Arjen keskellä Jumala

Raamattutunti 8.10.2012, Savonlinna

Jumala on läsnä kaikessa

Jumala on arjen keskellä. Tämä johtuu siitä, että hän on läsnä kaikkialla: jokaisessa hiekanjyvässä, jokaisessa ilmamolekyylissä, jota hengitämme, jokaisessa verisolussa, joka kiertää suonissamme.

Tietenkin toisaalta Jumala on ihan eri asia kuin mikään luotu. Hän on Luoja, me olemme luotuja. Hän on taivaassa, me olemme maan päällä.

Silti apostoli Paavali sanoo Apostolien teoissa näin:

"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. ’Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.’ (Apt 17: 24 ss)

Me elämme, olemme ja liikumme Jumalassa. Miksi? Siksi että Jumala on kaikessa olemassa olevassa läsnä, siinä voimassaan, joka ylläpitää kaiken olemassa olevan. Tämä näkyy esimerkiksi Jumalan vastauksessa Moosekselle:

Mooses sanoi Jumalalle: "Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen". Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne". (2 Moos 3:13-14)

Vanhan testamentin mukaan Jumalan nimi on Jahve. Se tarkoittaa: ”Minä olen” tai ”minä olen se joka minä olen”. Hän on olemassaolo itse, rajaton olemassaolo, joka ylläpitää läsnäolollaan kaiken luodun olemassaolon. Siksi psalminkirjoittaja sanoo:

”Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.

Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.

Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.

Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.

Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?

Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.” (Ps 139:3-10)

Miten tämä näkyy käytännössä? Ei välttämättä mitenkään. Jumala on salattu. Mutta toisaalta Luojan pyhyys heijastuu hänen luomakunnastaan:

"Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.

Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.

Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.

Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin." (Ps 19)

On tosin myönnettävä, että ihmisen arkeen tämä Jumalan kunnia ei useinkaan näy. Arki on liian usein raatamista ja puurtamista, jossa ei ehdi pysähtymään ja kuuntelemaan, mitä taivaat ja maa julistavat äänettömin sanoin.

Iankaikkisuus sydämissämme, arjen raatajallakin

Tästä huolimatta ihminen, myös arjen raataja, kaipaa hengessään saada maistaa Luojan pyhyyttä.

"Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja.” (Saarn. 3:10-13; 1933 käänn.)

Jumala on pannut iankaikkisuuden sydämiimme. Se näkyy myös arjen raadannan keskellä. Psalmissa 42 sanotaan:

”Niin kuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?”

Turhuuksien turhuus

Tästä huolimatta hyvin, hyvin monen ihmisen kokemus on se, että Jumala jää löytymättä. Niin kuin Saarnaaja, Raamatun modernein ihminen, sanoi: vaikka iankaikkisuus on pantu sydämeemme, ihminen ei käsitä Jumalan tekoja. Osamme on hänen mukaansa tyytyä nauttimaan pienistä asioista, syödä ja juoda kaiken vaivannäkönsä ohessa.

Ongelmana on vaan se, että sellainen ei näytä riittävän tyydyttämään elämän tarkoituksen etsintää. Niin kuin Hannu Taanila sanoi, ihminen on Jumalasta sairas olento. Siksi pelkkä arjen työ ja välissä lepo ja ruokaa ja juomaa ei riitä:

 

T"urhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!

Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?

Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.

Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.

Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa. Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat. Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata." (Saarn. 1)

Mikä olisi avuksi? Miten löytäisin Jumalan arkeeni, niin että elämän tarkoituksettomuus väistyisi?

Jumala ilmenee arjen eettisissä kysymyksissä

Moni ajattelee, että ratkaisuna on eettisyys. Eli siis se, että pyrkii elämään oikein. Välttämään pahaa ja tekemään hyvää. Tai ainakin käymään eettistä arvokeskustelua. Näin Jumalakin löytyy.

