Pahan keskellä Jumala

Raamattutunti 9.10.2012 ”Kaiken keskellä Jumala”-tapahtumassa

Sammeli Juntunen

Eri uskontojen teorioita pahasta

Mitä paha oikein perimmältään on? Eri uskonnoilla on tähän erilaisia vastauksia. Zarathustralaisuuden mukaan on olemassa kaksi jumalaa, hyvä ja paha. Elämä on taistelua näiden kahden jumalallisen alkusyyn, hyvyyden ja pahuuden välillä.

Antiikin uusplatonismi taas opetti, että aine (materia) on perusolemukseltaan pahaa tai ainakin huonoa. Jumala taas on hyvän alkulähde. Jumala antaa aineelle järjestyneen, hyvän muodon. Mutta koska aine on jäykkää, eikä suostu täydelleen muovattavaksi, maailmaan jää pahaa. Siitä pääsee irti, kun välttää aineellisuutta ja kääntää katseensa kohti henkisiä arvoja.

Buddhalaisuus taas opettaa käsittääkseni jotain sellaista, että sekä hyvä että paha ovat harhaa, illuusiota. Tarkoitus on päästä irti tästä harhasta meditaatiolla. Sen avulla ihminen tajuaa kaiken perimmäisen ykseyden. Se on perimmäisin totuus, että edes erillistä minuutta ei ole olemassa.

Hyvän Jumalan hyvä maailma

Raamatun ja kristinuskon opetus poikkeaa näistä kaikista: On vain yksi olemassaolon alkusyy, Jumala, ja hän on hyvä.

 

  ”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille:      Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.” (1 Joh 1:5)

 

Jumala on kaiken luoja, myös aineen. Koska Jumala on hyvä, kaikki hänen luomuksensa ovat olemukseltaan hyviä. Tätä kuvaa 1. Mooseksen kirjan luomiskertomus.

 

"Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä.” (1 Moos 1:3-4)

 

"Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan,  niin että maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä."

 

"Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa           taivaankannen alla." Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät         olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä."

 

Muinaiset israelilaiset pelkäsivät merta, ja varsinkin niitä tarunomaisia meripetoja, joista he olivat kuulleet naapurikansoiltaan. Mutta tässä vakuutetaan, että niidenkin olemassaolo on hyvää. Koko maailman olemassaolo on hyvää, kuten luomiskertomuksen lopussa todetaan.

 

 ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää.” (1.   Moos. 1:31)

Ei siis häivääkään siitä, että pahuus olisi Jumalaan verrattavissa oleva alkusyy.

Tämä on mielestäni nykyaikanakin erittäin varteenotettava sanoma. Monelle nykyihmiselle olemassaolo näyttäytyy kaoottisena, pahana ja mielettömänä asiana. Tämä voi johtua monesta syystä: vaikeasta elämäntilanteesta, masennuksesta, läheisen kuolemasta, ankeasta henkilöhistoriasta, väkivallasta. Ja tietysti on ihmisiä, jotka ovat tehneet tästä olemassaolon mielettömyydestä filosofian. Esim. Jean Paul Sartren erään tunnetun teoksen nimi on ”Inho”. Hänen mukaansa kokemus olemassaolosta on lähinnä kurkun päässä tuntuva inhotuksen tunne. Albert Camus’n ”Putoaminen” ja ”Rutto” kuvaavat samoja tunteita. Hänen mukaansa suurin ihmetyksen aihe on se, miksi kaikki ihmiset eivät tee itsemurhaa.

Ymmärrän itse näitä filosofioita oikein hyvin, sillä yhteen aikaan minun elämässäni oli ihan samanlainen perusvire. Siksi Raamatun opetus olemassaolon perimmäisestä hyvyydestä on tärkeä uskonkohta. Siihen saa tukeutua omia vastakkaisia tunteita vastaan.

