Paastoon laskeutuminen 2013

Saarna Savonrannalla ja Oravissa laskiaissunnuntaina 2013

Luuk. 18:31–43

 

Hyvä kirkkoväki,

 

Tänään on laskiaissunnuntai. Nimi laskiainen tulee siitä, että kohta laskeudutaan paaston aikaan. Kirkollisen perinteen mukaan ensi keskiviikosta aina pääsiäiseen asti ei kuuluisi syödä lihaa. Ja muutenkin pitäisi elää ulkonaisesti vaatimattomasti, paastota.

 

Ideana tässä kaikessa on se, että ihminen valmistautuu ottamaan vastaan pääsiäisen sanoman. Eli sen, että Jeesus kärsi hirmuisen kidutuskuoleman hänen puolestaan. Niin paljon Jeesus rakasti minua. Ja sitten hän nousi kuolleista.

 

Miksi tämän vastaanottamiseen kuuluu paasto? No ihan sen takia, että kun syö vähemmän, niin siitä tulee henkistyneempi olo. Ainakin itse olen kokenut näin. En toki ole koskaan paastonnut koko paastonaikaa, niin kuin ennen vanhaan tehtiin. Mutta joskus olen ollut mehupaastolla vajaan viikon ennen pääsiäistä. Ja se tosiaan vaikuttaa eräänlaista henkistä ”laskeutumista”. Rukous kulkee helpommin. On helpompi lukea Raamattua. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus ”kolahtavat” syvemmin.

 

Tämän päivän evankeliumista voimme ymmärtää, miksi pääsiäisen sanoman vastaanottamiseen pitää tosiaan valmistautua. Kun Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, mitä hänelle tapahtuisi Jerusalemissa, niin mitä siitä oli seurauksena? No tämä: ”Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.”

 

Jos asia oli näin Jeesuksen lähimpien miesten kohdalla, niin ei se ole kumma, että nykyajan tavallisten pulliaisten kohdalla se on samoin: ”He eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään.”

 

Ajatelkaa, Jumalan oma Poika laskeutui  alas taivaastaan,  syntyi neitseestä ihmiseksi, meidän tasollemme. Sen lisäksi hän alentui kauheaan kuolemaan, pelastaakseen meidät syntiset. Hän lähti Jerusalemiin, vaikka tiesi, että siellä häntä pilkataan ja syljetään ja häväistään ja ruoskitaan ja lopulta tapetaan. Mutta hän suostui siihen. Ja hän nousi kuolleista, meidän hyväksemme, tuodakseen meille elämän tarkoituksen ja Jumalan rakkauden. Mutta seurauksena onkin, että ”he eivät ymmärtäneet mitään”.

 

Suurimmalle osalle suomalaisia Jeesuksesta on opetettu, moneen kertaan. Ja kuitenkin suurin osa suomalaisista ei ymmärrä hänestä mitään. Vaikka heidät on kastettu kristityiksi, Jeesuksen opetuslapsiksi, siitä huolimatta tämä asia pysyy heiltä salattuna. He eivät käsitä, mitä Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus on tuonut heille.

 

Minusta tämä näkyy hyvin selvästi suomalaisessa teatterissa. Teatteri on Suomessa ja myös Savonlinnassa henkisesti erinomaisessa kunnossa, ehkä paremmassa kuin mikään muu instituutio. Tästä kertoo se, miten syvästi aikamme näytelmät kuvaavat suomalaisen yhteiskuntamme tilaa ja tunnelmaa.

 

Otetaan vaikkapa kaksi nyt Savonlinnan Teatterin ohjelmistossa olevaa näytelmää: Reko Lundánin Aina joku eksyy ja Leevi and the Leavings -yhtyeen musiikkiin tehty musikaali Teuvo. Molemmat peilaavat suomalaisuutta.

 

Ja näytelmien peilistä näkyvä kuva on lohduton. Suomi on tosiaan ”tuhansien surullisten laulujen maa”. Aineellisen hyvinvoinnin alla on määrättömästi kyvyttömyyttä elää, niin paljon, että aina joku eksyy ja sortuu. Ja se periytyy seuraavalle sukupolvelle.

 

Se sortuminen näyttäytyy hyvin moninaisena. Mutta teologina ajattelen, että noista näytelmistä peilautuu yksi yhteinen nimittäjä: Jumalan rakkauden puuttuminen suomalaisten ihmisten elämästä.  Siksi yhteiskuntamme on kuin lampaat ilman paimenta. Koska meiltä puuttuu Jumalan rakkaus,  me olemme kadottamassa tulevaisuuden ja toivon.