Tämä johtuu siitä, että arjessa Jumala-kysymyksen kohtaa useimmiten juuri siinä, että omatuntomme havaitsee oikein ja väärän. Näin Jumala näkyy arjessa. Työssä voisimme selvitä vähemmällä, voisimme hieman vääristää totuutta ja oikeutta: saisimme ostettua halvemmalla ja myytyä kalliimmalla. Voisi saada etuja ja nautintoja pettämällä: veroissa, vakuutusasioissa, ehkä pettämällä vähän aviopuolisoa, inhottavaa työkaveria, pomoa, alaista.

Mutta esteenä on se, että havaitsemme sellaisen olevan väärin. Ja taustalla on Jumala, joka on säätänyt oikean ja väärän. Niin kuin Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan:

”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 1)

Jumalan kuvana ihmisellä on taju oikeasta ja väärästä. Hän tajuaa, että jos on ihminen, on oltava hyvän puolella, pahaa vastaan.

Siksi arjessa Jumala-kysymys näyttäytyy oikean ja väärän kysymyksenä. On aika luonnollista ajatella, että saan Jumalan arkeni keskelle, kun yritän olla kunnollinen. Ovathan Jumalan 10 käskyn laki elämän oma laki. Eikö ole siis niin, että pääsen yhteyteen kaiken elämän ylläpitäjän kanssa, kun täytän hänen antamansa lain mahdollisimman tarkkaan.

Etiikka ei tuokaan Jumala-yhteyttä

Tämä kuitenkin on yleinen väärinkäsitys. Paavali sanoo Roomalaiskirjeessä

”Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.” (Room 4:15)

Ei yritys noudattaa Jumalan lakia saa aikaan sydämen iloa tai Jumala-yhteyttä. Se saa aikaan, että ihmiseltä katoaa elämän ilo. Jumalasta tulee vaatija. Syvimmällä sydämessään ihminen alkaa vihata häntä, alkaa toivoa, että Jumalaa ei olisi olemassakaan, että saisi olla vapaa. Kunpa Jumalan lakiakaan ei olisi olemassa, jotta saisin olla vapaa!

Paavali oli havainnut itsessään tämän ristiriidan: Hyvän Jumalan hyvä laki ei tuokaan elämää, vaan kuoleman.

”Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon

 ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman.

Saatuaan lain käskystä aiheen synti käskyn avulla petti ja surmasi minut.

Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.” (Room 7)

Juuri tämän vuoksi niin moni nykyihminen haluaisi elää arkensa niin kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan. Pyrkii löytämään elämänsä tarkoituksen työstä, kulutuksesta, matkailusta, hyvästä ruuasta, hyvästä kunnosta, kauneudesta ja sisustuksesta tai harrastuksista. Mutta ei Jumalasta, sillä se vaatisi sellaista Jumalan tahdon tarkkailemista, jota en halua, koska inhoan Jumalan vaatimusta ja sen mieleen tuomaa syyllisyyttä.

Vielä kerran: turhuuksien turhuus!

Mutta ongelmana tällaisessa arjessa on juuri tuo Vanhan testamentin Saarnaajan huokaus: ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta.” Hän oli kokeillut kaikkea, millä tuoda arkeensa (tai juhlaansa) merkityksen. Hänellä oli siihen mahdollisuus, sillä hän oli rikas kuningas:

- rakentamista: ” Minä ryhdyin suuriin töihin: rakensin itselleni taloja, istutin viinitarhoja

sekä puistoja ja puutarhoja, joissa kasvoi kaikenlaisia hedelmäpuita,

tein itselleni lammikoita kastellakseni niiden vedellä metsikön puita.”

- nautintoja: Kokosin itselleni myös kultaa ja hopeaa, kuninkaiden aarteita ja maakuntien rikkauksia. Minä hankin laulajia ja laulajattaria ja miehen nautintoja: vaimon, jopa useita vaimoja.

- mutta mikä oli päätelmä: ”Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat, enkä kieltänyt sydämeltäni yhtäkään iloa. Vaivannäköni tuloksista minun sydämeni iloitsi, sen palkan sain kaikesta ponnistelustani. Mutta kun tarkastelin töitä, joita käteni olivat tehneet, ja vaivaa, jonka olin nähnyt, minä havaitsin: kaikki se oli turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole mitään hyötyä auringon alla.