 Myös ihmisyys on periolemukseltaan hyvää. Tätä kuvaa Raamatun alussa oleva kertomus ensimmäisistä ihmisparista paratiisissa. He elivät alasti, rauhassa ja rakkaudellisessa luottamuksessa Jumalan, toistensa ja eläinten kanssa. Jumala oli antanut heille tehtäväksi lisääntymisen ja työn: paratiisin viljelemisen ja suojelemisen. Siinä on ihmisyyden ydin. Tämän voimme joskus havaita jopa itsessämme. Miten hyvältä pyyteetön toisen auttaminen joskus tuntuu!

Paha on luikerrellut hyvään maailmaan

Raamattu ei suinkaan kiistä pahuuden olemassaoloa. Paha on riipaisevan totta. Tästä huolimatta pahuus on toissijaista hyvyyteen nähden. Se on Jumalan hyväksi luoman luodun turmeltumista pois siitä, miksi se on tarkoitettu.

Raamattu ei oikein selitä pahuuden olemassaolon syytä. Mutta siitä Raamattu pitää kiinni, että pahuus ei johdu Jumalasta. Se johtuu hänen tahtonsa rikkomisesta.

Lankeemuksen psykologia

Tätä kuvaa luomiskertomuksen jälkeen tuleva kertomus syntiinlankeemuksesta.

 

"Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'" Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se  oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi." (1. Moos. 1)

Tässä on kuvattu psykologisesti viisaalla tavalla sitä, kuinka lankeaminen pahaan edelleen tapahtuu.  Seuraavassa muutamia pointteja

- Houkutus ei tule sarvipäisen pahan muodossa. Ei, vaan se suhteellisen viattoman näköisenä, kuin jonain Jumalan luomana. Mutta sen takana onkin ihmistä viisaampi ja ovelampi voima, persoonallinen paha. (Kun ihminen on ryhtymässä ensi kertaa mietoihin huumeisiin tai aviorikokseen tai vakuutuspetokseen, ei se näytä yhtään pahalta, vaan aika hyvältä ratkaisulta. Vasta ihan lopussa huomataan, että se onkin minua ovelampi ja lopulta vie minua kuin pässiä narussa).

- Houkutus pahaan ei tule suoraan. Paha alkaa ensin käydä viatonta keskustelua ihmisen mielessä: ”Onko Jumala todella sanonut? ” Pahan strategiana on saada ihminen tarkastelemaan tilannetta muka objektiivisesti: Onko vakuutuksen vahinkoilmoituksessa liioittelu nyt oikeasti kiellettyä? Onko olemassa Jumalaa, joka niin sanoo? Välittääkö hän? Vakuutusyhtiö on niin rikas ja minä olen maksanut maksuja niin kauan.

- Kun ihminen ryhtyy keskustelemaan pahan kanssa omassatunnossaan, vaikka ihan viattoman tuntuisesti, se paukauttaa kesken kaiken suoran valheen: ”Ei, ette te kuole.” = ”Ei, ei pieni totuuden muuntelu ole väärin.”

- Lisäksi paha mustamaalaa Jumalaa: ”Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." Paha siis sanoo, että Jumala on epäreilu, kun hän kieltää sinulta kyseessä olevan asian. Älä suostu tuollaiseen epäreiluuteen, vaan ota se, mikä sinulle kuuluu. Sinä saat itse määritellä hyvän ja pahan, ei se kuulu kellekään muulle.

- Sitten tulee aistien houkutus: hyvä syödä, kaunis katsella. Houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Se voisi tarkoittaa: Kun teen tuon, se on älykästä, se on itsenäistä. Olen fiksu ja rohkea kun en suostu mihinkään ylhäältä päin saneltuihin sääntöihin.

- Tässä vaiheessa ihminen on kypsä ryntäämään suinpäin väärään tekoon: ”Hän otti siitä hedelmän ja söi” = ”Tästä vaan vahinkoilmoitus vakuutustoimistoon menemään. Ei tämä enää miettimällä parane!”

- Syntitoverin hankkiminen. Kun väärä teko on tehty, se on helpompi kestää, jos on hankkinut mukaan toisen, joka on sotkeutunut samaan tekoon. Silloin kumpikin voi ajatella, että enpähän ole muita huonompi, vaan tällainen on ihan yleistä.

