinissä.

 

Siksi tämä kiirastorstai on niin juhlallinen päivä. Kristuksen kärsimyksen ja piinan viikon keskelläkin se loistaa iloa ja toivoa. Vielä siihen toivoon on kyllä sekoittunut surua ja murhetta, kun muistamme sitä tilannetta jossa ehtoollinen asetettiin ja miten Jeesuksen ankara kärsimys oli vielä edessä. Silti meillä on mielessä myös se pääsiäisaterian täyttymys, josta Jeesus puhui. Ja toivo siitä, että hänen vuokseen se odottaa myös meitä.