- rikkautta: ” Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen. Tämäkin on turhuutta.” (5:9)

- oikeudenmukaisuutta: ” Turhuutta on maan päällä tämäkin: on hurskaita, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet vääryyttä, ja on jumalattomia, joiden käy niin kuin he olisivat tehneet oikein. Minä sanon: se on turhuutta.” (8:14)

Hänen päätelmänsä on aika ankea: ” Niinpä minä ylistin iloa, koska ihmisellä ei ole auringon alla muuta onnea kuin syödä ja juoda ja iloita. Tämä ilo seuraa häntä kaiken vaivannäön keskellä niinä elinpäivinä, jotka Jumala on hänelle antanut auringon alla.”

Miten moderni ihminen! Hän päätyi melko lailla samaan kuin mitä nykyinen suomalainen TV heijastelee: viihdettä, ja aivan tajuttomasti kokkiohjelmia. Ja sitten iloa tuottavia juomia, olutta ja viiniä.

Mutta tuossa kaikessa on takana toivoton pohjavire.

Se johtuu siitä, mitä kirkkoisä Augustinus sanoi. Hänkin oli kokeillut pohjiin asti Saarnaajan mainitseman tien: kuuluisuutta, rikkautta nautintoja. Mutta niihin perehdyttyään hän sanoi Jumalalle:

”Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja levoton on sydämemme, kunnes se löytää levon sinussa.”

Uusi tie Jumalan löytämiseksi

Onneksi Jumalalla on olemassa toisenlainen keino hänen löytämisekseen kuin mikä Vanhassa testamentissa oli vielä ilmoitettu. Saarnaajan tuntema tie oli se lain tie. Tämä näkyy hänen kirjansa lopusta:

”Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä. Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista.”

Se on parasta, mitä Saarnaaja teologisesti osasi, mistä hän arjessaan etsi Jumalaa: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä.

Uusi testamentti tarkoittaa uutta liittoa. Sillä on tällainen nimi, koska Jumalan solmi ihmiskunnan kanssa Jeesuksen kautta uuden liiton. Se on parempi liitto kuin Vanhan testamentin lakiin perustuva liitto.

Apostoli Paavali kirjoittaa:

”Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.” (Room 3:20)

Vanhurskas tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa. Sellaista, joka on Jumalan silmissä oikeanlainen ihminen: rehti, reilu, hyvä, sellainen, jossa Jumalalla ei ole mitään moitittavaa.

Nyt Paavali sanoo uudessa liitossa, että yksikään ihminen ei tule Jumalan edessä vanhurskaaksi eli Jumalalle kelpaavaksi Jumalan lain käskyjä noudattamalla. Saarnaajan keino löytää Jumala arkensa voimaksi oli ihan väärä.

Lailla on ihan toinen tehtävä kuin se, että moraalinen selkärankamme tulisi niin suoraksi, että kelpaisimme Jumalalle. Lain tehtävä on oikeastaan päinvastainen. Sen tehtävä on opettaa mitä synti on. Opettaa, miten me kaikki olemme luonnostamme syyllisiä Jumalan edessä ja siksi paossa häntä.

Raamatussa tämä on kuvattu myytin muodossa, syntiinlankeemuskertomuksessa:

”Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen. Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?" Mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin." (1 Moos 3)

Synti on sitä, että me ihmiset olemme syyllisiä Jumalan edessä ja siksi pakoilemme häntä.

Mutta onneksi Jumala ei ole jättänyt meitä. Hän huutaa edelleenkin meille pusikossa lymyileville: Ihminen, missä sinä olet?

Ja nyt uudessa liitossa Jumalan huutoa voi ja kannattaa kuulla, sillä se on armollinen huuto, paljon parempi kuin se lain huuto, jonka tarkoituksena on näyttää meille synnin todellisuus meissä.