 

 "Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat    yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen."

Viikunanlehdet ovat vertauskuva siitä, että asiat eivät heti lankeemuksen jälkeen ole kovin pahasti. Ihminen pystyy puolustusmekanismeillaan peittämään syyllisyyden itseltään ja muilta. Mutta ei se sillä poistu. Jää häpeä, joka rikkoo välit toiseen ihmiseen. Adam ja Eeva eivät enää olleet avoimia toisilleen.

Myyttinen kertomus kertoo totuuden jumalasuhteestamme

Luomiskertomus, samoin kuin kertomus syntiinlankeemuksesta ovat myyttejä. Se ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi totta. Ne ovat äärimmäisen totta, mutta eivät historiallisen totuuden mielessä. Luomiskertomus ja syntiinlankeemuskertomus kertovat tarinan kielellä ajattoman totuuden maailmasta ja ihmisestä ja Jumalasta. Ne sopivat jokaiseen ihmiseen, ajasta ja kulttuurista riippumatta. Meistä jokainen on Adam tai Eeva. Elämme hyvän Jumalan luomassa hyvässä maailmassa. Mutta me olemme väärillä valinnoillamme joutuneet pahan valtaan.

Siitä oli jo puhetta, että pahaan lankeaminen rikkoo ihmisten luottamukselliset välit. Adam ja Eeva häpesivät toisiaan ja pukeutuivat viikunanlehtiin. Mutta paha rikkoo myös suhteen Jumalaan:

 

"Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja    nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi     miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?" Mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi       puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin." Herra Jumala     kysyi: "Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä  kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Nainen, jonka sinä annoit minulle    kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." Silloin Herra            Jumala sanoi naiselle: "Mitä oletkaan tehnyt!" Nainen vastasi: "Käärme minut petti, ja  minä söin." (1. Moos 3)

Ihmisen ja Jumalan suhteen pitäisi kaiken järjen mukaan olla rakkauden ja luottamuksen suhde. Loihan Jumala ihmisen yhteyteensä, omaksi kuvakseen.

Mutta syntiinlankeemuskertomus kuvaa asiat, niin kuin ne tosiasiassa ovat: Ihminen lymyää Jumalaa pusikkoon piiloon, kun kuulee rasahduksenkin Jumalasta: ”Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.”

Olen havainnut, että näin asianlaita on hyvin monien kohdalla nykyisinkin. Pelkkä sana ”Jumala” on kiusallinen. Siitä näyttää tulevan mieleen jotain ahdistavaa, syyllistävää. Jopa ihan pelkästä papin valkoisesta kauluspalasta. Jumala, ainakin Jeesuksen ja Raamatun kuvaama Jumala, on jotain sellaista, josta on parempi olla erillään. Mutta silti rakastava Jumala huutaa koko ajan: ”Ihminen, missä olet”.

Alkuevankeliumi

Tämän raamattuluennon aiheena on ”Pahan keskellä Jumala”.

 

Olemme jo kuulleet, että Jumala ei ole pahan alkusyy. Jumala on hyvä, samoin hänen luomansa maailma, myös sen aineellisuus. Silti me ihmiset teemme syntiä eli Jumalan tahdon vastaisia tekoja. Ne erottavat meidät toisistamme ja Jumalasta.

 

Mutta Jumala ei silti ole jättänyt meitä. Hän on pahan keskellä, kutsuna palata takaisin, hyvyytenä, lohdutuksena, toivona. Se näkyy jo syntiinlankeemuskertomuksessa.

 

Heti kun syntiinlankeemus oli tapahtunut ja Jumala oli ottanut ensimmäisen ihmisparin puhutteluun, hän kääntyy puhumaan käärmeelle, joka oli saattanut ihmiset synnin alaisuuteen. Hän sanoi näin:

"Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1 Moos 3)

 

Tässä on tietenkin takana muinaisen ihmisen ihmettelyä siitä, kuinka ankea käärmeiden lajin elämä on: pitää madella tomussa ja ainainen sota ihmisten kanssa.