 

Ja kuitenkin Jumala on tehnyt kaiken meidän puolestamme. Jumala on rakastanut jokaista suomalaista niin paljon, että hän on meidän takiamme alentunut siihen, mistä evankeliumitekstimme puhui: Jumalan Poikaa pilkattiin ja häpäistiin ja syljettiin ja hänet tapettiin. Mutta hän nousi kuolleista.” Jotta meidän ei tarvitsisi eksyä, jotta meidän ei tarvitsisi juoda, jättää, tulla jätetyksi, pettää, koheltaa, sortua. Jotta mekin voisimme rakastaa.

 

Jeesuksen opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeeuksesta mitään. Heidän vastakohtanaan evankeliumissa on eräs sokea kerjäläinen. Hän istui Jerikoon menevän tien vieressä. Kun hän kuuli, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi, hän alkoi huutaa kovaan ääneen: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Kun ihmiset nuhtelivat häntä siitä, että hän piti sellaista möykkää, hän alkoi huutaa entistä kovemmalla äänellä: ”Daavidin Poika, armahda minua!”

 

Tuo mies ei ollut niin kuin Jeesuksen opetuslapset. Hän nimittäin ymmärsi Jeesuksen merkityksen, hyvin yksinkertaisella tavalla.

 

Näin on siksi, että tuo sokea kerjäläinen tarvitsi Jeesusta. Jeesus oli tuon sokean kerjäläisen ainoa toivo. Siksi hän tarttui Jeesukseen kuin hukkuva oljenkorteen. Hän huusi Jeesusta avukseen, että hän auttaisi myös häntä, kuten oli kuullut Jeesuksen auttaneen muitakin.

 

Nyky-Suomessa tuota kerjäläistä edustavat ne rikolliset ja alkoholistit ja huumeiden käyttäjät, jotka ovat tarttuneet Jeesukseen viimeisenä oljenkortenaan. He ovat huutaneet Jeesusta avuksi, kun eivät enää muuta ole voineet.

 

Tällaisesta miehestä kerrottiin viime sunnuntain Itä-Savossa (3.2.2013).  Tuo Kari Korhonen oli 11 -vuotiaasta asti käyttänyt alkoholia, kannabista ja amfetamiinia. Lopulta hänelle ei kuulemma ”kolahtanut enäää mikään, ei edes heroiini”. Pillereiden avulla hän saattoi kuitenkin päästä tajuttomuuteen.

 

Mikä auttoi? Tuttu tarina, jonka Itä-Savo kertoo näin: ”Elämä muuttui viimein 18 vuotta sitten, kun huumehelvetti vaihtui uskoontuloon vankilassa.”

 

Meillä on paastonaika siksi, että tavallinen suomalainen voisi löytää elämäänsä siitä puuttuvan Jumalan rakkauden. Että hän voisi löytää Jeesuksen vähän helpommin kuin joutumalla käymään läpi tuollaista, mitä Kari Korhonen kävi läpi.

 

Paaston aika on siksi, että Jumalaa ei voi ottaa elämäänsä kuin tuotetta marketin hyllyltä. Jumala on niin iso asia, että hänen edessään pitää pysähtyä. Pitää pysähtyä sen edessä, mitä Jumala on tehnyt Jeesuksessa pelastaakseen minut.

 

Paaston aika ei tarkoita syvimmiltään syömiseen vähentämistä. Se on vain ulkonainen apukeino, joka kyllä voi auttaa. Olennaista on se, että ihminen menee itseensä.  Ja sitten alkaa etsiä Jumalaa Jeesuksesta: Kuulee hänestä, lukee hänestä,  miettii omaa elämäänsä suhteessa häneen. Ja rukoilee Jeesusta avuksi.

 

Jerikon tien sokean ja Kari Korhosen tapaukset kertovat meille, että Jeesus kuulee tuollaisen rukouksen.Vaikka emme tarvitsisikaan sellaista apua, kuin sokea kerjäläinen tai huumerikollinen tarvitsevat. Mutta jokainen meistä tarvitsee elämäänsä Jumalan rakkautta. Ja Jumala ei halua mitään muuta niin paljoa, kuin saada antaa meille rakkautensa Jeesuksessa. Jumala haluaa sitä niin paljon, että astui Pojassaan Jerusalemiin johtavalle tielle. Eikö hän siis tahtoisi antaa rakkauttaan sinullekin?

 

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme. ...