Mitä se synti meissä kussakin on, se ei kuulu minulle. Jumala sen tietää, ja ehkä sinä itse, jos hänen lakinsa on vaikuttanut niin kuin sen on tarkoitus vaikuttaa.

Laista riippumaton Jumalalle kelpaaminen

Oli miten oli, uudessa liitossa meille annetaan jotain ihan uutta, ihan muuta:

”Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.” (Room 3:21-25)

Jumalalle kelpaaminen eli Jumalan vanhurskaus on tuotu ilmi laista riippumatta. Kyse ei siis ole siitä, että minä pyrin kaikin voimin noudattamaan Jumalan vaatimaa eettisyyttä, jotta minusta tulisi Jumalalle kelpaava ja saisin yhteyden häneen arjessani. Vanha testamentti eli ”laki ja profeetat” kyllä todistavat siitä, että Jumalan tahto on tällainen ja tällainen; älä varasta, älä sano väärää todistusta, älä himoitse, kunnioita isääsi ja äitiäsi jne. Näissähän me kohtaamme ja aivan oikein kohtaammekin, Jumala-kysymyksen arjessamme.

Mutta olennaista on se, että tuo tie ei päde siinä, miten minusta tulee Jumalalle kelpaava tai miten löydän Jumalan. On olemassa parempi tie, uusi tie: ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat.”

Ei ole kyse siitä, missä eettinen rima on. Ei ole kyse siitä, että joku on onnistunut paremmin noudattamaan arjessaan Jumalan käskyjä: ” Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.”

Olennaista on siis Jeesuksen työ. Hän otti päälleen meidän syntiemme rangaistuksen. Hän täytti meidän puolestamme Jumalan lain ja eettisyyden. Hänen arkensa oli sellaista kuin sen Jumalan lain mukaan pitää olla. Siksi hän on lunastanut meidät vapaiksi.

Vapaiksi kaikesta siitä, mitä Jumalan laki meiltä vaatii, mutta mitä me emme itse kykene täyttämään.

Ja sen kaiken saa omakseen, kun uskoo Jeesukseen.

Jeesus on ”armoistuin”

Tästä Paavali käyttää aika outoa sanamuotoa. Tuossa vuoden 1992 käännöksessä se on ilmaistu näin: ”Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.” Mutta sanatarkempi on vuoden 1938 käännös: ”ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä.”

Jumala on asettanut Jeesuksen armoistuimeksi, uskon kautta hänen vereensä. ”Armoistuin” eli alkukielellä hilasteerion, se tarkoittaa liiton arkun kantta.

Liiton arkkuhan oli kullalla silattu puinen laatikko, jossa säilytettiin Mooseksen Jumalalta saaman 10 käskyn lakia, niitä kivitauluja, joihin se oli kaiverrettu. Sen kanteen oli laitettu kaksi enkelipatsasta, siten, että niiden siivet olivat kohti kannen keskiosaa. Tuo kansi oli ”hilasteerion”, armoistuin. Sillä oli se nimi, koska Jumala ilmestyi Moosekselle tuon kannen päällä, enkelipatsaiden välissä. Hänen armonsa tuli siihen läsnäolevaksi nähtävällä tavalla.

Paavali käyttää tuota vertauskuvallista puhetta Jeesuksesta puhuessaan. Jumala on asettanut Jeesuksen uuden liiton armoistuimeksi. Jumala siis ilmestyy armollisena sille ihmiselle ja sen ihmisen elämään, joka uskoo Jeesukseen. Tarkemmin sanottuna, joka uskoo Jeesuksen vereen, siis siihen, että Jeesuksen veri on ottanut pois hänen syntinsä ja sovittanut hänet Jumalan kanssa. Sellaisen ihmisen ei enää tarvitse pakoilla Jumalaa pusikossa, vaan hän saa olla varma Jumalan suopeudesta ja voi astua Jumalan kasvojen eteen luottavaisin mielin.