Mutta takana on syvempikin merkitys. Kristillinen kirkko on alusta asti tulkinnut tämän Jumalan lupaukseksi siitä, että ihmiskunnalle oli syntyvä Vapahtaja, joka tekisi tyhjäksi saatanan ja synnin aiheuttaman vaurion. Niinpä tuo raamatunkohta on saanut nimen protoevankeliumi eli alkuevankeliumi.

Jumala ei siis jättänyt ihmiskuntaa oikeastaan juuri hetkeksikään syyllisyyden valtaan. Hän tietää, että ihminen ei kestä syyllisyyttä Jumalan edessä. Siksi hän kiiruhti heti paikalla pahan keskelle, tuomaan lupauksen syyllisyyden poistamisesta.

Miten niin? No siten, että tässä on luvattu ”vaimon siemen” eli joku ihmisnaisen jälkeläinen, joka tulisi murskaamaan rikki saatanan pään. Eli tuhoaisi sen vallan, joka syyllisyydellä on ihmisiin jumalasuhteen asioissa.

 

Jeesus Kristus oli tuo ”vaimon siemen” eli jälkeläinen. Huomaa, että tässä ei puhuta ”miehen siemenestä”, sillä Jeesus ei ollut siinnyt miehestä, vaan Jumalan Hengestä. Siksi hän oli, paitsi täysi ihminen, myös täysi Jumala. Sen tähden hän kykeni tekemään tyhjäksi syyllisyyden vallan meihin ihmisiin.

Kuinka hän sen teki? Sekin on vertauskuvallisesti ennustettu tuossa Jumalan lupauksessa. Jumala lupasi, että tuo ”vaimon siemen” polkisi rikki käärmeen pään, mutta samalla käärme pistäisi häntä kantapäähän.

Tuo toteutui Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa. Ristillä saatana haavoitti kuolettavasti Jeesusta mm. jalkaan, ”kantapäähän”. Mutta juuri tuossa, omassa kuolemassaan, Jeesus otti päälleen ihmiskuntaa Jumalan edessä painavan syyllisyyden. Hän teki sen tyhjäksi kärsimällä sen aiheuttaman rangaistuksen. Näin Jeesus ”murskasi käärmeen pään”.

Saatanan ja pahuuden vahvin ote meistä ihmisistä on nimittäin siinä, että ihmiset ovat Jumalan edessä syyllisiä. Siksi he eivät uskalla turvautua häneen, eivätkä löydä rauhaa hänessä. Mutta kun syyllisyys on poistettu, ”käärmeen pää” on murskattu, ja me voimme tulla turvallisin mielin sieltä pusikosta Taivaallisen Isämme kasvojen eteen.

Näin siis jo heti pahan luikerrellessa maailmaan, Jumala oli läsnä, lupaamassa armoansa ja voittoa pahasta.

Paratiisi on kadotettu, mutta Jumala pitää huolta

Syntiinlankeemuksen jälkeen Raamattu kuvaa sitä, kuinka Jumala karkottaa ihmiset paratiisista:

 

 ”Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.”

 

Meidät on ajettu pois paratiisista, Jumalan tahdosta. Tämä tarkoittaa sitä, että erilaiset vaivat, sairaudet ja vääryyden kokemukset kuuluvat elämäämme. Otsamme hiessä meidän pitää leipämme syödä. Itse maailmaan tulommekin syntymässä on tuskaa, ainakin äidillemme.

 

Mutta huomatkaa, mitä Jumala sitä ennen syntiinlankeemuskertomuksen mukaan teki:

 

 ”Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.

  Ja Herra Jumala teki Adamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.”

 

Elämä jatkuu. Ja Jumala säälii meitä syntisiä ja pitää huolen. Hän teki ihmiselle puvut, ennen kuin karkotti meidät. Tämä kertoo rakkaudesta, myös meitä syntisiä kohtaan.

Jumala on pahan keskellä kärsivällisyydessään

Jumala on pahan keskellä kärsivällisyydessään. Tätä kuvaa myyttinen kertomus vedenpaisumuksesta. Sen syynä oli ihmiskunnan väkivaltaisuus. Se kiusasi Jumalaa niin paljon, että hän päätti hukuttaa  ihmiskunnan ja koko maailman sen mukana.

Tämän ymmärtää, jos lukee uutisia tai katselee televisiota. Miettikääpä vaikka nykyistä Syyriaa. Sotilaat tappavat lapsia ja muita viattomia siviilejä, tuhansittain ja näyttää siltä, että melkeinpä huvikseen. Tai voi ajatella melkein mitä muuta maata hyvänsä. Suomeakin sisällissodan aikaan, vajaa sata vuotta sitten.

Joku voi sanoa: Miksei Jumala puutu tuollaiseen? Eikö hän ole oikeudenmukainen? Eikö hän tuomitse väkivallantekijöitä?

Kertomus vedenpaisumuksesta antaa ymmärtää, että jos Jumala tosiaan puuttuu ihmiskunnan vääryyteen ja väkivaltaan, seurauksena on koko ihmissuvun tuho. Sitä Jumala ei halua. Siksi hän teki Noan ja muiden jäljelle jääneiden ihmisten kanssa liiton: Vaikka ”ihmisen ajatukset ovat pahat nuoruudesta saakka”, hän ei enää koskaan tuhoaisi kaikkea vedenpaisumuksella.

"Jumala sanoi vielä: "Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää.”

 Tuon liiton merkkinä on sateenkaari.

Se on merkki Jumalan kärsivällisyydestä. Sateenkaari on kuin äärimmilleen jännitetty kaaripyssy, tappava sotajousi. Jumalaa kärsivällisyys on äärimmilleen jännitetty ja syynä on ihmisen väkivalta ja synti. Jumala on siis pahan keskellä. Kiduttaja voi kiduttaa ja sotilas tappaa lapsen Jumalaa huomaamatta. Mutta Jumala on läsnä siten, että pahuus jännittää hänen kärsivällisyytensä, kuin äärimmilleen jännitetyn jousipyssyn.

Vedenpaisumuskertomuksen mukaan olennaista on, että tuo Jumalan vihan jousi ei tähtää maata kohti. Jumala ei ole välinpitämätön kansakuntien väkivallan ja vääryyksien suhteen. Mutta hän on luvannut olla rankaisematta niin, kuin ne ansaitsisivat. Jousi on jännitetty, mutta tähtää poispäin maasta. Kerran on tuleva tuomio, jolloin Jumalan kärsivällisyys loppuu. Jumala rankaisee pahan. Jokainen kiduttaja ja jokainen kidutettu saa oikeutta. Jokainen ihminen tuomitaan, mutta siitä seuraa maailmanloppu. Mutta niin ei ole vielä. Ihmiskunnalla on vielä toivoa, sillä Jumala on kärsivällinen ja odottaa kääntymistä pois pahuudesta hänen puoleensa.

Jumala on pahan keskellä oikeuslaitoksessa

Samaan aikaan tuon kärsivällisyytensä lupauksen kanssa Jumala on kuitenkin asettanut ihmiseen ja hänen kultuureihinsa jotain, minkä tarkoituksena oli hillitä väkivaltaa: julkisen oikeuden käytön, joka pyrkii siihen, että rikos saisi rangaistuksensa.

 "Mutta teidän oman verenne minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun. Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on        tehnyt ihmisen kuvaksensa. Ja te olkaa hedelmälliset ja lisääntykää.” (1 Moos 9:5-7)

Raamattu kuvaa siis alkukertomusten myyttisellä kielellä niitä ”alkuehtoja”, jotka kuuluvat jokaiseen kulttuuriin: toisaalta me olemme langenneet pois paratiisista ja joutuneet synnin ja väkivaltaisuuden vaikutuspiiriin. Toisaalta kulttuureissa on tieto oikeasta ja väärästä ja pyrkimys estää vääryys julkisella oikeudenkäytöllä.

Tässäkö kaikki?