Jumala astuu arkeeni, kun uskon Jeesuksen vereen. Tulee läsnä olevaksi. Sama Jumala, joka toisaalta jo on tuntemattomana läsnä arjessani, koska hän on läsnä kaikessa sen ylläpitäjänä. Sama Jumala, jonka oikeudenmukaisen vaatimuksen kohtaan arjessani, työssäni, ihmissuhteissani. Nyt hän ilmestyy läsnäolevaksi minun arkeeni armollisena, Jeesuksen kautta.

Inkarnaatio eli Jumalan syntyminen ihmiseksi Jeesukessa

Miten tämä voi olla mahdollista?

Syynä on inkarnaatio. Se tarkoittaa Jumalan lihaksi tulemista. Eli siis sitä, että Jeesuksessa Jumala on syntynyt ihmiseksi, meidän tasollemme, lihan tasolle, meidän tavoitettavaksemme.

Eräs tapa kertoa tästä on Luukkaan evankeliumin luvussa 4:

”Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta

ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.

Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.”

Nasaretilaisiin Jeesuksen saarna kolahti. He ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. He alkoivat sydämissään miettiä, että ehkä tässä miehessä Jumala oli lähettänyt heille Vanhassa testamentissa luvatun, kauan kaivatun Vapahtajan. Ehkä Jeesus olisi se, joka vapauttaisi heidät syyllisyyden vankeudesta. Ehkä hänen kauttaan sokeat silmät avautuisivat ja ihmiset saisivat nähdä Jumalan läsnäolon ja rakkauden arjessaan. Ehkä hän toisi sen elämän tarkoituksen, jota Saarnaaja oli turhaan etsinyt.

Inkarnaatio haaste: se on useimmille liian arkista

Mutta sitten seurasi aika ikävä käänne. Otan sen vastaavasta kertomuksesta Markuksen evankeliumista. Sen mukaan nasaretilaiset kyselivät hämmästyneinä:

"Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet.” (Mark 6)

Jeesus oli nasaretilaisille liian arkinen. Hän oli ”se rakennusmies”. Hän oli itse raatanut heidän ohellaan, heidän arkeaan. Kuinka hän voisi olla se, mitä hänen puheensa lupasi.

Tällainen ajattelu Jeesuksen suhteen on nykyisinkin ihmisten kiusauksena, suorastaan vitsauksena. Ajatellaan, että koska Jumala on kaiken Luoja ja kaikkialla läsnä oleva sen ylläpitäjänä, niin miten hän muka voisi olla erityisellä tavalla sitoutunut johonkin Jeesukseen. Eikö Jumala muka ole yhtä lailla kohdattavissa kaikissa uskonnoissa? Ja miksi hän olisi kohdattavissa vain meidän uskossamme? Eikö sellainen ole epätasa-arvoista, eikö se ole suorastaan rasismia tai ainakin fundamentalismia?

”Ja niin he torjuivat hänet.” Mutta älä sinä torju. Jumalalla on ollut aivan hyvä syy tulla ihmiseksi aivan tietyssä henkilössä. Miksi? Koska ihminen on aina joku tietty henkilö! Jos ja kun Jumala halusi ylittää Jumalaa ja ihmistä ylittävän kuilun, hänen oli luovuttava siitä, että hän on läsnä joka paikassa ja kaikessa olemisessa yhtälailla. Hänen oli tultava yhdeksi ihmiseksi, voidakseen kohdata meidät henkilökohtaisesti, kasvoista kasvoihin.

Jumala haluaa kohdata sinut, joka olet yksilö. Sinut, joka elät omaa arkeasi, teet työtäsi, lepäät väsymykseesi, syöt ruokasi nälkääsi, kohtaat ihmisiä jne. Siksi hänkin tuli ihmisen arkeen, erääksi rakennusmieheksi, joka teki työnsä, hikoili, väsyi, joi vettä ja söi leipää, lepäsi, eli äitinsä ja isänsä, veljiensä sisartensa kanssa.

On tietysti aivan valtava ihme, että kaikkialla läsnä oleva, kaikkivaltias maan ja taivaan Herra pystyi luopumaan jumalallisesta majesteetistaan ja tulemaan noin konkreettisesti itse ihmisen arkeen.