Silti Raamatun alkukertomusten jälkeen jää väistämättä kysymään: tässäkö kaikki? Eikö Jumala aiokaan ratkaista pahuuden ja väkivallan ongelmaa kunnolla? Onko kaikki vain siinä, että pahuus jännittää hänen kärsivällisyytensä kuin jousen, mutta hän pitää sen lupauksensa mukaan tähdättynä poispäin maasta ja rangaistuksen ansainneesta ihmiskunnasta? Kunnes sitten tulee viimeinen tuomio.

Ei kaikki ole siinä. Jumalalla oli ja on suunnitelma sille, miten paha voitetaan. Se suunnitelma oli ja on se sama, josta on jo puhuttu. Kerran oli tuleva ”vaimon siemen”, joka polkisi rikki käärmeen pään eli synnin ja syyllisyyden vallan.

 

Erityinen täsmäsuunnitelma

Raamatun mukaan tuo suunnitelma ei enää olekaan yleisellä tasolla. Kyse ei ole myytistä, jolla kuvataan ihmisenä olemisen yleisiä alkuehtoja. Niiden tasolla synnin ja pahuuden ongelmaa ei voi ratkaista. Onneksi Jumalalla oli toinen tie.

Jos yksinkertaistetaan, asian voi kuvata kirkkomme ehtoollisliturgian sanoin:

 ”Pyhä Isä. Koko luomakunta ylistää sinua, kaiken elämän antajaa. Sinä et hylännyt luotujasi synnin ja kuoleman valtaan, vaan lähetit ainoan Poikasi ihmiseksi, pelastamaan meidät. Me kiitämme sinua lunastuksesta, jonka olet valmistanut meille hänen täydellisellä uhrillaan ristinpuussa. Hän maksoi velkamme ja teki rauhan sinun ja meidän välillemme.”

Tuo Jumalan suunnitelma synnin voittamiseksi, se voi näyttää hyvin kapealta ja rajoitetulta: yhdessä ainoassa ihmisessä, Jumalan ja Marian Pojassa, on ratkaisu yleismaailmalliseen tragediaan.

Ja kyllähän se onkin ihmeellistä. Mutta juuri niin Raamattukin asian kuvaa.

Raamatun myyttiset eli kaikkia aikoja ja koko ihmisyyttä koskevat alkukertomukset päättyvät umpikujaan. Mutta sitten tulee ikään kuin uusi alku: Jumala valitsee yhden ihmisen, Aabrahamin, tekee hänen ja hänen jälkeläistensä kanssa liiton. Heistä tulisi Jumalan omaisuuskansa. Heistä syntyisi luvattu Messias.

Raamatussa on siis outoa se, että vaikka sen mukaan kaikki kansat ja koko ihmiskunta on saman Jumalan luomaa, Jumalan kuvaksi luotua porukkaa, silti heidän kohtalonsa jätetään ikään kuin sivuun, ja Raamattu alkaa tarkastella vain yhden kansan, Aabrahamin jälkeläisten eli israelilaisten historiaa ja Jumala-suhdetta. Se jatkuu Egyptin orjuuden, Mooseksen lain, daavidilaisen kuninkuuden, Jerusalemin temppelin ja pakkosiirtolaisuuden kautta Jeesukseen, luvattuun Messiaaseen.

Kaikki muut kansat on ikään kuin sulkeistettu suurimmassa osassa Raamatun suurta kertomusta. Jumala ei ole suinkaan jättänyt heitä. Hän pitää edelleen voimassa Nooan jälkeläisten kanssa solmimansa liiton: Jumalan kärsivällisyys ja toisaalta Jumalan asettama julkinen oikeudenkäyttö pitävät yllä ihmiskunnan elämää. Mutta Jumalan varsinainen huomio oli suunnattu ihan tiettyyn, pieneen ihmissuvun haaraan (israelilaisiin). Ja siinäkin lopulta yhteen ainoaan mieheen, Jeesukseen.

Siis jos me haluamme päästä osalliseksi siitä, miten Jumala on halunnut toimia pahuuden kanssa, meidän on suostuttava tuohon Jumalan omalaatuiseen suunnitelmaan. On uskottava siihen, miten hän on päättänyt voittaa pahan.

Herran kärsivä palvelija

Vielä kerran siitä Jumalan valitsemasta suunnitelmasta: Jesajan kirja, luku 53

 

”Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?  Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.

Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.”

Profeetta kysyy: ”Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?”

Aivan kuin hän itsekin tajuaisi, kuinka outoon ratkaisuun Jumala on päätynyt pahan suhteen.

 

    Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme,

    otti taakakseen meidän sairautemme.

    Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän

    rangaistusta,

    luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,

    vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet

    lävistäneet

    ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.

    Hän kärsi rangaistuksen,

    jotta meillä olisi rauha,

    hänen haavojensa hinnalla

    me olemme parantuneet.

 

Jeesukseen kohdistui se Jumalan viha, jonka ihmiskunnan synti ja väkivaltaisuus ovat aiheuttaneet. Sen kohdalla, joka uskoo Jeesukseen, kyse ei enää ole Jumalan kärsivällisyydestä, joka odottaa tuomiopäivää. Jeesus kärsi pahuuden rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa.

 

    Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,

    jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.

    Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan

    hänen kannettavakseen.

    Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen,

    ei hän suutansa avannut.

    Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,

    niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,

    ei hänkään suutansa avannut.

    Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois

    ­– kuka hänen kansastaan siitä välitti?

    Hänet syöstiin pois elävien maasta,

    hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.

    Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen."

Ihmiskunta harhailee eksyneenä kuin lammas. Se on helppo nähdä jopa rikkaista länsimaista, joista kaikesta vauraudesta elämän tarkoitus ja ote on katoamassa kovaa vauhtia. Ja on ollut jo pitkään, jos miettii aatehistoriaa. Kaiken merkityksettömyys on filosofiassa keskeinen teema.

Mutta Herramme analyysin mukaan perimmäisenä syynä on syntivelka. Siksi ratkaisuna on sen sovittaminen Messiaassa.

    ”Herra näki hyväksi,

    että hänet ruhjottiin,

    että hänet lävistettiin.

    Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi,

    hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan,

    ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.

    Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon,

    ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet.

    Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi

    monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa.

    Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.”

Hän lähetti oman Poikansa sovitusuhriksi Adamin ja Evan ja minun ja sinun ja jokaisen ihmisen syntien vuoksi. Se aiheuttaa sen, että ”Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa.”

Vanhurskas tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa. Syntiinlankeemuskertomus kuvaa sitä, kuinka kaikista ihmisistä on tullut oman ihmisluontonsa perusteella Jumalalle kelpaamattomia, sellaisia, jotka ovat syyllisyyden vallassa ja sen vuoksi Jumalaa paossa pusikossa. Mutta nyt Jeesuksessa on tullut maailmaan vastavoima pahuudelle: se miten meistä ihmisistä voi tulla jälleen Jumalalle kelpaavia eli vanhurskaita.

Ja sen saa omakseen, kun uskoo tämän sanoman. Juuri siksi profeetta tuossa alussa kysyy: ”Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?” On vaikea uskoa, että ratkaisu olisi juuri tässä. On vaikea että Jumala olisi pahuuden keskellä kohdattavissa juuri tässä.

Kertausta

Pahuuden ongelma on yleisinhimillinen ja koskee kaikkia kansoja. Juuri tätä Raamatun myyttiset alkukertomukset kuvaavat: jokaisen ihmisen ihmisenä olemisen alkuehtoja suhteessa Jumalaan. Mutta Jumalan ratkaisu tähän yleisinhimillisen ongelmaan, se oli aluksi hyvin rajallinen ja kapea: hän keskittyi Israelin kansaan, sen historiaan, sen pyhiin kirjoituksiin. Lopulta Jumala keskitti kaiken yhteen historialliseen täsmäaseeseen, Jeesukseen. Hän murskasi käärmeen pään, vaikka sai samalla kuolettavan piston kantapäähänsä.