Se on oikeastaan liian hyvää ollakseen totta.

Mutta se on totta. Ja siihen perustuu se, mistä apostoli Paavali kirjoitti: ” kaikki saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä.”

Jumala on asettanut Jeesuksen välineeksi sille, että hän ilmestyy ihmisen elämään armollisena. Sen ihmisen elämään, joka uskoo Jeesukseen. Ei sen, joka täyttää Jumalan lakia melko paljon. Ei sen, joka on syvällinen ja tuntee monia erilaisia maailmanuskontoja. Vaan sen ihmisen elämään, joka uskoo Jeesuksen veren sovittaneen hänet Jumalan kanssa.

Ja silloin Jumala tosiaan on keskellä arkea. Olihan hän itsekin Jeesuksessa kerran niin keskellä arkea, että hänen naapurinsa sanoivat: plääh, tuohan on ihan tavallinen rakennusmies, se yksi, se Jaakobin, Juudaksen, Joosefin ja Simonin veli.

Mutta se, mikä näille nasaretilaisille ja monille nykysuomalaisille on liian arkista, oikeasti se on inkarnaatio, Jumalan tuleminen ihmiseksi, meidän tasollemme, meidän arkeemme, jotta me saisimme kohdata hänet ja kokea hänessä sen, että Saarnaajan ”turhuuksien turhuus” on lopultakin voitettu!

Oikeus tulla Jumalan lapseksi inkarnaation kautta

Oikea suhtautuminen  tähän Jumalan arkeen tulemiseen, se on kuvattuna 1 Johanneksen kirjeessä:

”Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme.”

Elämä, eli kaiken elämän Antaja itse, kaiken olemassaolon Ylläpitäjä itse, hän oli tullut Jeesuksessa nähtäväksi, kuultavaksi, jopa käsin kosketeltavaksi: ihmiseksi. Näistä sanoista hehkuu ihmettelevä riemu!  

Se ei tosiaankaan ole asia, joka olisi helppo uskoa todeksi. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksessa Jumala eli elämän lähde syntyi ihmiseksi:

”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli,

ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh 1)

Ne nasaretilaiset, jotka hylkäsivät Jeesuksen, he olivat oikeastaan jo Jeesuksen omia. Olihan hän Jumalan Poika, kaiken olemassaolon ylläpitäjä ja läsnä kaikkialla, juuri niin kuin Jumalan Moosekselle kertoma nimi ”minä olen” kertoi.

Yhtä lailla myös suomalaiset, myös ne, jotka hylkäävät Jeesuksen liian arkisena ja sanovat, että kaikki uskonnot ovat yhtä lailla tie Jumalan luo, myös he ovat jo oikeastaan Jeesuksen omia. Hän on kaikessa läsnä, myös heissä, heidän jokaisessa henkosessaan. Silti he torjuvat hänet kuin nasaretilaiset tai pakenevat pakenevat häntä, kuin Adama ja Eeva, jotka lymysivät Jumalaa piiloon paratiisin pusikkoon.

Älä sinä kuitenkaan lymyile. Sinä saat astua esiin Jumalan kasvojen eteen. Voit tulla sen varassa, mitä apostoli Paavali kirjoitti:

”Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.”

Usko että se on totta. Lähesty sen perusteella Jeesusta ja pyydä häntä elämääsi. Silloin arkesi keskellä on Jumala. Se Jumala, joka on siinä läsnä tuntemattoman jo sen perusteella, että hän ylläpitää olemassaolossa kaiken. Mutta nyt hän on läsnä henkilökohtaisesti sinulle, niin että sinä saat olla hänen lapsensa ja hän on sinun Taivaallinen Isäsi.

Niin kuin Johannes kirjoitti:

”Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.”

Hän tuli omaan maailmaansa. Siihen jossa hän on läsnä kaikessa olevassa, myös sen arjessa. Mutta jos häneen uskoo eli ottaa hänet vastaan, silloin hän on läsnä toisella tavalla, niin kuin Isä lapselleen.