Täsmäaseen vaikutus on laaja

Mutta sen jälkeen Jumalan ratkaisu pahan ongelmaan alkoi historiassa jälleen laajeta. Siitä tuli ”uusi liitto” Jumalan ja ihmisten välillä”. Tuo Jeesuksen kautta solmittu liitto koskee kaikkia kansoja, ei vain juutalaisia. Jeesus nimittäin sanoi:

 

 "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää   kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28)

Kun sinut kastettiin, sinut otettiin tuohon kaikkia kansoja koskevaan uuteen liittoon, joka perustuu Jeesukseen. Siinä on sinullekin annettu pääsy omistamaan itsellesi Jumalan kehittämää ratkaisua pahuuden ongelmaan.

Tuon Jeesuksen tuoman liiton ulkopuolella ihmiskunnalla on vain kaksi asiaa, jotka hillitsevät pahuuden valtaa: Jumalan sääli ja yleinen huolenpito maailmasta, joka perustuu hänen kärsivällisyyteensä. Ja toisena Jumalan kaikkiin kulttuureihin asettama oikeuslaitos: ”Joka vuodattaa teidän verenne, sen minä vaadin tilille.” Mutta niihin ei kannata tyytyä. Kannattaa ottaa kiinni siitä, miten Jumala on päättänyt olla läsnä pahan keskellä.

Jumala on jokaisen henkilökohtaisen pahan keskellä henkilökohtaisella tavalla

Se tapa on Jeesus ja hänen tuomansa sovitus.

Tuo on helppo sanoa ja on pian sanottu. Mutta jokaisen ihmisen kohdalla se tapahtuu eri tavalla. Meillä jokaisella on oma tiemme, johon kuuluvat omat ja omituiset surut, kärsimykset ja murheet, pahuuden kokemiset ja pahuuden tekemiset.

Jeesuksen kautta Jumala on läsnä niissä ihan jokaisessa. Se ilmaistaan hyvin hengellisessä laulussa: ”Niin alhaalla ei kukaan kulje, etteikö siellä Jeesus ois.” Koska Jumalan ratkaisu siihen, kuinka hän on pahuuden keskellä, koska se on eräs henkilö, ylösnoussut Jeesus, niin sen vuoksi se on jokaisen henkilön kohdalla erilainen.

Eikä se ratkaisu kaadu meidän omaan syntisyyteen tai epäuskoon tai väsymiseen. Tämän Raamattu sanoo esimerkiksi näin:

 ”Jos me olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.” (2 Tim 2:13)

Jumalan olemus on nimittäin rakkaus. Siksi hän pysyy ehdottoman uskollisena lupauksissaan. Hän antoi lupauksensa jo heti, kun ihminen lankesi pahuuden valtaan: kerran on tuleva ”vaimon siemen”, joka polkee rikki käärmeen pään.” Tuo lupaus toteutui Jeesuksessa. Ja se pitää paikkansa edelleen:

 "Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta,   kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos   kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun    sovinto on tehty.  Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen. (Room 5)

Jeesus on kuollut jumalattomien puolesta. Ei hyvien ja uskovien. Vaan nimenomaan jumalattomien puolesta.

Näin jokainen saa ajatella: siis minunkin puolestani. Näin paljon ja näin syvästi Jumala on ja on ollut pahan keskellä, että hän on ottanut itseensä, omaan ruumiiseensa väkivallan ja pahuuden. Siksi minun ei tarvitse tuhoutua Jumalan tulevan vihan alle.

Se viha on kuitenkin olemassa. Se viha on jännitettynä, Jumalan äärimmäisessä kärsivällisyydessä. Mutta kerran se kärsivällisyys loppuu, ja silloin Jumala on pahan keskellä oikeudenmukaisena tuomarina. Silloin antaa jokaiselle oikeudenmukaisen tuomion: jokaiselle kiduttajalle, jokaiselle viattoman tappajalle, jokaiselle panettelijalle, jokaiselle kiusaajalle, jokaiselle meistä.

Meidän ainoa mahdollisuutemme on se, että emme jää odottelemaan Jumalan tuota tapaa olla läsnä pahuuden keskellä. Vaan tartumme siihen toiseen tapaan, siihen jossa hän on valmistanut ratkaisun Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa.